MP3.COM

Joitakin esinahkasanoja - Some forewords

Löysin tämän kuvan vanhojen negatiivien joukosta, ja pienillä, elektronisilla taikatempuilla onnistuin elvyttämään sen – ikäänkuin se olisi otettu eilen – ikäänkuin Peke-setä olisi suunnannut kameran objektiivin meikäläisen tuolloiseen, kaitaan naamaan ihan vasta toissapäivänä. Tällaisena sitä oli valmis vaikka maailmaa valloittamaan, mutta mitä sitä valmista maailmaa itselleen voittamaan. Mutta mitä siitä sitten vaikka sattuisikin voittamaan jotakin - lähdettävähän täältä on kuitenkin, ja harmittaisi niin vietävästi kun joutuisi jättämään tämän tai tuon, jos näitä olisi paljon siunaantunut. Että olisi rahaa yhtä paljon kuin Nätti-Jussilla, jonka pankkikirjassa luki. Nätillä on eniten! Samanlainen sähläyspaikkahan tämä maailma on aina, vaikka sitä kummemmaksikin kuvittelisi. Vastaantulevat ihmiset ovat lähes toinen toisensa kopioita, ja ovat kategorisoituneet nyt täsmälleen samalla tavalla kuin ennenkin tavattaessa, eli sama naamakaava näyttää toistuvan sukupolvesta toiseen. Tuossapa saapastelee se sama jamppa kuin kymmeniä vuosia sitten. Samanlaiset ovat elkeet ja puheet, mutta mies tai nainen on kuitekin eri niminen. Naamakin näyttää ihan samanlaiselta. Ihmiset vain kuvittelevat olevansa yksilöllisiä, kun vetävät vaikkapa goottikuteet ylleen, mutta ei niissä mitään uutta ole, ja ne eivät varsinaisesti lisää persoonaan yhtään mitään. Rätit ovat pelkkiä rättejä. Itse asiassa nykyinen ihmisten ulkoasu on paljolti markkinamiesten aikaansaannosta. Televisiossa näette kuinka joku tanssiryhmä veivaa milloin mitäkin Zumbaa, ja näette heidän nauraen laihtuvan, ja pian olemmekin sitten anorektikkoja kaikki tyynni. Tässä nyt sitten, kuten ne sanoivat Jopet-kerhon kokouksessa. Voit hyvinkin olla juuri nyt joku Cosmopolitan – nainen, tai laiha kuin tikku, mutta aina kuitenkin mielellään isotissinen, ja naama pingistetty botuliinilla. Tosiasia kuitenkin on se, että enemmistö suomalaisista naisista muuttuu varsin nopeassa tahdissa tukeviksi tantoiksi, joilla on paksut käsivarret, oikeat allit, ja rasvapoimujen raoista tiirustelevat tihrusilmät. Tissitkin ovat muuttuneet veltoiksi, alaspäin osoittaviksi, suipoiksi nahkapusseiksi, jotka tehojumpassa läpsyttävät milloin olkapäihin, milloin taas rumpumahaan. Aivan kuin itsestään tällaisen vanhemman tantan tukka asettuu nutturalle, ja permanentti on pysyvästi vinossa. Tämä on silkka tilastollinen tosiasia, siis tämä muuttuminen vanhemmaksi itäbalttilaistyyppiseksi naiseksi, ja siitä on hauska muistuttaa jatkuvasti, koska se on nuorille naisille niin kovin tärkeä ja vanhemmille taas perin kipeä asia. Tässä päivänä muutamana eräs miespuolinen aamutelevison toimittaja kyseli eräältä naispuoliselta Personal Managerilta, että miten pääsisi rantakuntoon. Kehuskeli harrastavansa kestävyyslajeja, mutta pieni mahankumpare oli silti päässyt yllättämään. Voisin lohduttaa miestä, ja sanoa, että kyllä se kumpare siitä vielä vankistuu, ja jossakin vaiheessa miekkonen häviää ikuisen taistelun läskejä vastaan, ja uuvahtaa sohvanpohjalle. Useimmiten ulkonäkö lakkaa olemasta tärkeä asia miehille jo varhaisessa keski-iässä, koska rahallakin saa, jos on tarvetta. Normaalimies ei Personal Traineria tarvitse. Poikkeuksena ovat vain homot, jotka hoivaavat aina ulkonäköään huolella, ja osaavat pukeutua. Tavallinen meikämanne sitä vaan haisee. No, olin itsekin kaupparatsujen onneton uhri, kun luulin rokkenrollia vallankumoukselliseksi, ja käytin vuosikymmenet jammameita, ja useita vuosia maripaitaa. Kuuntelin nuorena etupäässä agloamerikkalaista musiikkia, joka opettaa vain halveksimaan omaa, ikiaikaista kalevalaista perintöä. Ei se kalevalainen laulanta sentään ollut pelkkää tuolilla veivaamista! Alunperinhän me olimme nimenomaan shamanistinen kansanheimo, joka haki tietonsa manalasta, tai maanalaisesta maailmasta, ja meillä oli oma, erityinen yhteytemme maan jumaliin. Mutta mennyttä mikä mennyttä. No, nyt olen itse luopunut ainakin jammareista ja maripaidasta, ja lasken leppäkertun ulos parvekkeen ovesta, ja siirrän sammakon pois maantieltä. Ja vaikka minä en nyt harson läpi vettä juokaan, ja harrasta siten äärimmäistä ahimsaa, niin kyllä minä olen muuttunut. Olen ehdottomasti luonnon puolella, ja pidän ihmistä maan syöpänä. Jos olisin juuri nyt nuori, minulla olisi sittenkin, ja tästä kaikesta nyt oppimastani huolimatta kenties pitkä lippa ja lökkäpöksyt, koska ryhmän paine on tänä päivänä suurempi