Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä siirtyäksesi Timo Kinnusen kotisivulle - Click this link to jump to Timos homepage

Klikkaa tästä siirtyäksesi Timo Kinnusen Lapinmaa sivulle - Click this link to jump to Timo's page of Lapland

Ensimmäinen lapinmatkani - My First Journey to Lapland

Paratiisikuru ja se tavallinen, harmaa lapinmaisema

Olen skannannut nämä Saariselältä aikanani ottamani kuvat varsin kehnolaatuisilta negatiiveilta, ja oli tehtävä monia temppuja ennekuin ne alkoivat näyttää tämännäköisiltä. Koska dia-asetuksilla skannatessa tuloksena oli kuvia, jotka ovat jyrkkiä. Vaikka negatiiviasetuksilla skannatessa kuvat ovat sävyttömiä, skannasin ne silti negatiiveina, ja käänsin värit vastaväreiksi jälkikäteen, ja yritin sitten monilla erin tempuilla saada ne näyttämään mahdollisimman normaaleilta. Otetaanpa esimerkki: kun saapuu ensimmäistä kertaa Paratiisikurulle, ei oikein ymmärrä, miksi paikka on tuollaisen nimen saanut – ihan samanlaistahan siellä on kuin muuallakin, ja puitakin vain nimeksi. No, onhan siellä joitakin sellaisia kasveja joita muualla ei ole, koska paikka on Sokostin suojassa, ja sen länsipuolella, ja sinne ei juurikaan tuule. Sinne ei juurikaan raaski tehdä nuotiota koska puita ja pensaita on sittenkin aika vähän, ja ne ovat harvassa. Allaolevan kuvan maisemassa voisi tehdä parit -kolmetkymmenet nuotiot, ja siinäpä ne koivut sitten olisivatkin. Pitäisi odotella taas muutamia kymmeniä vuosia jotta pääsisi nuotioita käryttelemään.

Allaolevan kuvan ottohetkellä ilma oli, tietenkin, sangen sateinen, koska syksy alkoi painaa päälle, ja ruskan väritkin alkoivat jo näyttää haaleilta. Ruskaa voi ihailla oikeastaan vain pilvettöminä päivinä. Tokihan jokainen voi kuvasta nähdä että metsän rinta on keltainen, ja että taustalla näkyvän matalahkon tunturin rinteet ovat kellertävän-sinertävänsävyisiä – mutta tarvitseeko tuon takia matkustaa Lappiin? No, ei tietenkään, ja eihän se ole lainkaan homman ydin, siis tuo ruska, sillä jos menee Lappiin vain syksyisin, jää aika paljosta paitsi. Jokainen vuodenaika on siellä oma lukunsa, ja koskaan mikään niistä ei ole täsmälleen samanlainen kuin aiempina vuosina. Yleisin Lapista otettu kuva on semmoinen jossa on kuvan etu – ja taka-alalla pääasiassa suota, kuten tässäkin, ja suota reunustaa koivuvaltainen metsikkö, jossa on muutamia männynkäkkyröitä, ja muuta joutavaa roinaa. Kuvan taustalla näkyy melkein aina sinertäviä tuntureita, tai sitten taivasta harmaine pilvineen. Lapissa suot eivät ole sellaisia miehenupottavia soita, joihin on tottunut etelässä, vaan paikkoja, jossa vain on hieman enemmän turvetta kuin muualla. Kukaan joka käy ensimmäistä kertaa Lapissa, ei osaa valokuvata siellä mitään, koska ei yksinkertaisesti osaa katsoa yksityiskohtia, ja erämaassa vaeltaminen on siksi raskasta puuhaa, ettei oikein jaksakaan liiemmin tarkkaillakaan ympäristöään.