kuin ennen – vaikken ehkä olisikaan läpikaupallinen rullalaudan lätisyttäjä, ja osaisin varmaankin luopua siitä säällisessä iässä. Ottaisin kenties joskus salaa kuvia tyttöjen vessasta, ja lähettelisin niitä sitten kaikille tuntemilleni pojille, ja laittaisin niitä nettiin. Tai ei ehkä sentään! Arvostaisin minä sentään vieläkin naista jos saisin syntyä uudelleen. Muistan kuitenkin hämärästi, kuinka hiivin kerran nuoruudessani Rauhan maatilan yhteissaunan ikkunan taa naisten vuorolla, mutten nähnyt mitään koska ikkuna oli huurussa. Olisi pitänyt näet nähdä naapurintytön tissit. Kerrassaan harmittava takaisku! Nyt ne ovat varmaankin jo rupsahtaneet, eikä niissä olisi paljoakaan nähtävää. Useimmat oppikoulun kaunottarista ovat tänä pävänä vanhoja ämmiä. Opimme tästä, että kaikki täytyy tehdä ja nähdä aikanaan. Jos olisin juuri nyt nuori, varmaankin söisin halulla roskaruokaa, ja lihoisin itseni sairaaksi, ja myös kuolisin nuorena, sillä nuorukaisenhan se kuolla kuuluukin. No niin, olipa yllämme sitten millaiset rytkyt hyvänsä, niin olemme aina sitä miksi muut meidät määrittelevät, vaikka ihmiset maksavat tämän muiden määrittelemän ulkoisen habituksen omasta pussistaan! Kuinkahan paljon rahaa ihmiset laittavatkaan ulkonäköönsä? Ja vain jotta olisi muiden ihanteiden mittainen, ja jotta peilistä katsoisi se muiden toiveiden mies. Mutta me tiedämme alitajuisesti, että olemme jo luonnostamme samanlaisia, ja olisimme sellaisia kuin olemme minä aikana tahansa. Joku, joka on tänä päivänä puhelias, ja pälättää kuin ompelukone, oli sellainen myös mahdollisessa edellisessä elämässään, ja juuri sellaiseksi hän myös tulevaisuudessa syntyy. Sama, tietty ihmistyyppien kokoelma löytyy jokaiselta vuosisadalta, tuhannen ja tuhannen kertaa, yhä uudelleen ja uudelleen toistuen ja kertautuen. Olemme toinen toistemme kaikuja ja kiekuja, ja oman elämämme orpanoita. Tältä kannalta ikuinen elämä olisi todellakin sangen ikävää - varsinkin nykyään, kun jokainen on toinen toisensa klooni, ja lopulta jokainen on puristettavissa jonkinlaiseksi kaikkia jokapäiväisyyksiä edustavaksi robotiksi, joka voi olla jokaikisen ikioma leikkikalu, jota nämä pitävät ainutlaatuisella tavalla omanaan, vaikka kyseessä onkin pelititalossa nähty vääristymä.

Suomessa elettiin varsin pitkään kuollutta vaihetta vapaan musiikin kannalta. Levy-yhtiöt kustansivat levyjä, mutta omistivat niiden tekijänoikeudet. Äänitysstudiot tekivät tarvittavia tallenteita ja miksasivat ne. Jos halusi julkaista omaa materiaalia, piti kiltisti marssia levy-yhtiöön, kuten Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Pate Mustajärvi, ja Hurriganes. Yksittäiset artistit eivät voineet julkaista edes itse säveltämiään kappaleita. Tällaisia olivat mm. kansan tuntemat Danny, Jussi ja Eero Raittinen, Jussi and the Boys, Johnny, Frederik, Kirka, Katri-Helena, Reijo Taipale, ja monet, monet muut. Nämä eivät voineet julkaista mitään omissa nimissään ja omia kanaviaan käyttäen – tai sitten tavattiin taas raastuvassa. Tietenkin oli mahdollista julkaista jotakin omakustanteena, mutta jollei ollut minkäänlaista levityskoneistoa, oli se aika turhanaikaista. Yksi onnistujista oli Nightwish. Yksittäinen lauluntekijä oli aika onnettomassa asemassa, koska omasta bändistä oli turha haaveilla – varsinkin tyhjenevällä maaseudulla - ja oma soittotaitokin oli puutteellinen. Ja mistä sitä tavallinen sälli tempaisi kaikenmaailman harput ja sembalot, ja sinfoniaorkesterit? Miten opetella kaikenmaailman kontrapunktit ja juoksutukset? Mutta sitten tulivat tietokoneohjelmat, joilla voi luoda edes jonkinlaista musiikkia (vaikkakin varsin monotoonista), ja sitten tulivat halvat syntetisaattorit ja muut kiipparit. Oli sämplereitä, rumpukoneohjelmia sun muita. Suuri osa ihmsten tuotantoa oli sellaista ”paukuta-pakut paukut-paukut” -systeemiä. Tulivat puhelinmodeemit ja niiden kautta oli köyhälläkin mahdollisuus ladata tiedostoja nettiin – vaikkakin hitaasti ja suurten tuskien kautta. Nyt yksittäinenkin artisti saattoi kuitenkin luoda kotonaan hiukkasen orkesteroidumpaa kamaa, ja jo pentiumilla saattoi luoda ja ladata MP3 -tiedostoja. MP3.COM oli vastaus köyhän toiveisiin: sinne saattoi kuka tahansa ladata musiikkiaan. Nykyään levy-yhtiöiden valtakausi alkaa olla jo ohi, ja pelkällä musiikilla ei ole enää kysyntää. Sitä ei enää latailla omalle koneelle, vaan tilalle ovat tulleet erilaiset suorasoitto-järjestelmät. Tavara kulutetaan tässä ja nyt – jälkiä jättämättä.

Jos populaarimusiikkia tarkastellaan pelkästään hittien historian kautta, menetetään todella paljon, sillä yksittäisten kotirämpyttelijöiden ja listoilla menestyneiden artistien väliin mahtuu kokonainen maailma, ja sieltä löytyy paljon raikasta ja tuoretta ilmaisua, joka unohtuu tasavälisen rytmin ynseässä maailmassa. Itse asiassa musiikki on suurelta osin kytkeyksissä sosiaalisuuteen ja kanssakäymiseen, ja sen tiimoilta on kautta aikain harrastettu parimuodostusta - ja oltu vapaamuotoisessa kontaktissa toisten ihmisten kanssa. Entisaikaan ei ollut tarkoitus esittää iskusävelmiä, joilla ihmisiä olisi yritetty kytkeä yhteen – että joku jouhikko tai viulu on särissyt jossakin taustalla, ja että jollakin tekosyyllä on päästy likistelemään tyttöjä tai poikia. Aikanaan nuoriso vietti jumihäitä, joissa makailtiin vierekkäin oljilla, koska oltiin oltu koko ajan jalkeilla ja työn touhussa, joten vapaa-aika merkitsi nimenomaan lepäämistä. Tämän päivän niin sanotut television hupiohjelmat ovat sellaista riekkumista ja hyppelyä, jotka eivät huvita muita kuin täydellisiä tyhjäpäitä. Mutta ennenvanhaan musiikki ei raikanut, vaan makoiltiin hiljaisuudessa. Sieltä täältä kuului vaimeita pierun narahduksia, ja ulkoa tuulen huminaa. Jostain nurkasta taas kaikui törisevä mallaspieru, ja heti sen perään kihisevä suhnu ihmisläjän keskeltä. Jumihäissä ei saanut pyrkiä sukupuoliyhteyteen, ja säännön noudattamista valvoivat muut lattialla makoilijat silmä kovana – ettei vaan kukaan päässyt salaa pykälään! Ei musiikin puuttuminen merkitse yhtään mitään, sillä itse asiassa kaikki ihmisten ja eläinten tuottama äänellinen maailma on musiikkia (myös pierun narahdukset), kuten tiedemiehet ovat todenneet, mutta jotta musiikki miellyttäisi mahdollisimman monia, pitää sitä hieman muokata (nasaalit pierut ovat kiellettyjä). Makkara vaatii pursotinta, ja pukkara marsotinta. Kansanmusiikissa ja populaarimusiikissa luodaan sopivan tasavälinen rytmi, ja harrastetaan kertsien toistelua, niin että lopulta ne kaikkein pöljimmätkin tietävät, että musiikkia sitä ollaan kuuntelemassa, ja sanomaa tulee, ja että jalkaa sopii alkaa polkemaan lattiaan. Ja väliin hoilataan että rankalialilei tai parlialilei, ja hihkaistaan. Tässä vaiheessa pitopöydän ääressä istuvat suomenruotsalaiset alkaisivat katsella virnuillen vierustoveriaan, ja aloittaisivat (ikäänkuin itsekseen) iäniuisen hopsaliallallaansa. Ja lappilaiset alkaisivat ynistä joikaa, ja vedellä viinaa kiivaassa vaudissa kurkustoonsa. Sitten vaivuttaisiin, kukin tahollaan, eräänlaiseen kevyeen hypnoosiin, ja jos oltaisiin humalassa, alettaisiin lällättämään, niinkuin ”raatatie” Matti ensimmäisellä junamatkallaan. Parasta olisi lakata kokonaan miettimästä milloin se hauska oikeastaan alkaa. Nettimaailmassa MP3.COM oli aikoinaan mahdollisuus nimenomaan kansamusiikkivyöhykkeen taiteilijoille, joista osa ei olisi suostunnut esimerkiksi esiintymään julkisesti missään muualla kuin korkeintaan joissakin kyläjuhlissa, tai nurkan takana. Elettiinpä ennekii, vaikk' ojan takan' oltiin! Vaikka olen harrastannut itse mahdollisimman paljon musiikkia, en ole koskaan halunnut mennä esiintymään julkisesti, ja alistua samalla kuuntelemaan kaikenmaailman haistatteluja vähä-älyisiltä katsojilta. Miespuoliset muusikot olivat valtaosaltaan karkeakäytöksisiä juoppoja ja lapsenraiskaajia. Se maailma ei ollut minua varten, eikä ole sitä jatkossakaan, ja pianhan tämä kaikki koohotus on kuitenkin omalta osaltani loppu. Peräseinä häämöttää! Turhaa siis pyydellä meikäläistä keikoille! Tämä minun juttuni musiikista (ja ennenkaikkea nettiä edeltävistä