Iltamaisema

Jokainen haluaisi ottaa Lapista hyviä valokuvia, tai dioja, joita sitten voisi esitellä iltakaudet enemmän tai vähemmän pitkästyneille vierailleen, jotka eivät Lapin lumosta juurikaan perusta. Onhan tämä varsin ymmärrettävääkin, sillä kuvista pitäisi jokaisen nähdä, mitä ne esittävät – ja kun lapinkuvat eivät useimmiten esitä mitään tunnistettavaa. Iltamaisemat ovat kokonaan oma lukunsa, sillä ne esittävät useimmiten auringonnousuja – tai laskuja, ja tällaisia kuvia katsellessa kuuluu tapoihin huokaista, että miten kaunis se Suomen luonto onkaan. No, ainahan Lapissa voi yrittää kuvata esimerkiksi porotokkia, mutta yleensä niistäkään ei näe kerrallaan kuin osan, koska muu valtaosa tokasta peittyy pensaikkoon, jonka keskellä se jatkaa rymisten ja rykien kulkuaan. Tokka kulkee myös nopeasti, ja jos sellainen sattuu kohdalle, on laumaa täysi syy syytä väistää, ja siinä syrjemmäs rämpiessä se tokan valokuvauskin unohtuu. Kamerakin on juuri sopivasti repussa tai rinkassa, josta sitä ei ehdi kaivelemaan. Tässä kuvassa näet kuitenkin erään lappilaisen iltamaiseman, sinertävässä hehkussaan. Melkein kuin etelässä.

Ukko nuotiolla

Allaolevassa kuvassa näet meikäläisen lantalaisen nuotiota käryttämässä. Kun ensimmäistä kertaa kuulin että lappilaiset sanoivat etelän ihmisiä lantalaisiksi, tuli siitä heti mieleen lannan haju, ja tämä mielikuva on niin voimakas, että vieläkin ajattelen etelän väkeä joukkona, joka lemuaa väkevästi lannalle. No, lantalaisen suorastaan täytyy laatia nuotio joka paikkaan jonne ehtiikään. Lantalainen tekee yleensä ison nuotion, ja istuu kaukana siitä, kun taas lapinmies tekee pienen nuotion, ja istuu se vieressä. Tässä on kyseessä niin sanottu veljesnuotio, vaikka muita veljiä ei tässä kuvassa näykään. Voisikin kysyä, kuten entinen rehtorini usein kysyi etsiessään niitä jotka tulisivat esittämään taululle ratkaisun matemaattiseen tehtävään:

Joku veljistä?

Minä, joka en osannut ratkaista ainakaan matemaattisia tehtäviä, yritin näyttää mahdollisimman sisarelta. Mutta vtakaisin valokuvaan. Huomaa erityisesti kuvassa näkyvä kelo, joka kuin sattuman oikusta on jätetty paikoilleen - ja huomaa myös savu, jonka väri johtuu puun sisältämästä tervaksesta, eikä huonosta nuotion polttotaidosta. Monikaan pysyvästi etelässä asuva ei koskaan pääse haistamaan aidon tervaksen tuoksua, koskapa etelässä käytettävät klapit eivät juuri tuoksu miltään, ja puolikasvuisina kaadetut pienet tukit eivät ole tervasta sisäänsä kehittäneetkään. Mutta ei se tervaksen tuoksu nyt niin ylimaallisen hienoa ole. Voisin kuvitella eläväni koko elämäni ilman, että koskaan sitä haistelisin, ja hyvin pärjäisin. Eikä haistelu ole oikeastaan mikään elämyskään.