asioista märehtimiseni), on historiallista, koska se kertoo ajasta, joka oli, ja jota ei enää ole – ja jota ei enää koskaan tule – ja tuskinpa lie koskaan ollutkaan! Minun lapsuudessani ja nuoruudessani Suomessa elettiin tiukasti 40-50 -lukuja, ja lähes kaikesta oli puutetta, koska Ryssille piti maksaa sotakorvauksia. Minä en kärsinyt säännöstelystä ja korttikaupasta, koska isäni oli Rauhan sairaalan maatilan tilanhoitaja, joten ruokaa meillä oli riittävästi, ja se oli kohtuullisen hyvääkin (tosin etupäässä perunaa ja kastiketta). Minulla oli koulussa aina eväät mukana, eli päällystetyt voileivät ja pullo maitoa. Useimmilla imatralaisista oppilailla ei ollut oppikouluaikoihin minkäänlaisia eväitä mukanaan, ja koulussa ei ollut tarjolla ruokaa. Ne kärsivät ehkä eniten niukkuden ajasta, vaikka rahakkaammat oppilaat kävivätkin koulun lähikaupasta ostamassa hollantilaisia tai munkkipossuja. Mutta sitten kaikki muuttui. Kun tällaiseen sarkatakkien ja karvahattujen maailmaan sekä yleiseen niukkuuden ympäristöön tuli The Beatles, ja ne oikeat, ensimmäiset suomalaiset rokkarit alkoivat levyttää, ja kaupoissakin alkoi olla tarjolla muutakin kuin ruisjauhoja. Tämä minun juttuni kertoo kuitenkin ennenmuuta MP3.COM -ajasta, jolloin netti alkoi olla tavallisen kansan ulottuvilla, ja se alkoi vähitellen hyötyä siitä. Pian suomalaiselle, omatekoiselle musiikilla ja maailmanmusiikille tarjottiin ilmaiseksi media (mutta senkin ahneet kaupparatsut tuhosivat myöhemmin kätyreineen). Voisi kysyä, kuka tuossa kaikessa voitti, ja kuka hävisi – kun kaupallisten levyjen myynti on romahtanut, ja kun nykyinen kaupallinen populaarimusiikki on lähinnä kuttaperkkaa. Kannattiko ollenkaan pudottaa palliltaan MP3.COM, joka sentään yritti jotakin, ja tarjosi levytilaa täysin ilmaiseksi, ja monet nimekkät artistit latasivat sinne omaa musiikkiaan? Tekijänoikeusasia oli kaupallisille musiikkimoguleille oikein sydämenasia, koska hehän juuri nettosivat eniten musiikin myymisestä, ja omistivat artistien tuotannon, ja antoivat näille pelkkiä suolarahoja. Ja sitten viimeinkin asiaan. Tämä mainittu MP3.COM oli sellainen musiikkipalvelin, jonne kuka tahansa saattoi ladata omaa musiikkiaan, tai oman kansansa musiikkia – mitä tahansa. Loppuvaiheessa palvelin alkoi siirtyä kaupallisuuden poluille, ikä tarkoitti sitä, että ne maksoivat pieniä summia musiikin latauksista. Valitettavasti käyttäjäkunta jakaantui näin kahden kerroksen väkeen, joista toisille luvattiin maksaa rojaltit, ja toiset taas pysyivät ilmaislinjalla. Kumpikin käyttäjäkunta pettyi, sillä yläkerroksen väki jäi ilman rojalttejaan, ja alakerroksen väki huomasi, että musiikin lataaminen oli ollut täysin turhaa, kun koko systeemi ajettiin alas, ja kaiki tuhottiin. MP3.COM oli sikäli muista poikkeava systeemi, että siellä saattoi pitää nettiradioasemia, eli laittaa tarjolle soittolistoja itselleen mieluisasta musiikista. Minäkin pidin siellä aikanaan useitakin nettiradioita, ja minun soittolistoillani oli mukana myös useita suomalaisia bändejä, tai muusikkoja, tietenkin. Itselläni ei tosin ollut motivaatiota maailmanvalloitukseen, koska ei se minun musiikkini nyt sisältänyt riittävästi eväitä tällaiseen, mutta halusin tarjota muille väylää tällaisille valloitusretkille. Noihin aikoihin omien kuuntelijoiden määrä oli suorastaan huikea, mutta ei ollut verrattavissa niihin lukuihin joita oikeat starat saavuttivat, sillä aina kun joku kuuluisuus latasi palvelimelle musiikkiaan, soittokertojen määrä kohosi helposti satoihintuhansiin. Suomalaiset eivät menestyneet kovinkaan hyvin (paria poikkeusta lukuunottamatta) sillä heidän myöhemmät latauksensa ja niiden kuuntelukerrat YouTubessa ovat jääneet vaatimattomiksi. Jotkut kaupallisestikin menestyneet artistit, kuten Chisu, ja Jippu, jotka aloittivat muusikon uraansa MySpace -palvelimen kautta, ja Nightwish tarjosi musiikkiaan ilmaiseksi MP3.COM -palvelimen kautta. Mutta kaikilta maailmanvalloitus ei vain onnistunut. No, jatkoin tätä nettiradioharrastustani jonkin aikaa IAC -palvelimella, mutta vähensin aktiviteettiani koska palvelimella oli usein erilaisia häiriöitä: mm. kuvat tahtoivat hävitä, ja toisinaan musiikkikin. Varmaankin joku hakkeri oli asialla. Ei sitä jaksa enää moista. Sitäpaitsi: jatkuvat artistien pyynnöt ottaa heidän musiikkiaan soittolistoille alkoi ärsyttää, vaikka se vielä MP3.COM -palvelimen aikoihin oli vielä viehättävää. Ihmisten kunnianhimo ja julkisuudenkipeys alkoi saada sairaalloisia muotoja, ja vähitellen netti on täyttynyt erilaisista some -julkkimoista jotka pitävät plogejaan, ja tilitttävät sieluntuskiaan. Olen kuitenkin valmistanut joistakin soittolistoillani aikanaan killuneista 128 kbps MP3 kappaleista, uudet AAC -formaattiin enkoodaamani, täysmittaiset versiot, joita monet selaimet osaavat soittaa. No niin. Ajattelin jossakin vaiheessa jopa sitäkin mahdollisuutta, että olisin tehnyt oikeita paikallisradioasemia varten, oikean radio-ohjelman, jossa olisin esitellyt edesmennyttä MP3.COM -vainaata, mutta ajatus kuitenkin kuoli, sillä mainittu palvelin ei sentään kuulunut ihmisten yleiseen tietoisuuteen, vaikka aika monet siitä aikanaan tiesivätkin, kun lehdissä kerrottiin että Darude oli saavuttanut miljoonaluokan latauksia. Miten lie! Aineistoa radio-ohjelmalle olisi ainakin riittänyt, sillä olin vilkkaassa eemailien vaihdossa useimpien artistien kanssa, joista osa oli nimekkäitä, ja siten tavallaan ”tunsinkin” heidät, ja useimmilla heistä ei varmastikaan olisi ollut mitään tällaista ilmaista mainosta vastaan. Suomi on senverran pieni maa, että vaikka se olisi yksi ja sama kaupunki, olisi se varsin pieni noin maapallon mittakaavassa. Monet tuntemistani artisteista lähettivät vuosien varrella minulle jopa omia cd -levyjään, kuten suomalainen Karvaiset orjuuttajat -bändi, ja Slow Hum, ja pari amerikkalaistakin eksyi joukkoon. Jotkut suomalaisista bändeistä olivat turhankin tärkeitä omasta erinomaisuudestaan, kuten Varttisäkki, joka tiukkasi oikein rahaa levystään, jota eivät edes lähettäneet. Myös kultturityötä on tässä tullut tehtyä, sillä Torakka kertoi että hän on aikanaan menettänyt kokonaan tässä esitettävän äänitteensä tietokonerikon vuoksi. Spliff Richardsin biisin liitin joukkoon tummaan siksi, etten löytänyt netistä enää mitään tätä vastaavaa äänitettä, ja minusta tällaisten biisien pitäisi ehdottomasti olla edelleenkin kaikkien saatavilla. Toivottavasti arvon herra Spliff ei tästä esillepanosta pahastu, jos on enää elossakaan? Nämä esitykset sisältävät sisäisen hymyn huumoria, tai ainakin toivoisin, että ymmärtäisitte niihin sisältyvän komiikan, ja samalla myös niihin sisältyvän rautaisen ammatitaidon. Linuxissa näiden OGG -tiedostojen soitto onnistuu ihan oletusohjelmalla, kunhan tavittavat koodekit on asennettu, ja windowsissa taas on asennettav erillinen koodekkipaketti, tai sitten VLC -ohjelma. Valitessani näitä MP3.COM -palvelimen soittolistoillani olleita biisejä, oli eräänä valinnan kriteerinä se, löytyykö edes nimihaulla mitään jonkun artistin joskus palvelimelle laataamista tiedostoista, tai tietoja itse artistista. Jos hakutulokset jäisivät laihanlaisiksi, olisi perusteita julkaista kaikkein mielenkiintoisimpia tapauksia tässä uudelleen.