Lumilampi

Tässä näet lumilammen jossakin tunturin huipun tuntumassa, mutta itse huipulle on tästä vielä jonkin matkaa. Jos ihmettelet mikseivät ne television kuvaajat kuvaa tällaisia näkymiä, niin se johtuu siitä että ne kuvaavat kuvattavansa pelkästään auton ikkunasta, ja vain sellaisia paikkoja jonne pääsee autolla. Tähän paikkaan ei autolla kuitenkaan pääse, ja helikopterillakaan tuonne ei voi laskeutua. Ja muutoinkin tämä paikka on ehdottomasti läskimahojen ulottumattomissa, ja paikka on senverran kaukana sopulilaumoila että se jää heiltä kuvaamatta. Jos totta puhutaan, en minäkään tuonne enää jaksaisi tallustella, enkä oikein viitsisikään, mutta se taas on kokonaan toinen juttu. Mutta näin se jääkausi alkaa - kun se sitten joskus alkaa. Vielä kesäkuussakin ylätunturin varjoisissa paikoissa alkaa löytyä tällaisia lumikinoksia, jotka eivät ehdi sulaa, ja seuraavina vuosina sulamattomiksi jäävät alueet laajenevat, ja lumikerrokset paksunevat. Niin se käy.

Lampi tunturin huipulla

Ja tässä näet sulaneen lammen, joka on vieläkin korkeammalla. Koska aurino paistaa tähän suoraan etelästä, sulaa lumi joka vuosi kokonaan. Kuvan taka-alalla kuumottavat luullakseni Nattaset, ja jolleivät kuumota, niin sitä pahempi tosiasioille. Nimihän tarkoittaa naisen liereänpyöreitä rintoja, ja nimitys on sangen onnistunut. Kuvassa etualalla näkyvästä tunturin satulasta alkaa vaivalloinen vaellus kohti Luirojärveä, jossa on kämppä, ja josta pääsee kätevästi kiipeämään vaikka Sokostille, joka on tienoon korkein kohta. Jos katsot oikein tarkasti tätä kuvaa, näet jonkun paikallisen hölmön istuskelevan valkoinen pipo pässään kuvan vasemmassa laidassa. Se on siinä joikaamassa niitä nunnunnuu -joikiaan. Tai sitten se vain istuu siinä paskalla. Kuka tuon nyt tiennee.

Lumikuru

Tällaiselta näyttää kun aletaan laskeutua alaspäin Sokostin huipulta. Tämä saattaa olla Lumikuru, tai sitten se ei ole. Mistäpä sen näin jälkikäteen voisikaan tietää. Lunta siellä ei kesäisin kuitenkaan ole, ellei sitten aivan huipun tuntumassa, ja viileämpinä kesinä se tuskin ehtii sulaakaan. Kaikki alueen purot saavat vetensä lumen sulamisvesistä, ja siksi lopukesällä monet puroista ovat kuivillaan. Jos täällä ei sataisi. Kuivuisivat suuretkin joet, ja ihmisille tulisi jano. Tunturialue on tavallaan jättiläismäinen vedenkeruujärjestelmä, joka purkaa vetensä jokien kautta ihmisten ulottuville. Tietenkin se kerää samalla Kuollan niemimaan metallitehtaiden päästöt ja ydinkokeiden tuottamat radioaktiivisuuden, ja kaikki pahat asiat maailmassa, jotka johtuvat ihmisistä. Koivut näin korkealla ovat lähinnä tuollaisia käkkyröitä, mutta toisaalta olosuhteetkin ovat ankarat, ja niiden kasvukausi jää lyhyeksi – että ei täällä mintkään hongikot voisi edes teoriassa humista. Lisäksi ruokamultaa on vähän, jos ollenkaan, ja se mikä täällä on, on maatuneita lehtikarikkeita.

Veneetön mies

Mitä mahtaakaan miettiä sangen yksinkertainen etelän mies Luirojärven rannassa, jossa mies eräänä kesänä jätti veneensä järven rantaan, ja sitten löytääkin sen uponneena? Tässä hän näprää nappejaan auki - lieneekö aikoo mennä uimaan, tai venostaan hakemaan. Sivunmennen sanottuna, järven vastarannalla asui ennen erakko, jolla oli kuitenkin melkoisen vilkas seuraelämä, koska vaeltajat kävivät katsomassa tätä oikeaa erakkoa, joka siis ei ollutkaan mikään oikea erakko - asuipa vain muuten huviksensa rämeen laitamilla, niin yksin kuin kuningas.