Tutustukaa vappaaseen musiikkiin

Vapaat kanat toki tiedetään, mutta tunnetaanko yhtään vapaata, täysin riippumatonta palvelinta, jolta saisi täydellisen vapaata musiikkia? Jos palvelimia olisikin, niin tuskinpa sentään pilvin pimein täysin ilmaiseksi työskenteleviä muusikkoja. Kysymys on mielenkiintoinen. Onko olemassa yhtään sellaista muusikkoa joka työskentelisi vain musiiikkinsa hyväksi, eikä piittaisi hiukkaakaan maineesta ja kuuluisuudesta? Eikö jo musiikin esillepano kieli halusta saada muilta tunnustusta ja ihailua? Vain aniharvalla on kuitenkin mahdollisuutta luoda sellaista musiikkia, josta kukaan ei maksa mitään, ja jota ei ole ollut ennestään olemassa - ja joka olisi täysin vapaata kaikesta kaupallisuudesta. Täytyy olla joko sikarikas, tai sitten elää jonkun syytingillä, eli täytyy olla joku, joka hankkii rahaa. Pääasia on se, että on aina joku aina maksaa elannon, ja antaa kodon sekä konnun, sekä puolison ja lapsen, karjan ja kaiken omaisuuden. Muutoin täytyy käydä töissä, tai ainakin hakemassa työttömyyskorvausrahat elämiseen, tai ilmaisen ruokapaketin vapaakirkosta- niinkuin serkkuvainaa – vaikka syöttikin ruuat harakoille. Mutta jos tilaisuus musiikilliseen mainetekoon tarjoutuu, täytyy se käyttää hyväkseen, sillä se kannattaa aina, niinkuin lukeminen – niinkuin Jörn Donner -vainaa jo sanoi televisiomainoksessa. On niin paljon ihmisiä, jotka empivät laittaa omatekemiään muiden pällisteltäväksi, koska epäilevät etteivät kuitenkaan saa mistään rohkaisua. Eihän sillä rohkaisulla ole niin väliä, sillä kyllä maailmaan mölyä mahtuu! Internet on näet suuri tasavertaistaja, kuten coltti aikanaan lännessä, ja internet sallii jokaiselle mahdollisuuden olla edes muutaman päivän kuninkaana. Faneista ei niistäkään ole puutetta, sillä aina löytyy muutamia, joita kiinnostaa se, mitä nettiin on syötetty. Kuuntelin kerran, vuosia sitten, kuinka eräs mielipuoli mölisi jotakin sekavaa, ja hakkasi epävireistä sairaalan mielisairasosaston pianoa. Ehkäpä hänelläkin oli joitakin faneja. Netissä, ja riittävän etäältä tarkasteltuna jopa sinä voit olla mielenkiintoinen. Tietenkään ihan jokainen ei voi saada muutaman tuhatta innokasta ihailijaa, ja parhaimmillaankin Suomessa heitä voisi olla vain ehkä kolme: isä, äiti, ja sisko. Maailma on avara, mutta ei se ihan mitä tahansa niele. Täytyy vain löytyä tuota sinnikkyyttä, ja täytyy olla vakuuttunut siitä, että se, mitä tarjoaa, on vähintäänkin hyvää. Onhan netissä sellainenkin hahmo kuten Pierulan Armas, joka on tietenkin tämännimisenä hahmona täysin kuvitteellinen, mutta joka saa juuri tällaisena uuden elämän netissä, niinkuin kaikki muutkin netin kuvitteellisista hahmoista. Jos tekee nettimusiikkia, ei haittaa, vaikka lauluääntä ei olisi lainkaan, tai vaikka soittaminen olisi pelkkää yksitoikkoista kitaran rämpyttämistä. Tärkeintä on se, että musiikkissa on sitä jujua, ja että vaikuttaa siltä että olisi sanomassa jotakin tärkeää. Sanoo vaikka että kaikki on armotonta menoa, jota pannaan vaudilla. Että jo naurattaa. Illuusio jostakin muka hauskasta tai traagisesta on kaiken perustana, ja on vain hyvä että sanoja sattuu seisomaan sanottavansa takana. Miksei seisoisi, sillä onhan maailman nykymeno aika armotonta. Ei auta vaikka rakentelisit musiikkiisi millaiset kontrapunktit hyvänsä, sillä kaikki musiikki elää ajassa, ja jollein sillä ole tartuntapintaa aikaan, se kuolee. Itse olen tehnyt lähinnä sellaista musiikkia, joka ei ole oikeastaan lainkaan musiikkia, sillä minun biiseistäni puuttuvat mm. introt sekä kaikenmaailman välikeosat - eli minun biiseissäni ei ole formaalia rakennetta. Minun musiikkini on kai lähinnä kansanmusiikkia, koska siinähän toistetaan jotakin hokemaa väsyksiin asti, tai jotakin sinällään merkityksetöntä fraasia, kuten rankalialilei, tai sunfarallalilei. Yksinkertainen, mutta puhutteleva laulu lähtee siitä, että joku saa kirjeen, jossa menettää kaiken aineellisen, ja huomaa pöydällä toisen kirjeen, jossa eukko ilmoittaa löytäneensä uuden, tai saa yllätyslapsen kun kävi tyttöjen kanssa Mombasassa - ja kun sitä sitten menee kävelemään pihamaalle, putoaakin kaivoon – ja silloin (ja vain silloin) irtoaa hampaiden välistä se hauen laulu, jonka tämä lauloi puun latvasta. Tästä mun lauluni mukavasti alkaa... No, minun musiikistani puuttuu myös lohduttava sanoma, jonka avulla ihmiset jaksaisivat päivästä toiseen paremmin, ja minä en käsittele sentapaisia aiheita kuten rakkautta ja muuta tunteellista roinaa. Onhan minulla tietenkin ollut noita ihmissuhteita ihan kiusaksi asti, ja on minulla toki tunteitakin, mutta ei niissä ole mitään erityistä kerrottavaa. Joskus näet onnaa, ja joskus ei. Kaikkein pahinta lienee se, ettei minusssa, henkilönä, ole todellakaan mitään mielenkiintoista, tai jännittävää, kuten olen sanonut jo monta kertaa itse itseäni toistaen. Mutta eihän jännittävyyttä ole myöskään julkkiksissa, jos niikseen tulee. Esimerkiksi Matti Nykänenkin on ihan tavallinen juoppo, kuten niin moni entinen urheilija. No niin. Minulle ei merkitse suuriakaan se, miten taitavasti itse kuuntelemani muiden tekemä musiikki on tehty, tai osaavatko muut muusikot edes soittaa – kunhat muusikot vain ovat mahdollisimman vapaita kanoja. Kaupallisen musiikin puolelta lähimmäksi vapaan musiikin ideaalia pääsee Juice Leskinen biisillään Jalkahiki-Viki, ja Veltto Virtanen biisillä Jerry Cotton. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että vapaan muusikkokanan täytyisi olla ihan pakosti hauska henkilö, mutta usein hän on, ainakin tahattomasti, hauska. Kyllä Juice ja Veltto osasivat omat biisinsä laulaa, ja se on kaikkein tärkeintä. Se autenttisuus ja ainutkertaisuus. Vapaan musiikin tunnistaa toisaalta siitä, etei siinä ole mikään kohdallaan. Eikä tarvitse mielistellä ketään loppusoinnuilla sun muilla. Nykyisellään en edes kuuntele juuri lainkaan esimerkiksi listamusiikkia - paitsi radiosta maalla – koska taustarumputus toimii hyvin nimenomaan siellä. Radio ei ole enää vuosiin ollut sillä maailman keskipiste kun se aikanaan oli. Radion voi sulkea, ja laittaa linnut kovemmalle, ainakin kesäisin. Panna variksiin volyymiä, niin sanoakseni. Minun mielestäni kevyen populaarimusiikin kehitys on pysähtynyt jo kauan sitten, ja mitään oleellisesti uutta ei ole siihen ilmaantunut. Joonas Kokkonen sanoi tässä päivänä muutamana uusitussa Jatkoajassa, että klassinen musiikki eroaa siinä populaarimusiikista, että siinä tehdään jatkuvasti kokeita, ja luodaan variaatioita, kun taas populaarissa biisissä on tavallisesti vain yksi koukku, joka saa kuuntelemaan biisin uudelleen. Kokkonen oli täysin oikeassa: populaarimusiikki on paljon yksinkertaisempaa kuin klassinen musiikki, mutta samalla sellaista, että Kokkonen itse ei olisi kyennyt säveltämään ainuttakaan menestynyttä kevyen musiikin biisiä, sillä senverran vaikeaa menestysbiisien teko on. Ja vaikka hän olisi treenannut miten paljon tahansa esimerkiksi laulamista ja kitaransoittoa, niin hän ei olisi yltänyt samaan kuin esimerkiksi B.B. King. Varmaankin Kokkonen olisi naurettu mistä tahansa jazzklubista ulos.Tätä populaarimusiikin salattua, piilossa pysyttäytyvää, ja nimenomaan yksinkertaisuudellaan viettelevää puolta kun ajattelee, niin se alkaakin äkkiä tuntua varsin monimutkaiselta. Mutta ei populaarimusiikkia silti kannata varsinaisesti seurata. Minulle ei myöskään merkitse paljoakaan se, onko musiikki kaunista, tai onko se niin sanottua parempien ihmisten musaa. Ne, jotka kuuntelevat esimerkiksi klassista musiikkia, saattavat olla sielultaan jäykkiä kuin Vanttis-Heikin heinäseipäät, ja he eivät näytä siitä (tai elämästä) juurikaan mitään oppivan. Muuan Jartsu Jortander kertoi kerran minulle olleensa eräässä kokeellisessa pianokonsertissa, jossa soitaja oli kurkottautunut pianon sisälle, ja soittanut pianoa sieltäkäsin, ja se oli ollut hänen mielestään tavattoman jännittävää. Paskaa huuleen. Ei se kuitenkaan vedä vertoja radiossa aikanaan esitetyille ohjelmille jossa Toivo Kärki soitti kirjoituskonetta, ja Tapani Valsta viulua. Ja nuo paremmat ihmiset: penkokaahan hieman tarkemmin heitä, ja heidän todellista elämäänsä, niin hiukset saattavat nousta pystyyn. Mädännäisys ja tekopyhyys suorastaan haisee. Joku näistä nokkaviisaista saattaa ylenkatsoa esimerkiksi Mannerheimin merkitystä kansamme historiassa, ja olla olevinaan köyhien puolella, mutta samalla harrastaa keinottelua osakkeilla, eli pyrkii tulemaan rikkaaksi, ja tavallaan samanlaiseksi aateliseksi kuten vaikkapa Mannerheim. Eivät edes näe tässä mitään ristiriitaa.

Vaikka olenkin itse näennäisen vapaa, ja mielelläni myös vapaa kana, en ole, kuten jo totesinkin, en ole mikään oikea muusikko, koska minun musiikkiprojektini pyrkivät osoittamaan koko ajan vain sen, että jokaisesta voi tulla, tavallaan, muusikko, sillä se nyt on yksinkertaisesti kansanmusiikin syvin olemus – että lähes jokainen voi sitä tuottaa. Kaikki nämä kymmenet – ja sadattuhannet kitaran rämpyttelijät eri puolilla Suomea ovat kansanmuusikkoja parhaimmillaan. Kansanmuusikko voi myös soittaa huonosti, ja soittaa ja laulaa pieleen. Hän voi myös laulaa hoilata humalassa – mikä ei ole toivottavaa esimerkiksi oopperalaulajalta. Kännäävät oopperalaulajat saavat potkut. Jos vain hyvää tahtoa riittää, voi myös kaikenmaailman kuorolaiset laskea tähän samaan kansanmuusikkojen kategoriaan. Kuoroissa synnynnäisesti pahat ihmiset laulavat kauniita lauluja, ja he koettavat silti näyttää laulaessaan mahdollisimman hurskailta, ja mahdollisimman uskovaisilta - ja ennenkaikkea: enkeleiltä. Kuorolaulussa ei minusta ole kuitenkaan minkäänlaista ideaa, kunhan jotakin hoilaavat – joskin stemmassa, tosin. Tärkeintä minulle on musisoinneissa se, onko esittäjällä tarjota minkäänlaista ideaa, ja se, onko muusikolla, tai bändillä, minkäänlaista huumorintajua, ja kykyä nauraa myös itselleen. Kun Lordi ei ilmaantunut linnanjuhliin, vaikka hänet oli sinne kutsuttu, hän paljasti samalla lapsellisuutensa, ja täydellisen huumorintajun puutteensa. Heppu kai kuvittelee elävänsä 80-vuotiaaksi kulkemalla koko ajan naamari päässään. Ketä tämä artisti kiinnostaa enää viidentoista vuoden kuluttua? Hän on eräs tämän ajan ikoneista, kuten Madonna, joka on pitänyt itsensä tiukalla treenillä samannäköisenä kuin Iggy Pop, ja molemmista toki huomaa, että vanhojahan he jo ovat. Meidän aikamme on plastiikkakirurgien aikaa, sekä botuliinin kukoistuskautta, jossa televisosarjojen ikääntyneet tähdet ovat aina luonamme kasvot botuliinin siloittamina, ja naamanahka kasvokirurgien kiristämänä. Me siis elämme eräänlaista teennäisyyden aikaa, jossa vallitsee näennäinen vapaus, ja jatkuva itsepetos. Jokainen uskottelee itselleen, että mikään ei häntä rajoita – ja silti joku Bush saattaa aloittaa sodan, jos niin tahtoo, puolustaessaan demokratiaa, jota ei ainakaan voi löytää Yhdysvaltain hallintakoneistosta. Ei ole olemassa minkäänlaista demokraattista elintä, joka estäisi onnettomia sotaretkiä. Näennäinen vapaus ilmenee myös niin, että televiso on täynnä joutavia sisustusohjelmia sun muita, joita homot juontavat. Televiso tarjoaa myös erilaisia äänestyksiä, jotka ovat sinällään turhanpäiväisiä. Elämme yhteiskunnassa, jota tieteiskirjalija Ray Bradbury kuvasi jo vuosia, vuosia sitten. Tätä maailmaa Lordikin sopii kuvastamaan, sillä eihän miehellä ole sitten minkäänlaista sanomaa, ja hän tarjoaa vain erään ideologian tyhjää kuorta, ja ajatusta siitä, että vain ulkoinen olemus merkitsee jotakin, ja että pelko on ainut aito tunne. Sellaisessa maailmassa jokaikinen voi olla Lordi – kunhan vaan pukee tämän käyttämät varusteet ylleen - ja hankki rintanapin. Osallisuus loorditaivaaseen siis aina ostetaan, ja joku tässä prosessissa aina rahastaa. Mutta onhan meitä aina toki huijattu. Ne, jotka vielä 1970-luvulla lauloivat taistolaislauluja, liittyivät myöhemmin joukolla vihreään liikkeeseen, ja saivat kukin uuden takin, jottei tarvinnut entistä kääntää. Mikäli joku älysi ruveta tekemään rahaa, niinkuin buntanpoika, ei tilin tekeminen poliittisen äärimenneisyyden kanssa ollut edes tarpeen – kyllä raha pojistaan huolen pitää, ja suut tukkii. Mitä taas vihreisiin tulee, on heidän kohdallaan tapahtunut täydellinen uudestisyntyminen, vaikka heti pinnan alla piileksiikin se vanha, rasvanahkainen kommari. Mitä taas poliitikkoihin tulee, meidän maailmassamme päästetään aina Barabbas irti heti kun se vain on mahdollista, ja kymmenittän jeesuksia on jo tähän mennessä tapettu. Poliitikot saavat tehdä millaisia kupruja tahansa, ja aina he pomppaavat takaisin kuvioihin niinkuin lyttyyn painettu silinterihattu. Elämme jatkuvan anteeksiantamisen ja unohduksen aikaa, jossa esimerkiksi historiaa tulkitaan vapaasti uudelleen. Elämme seniilien maailmassa. Niinpä voidaan väittää jälkikäteen että länsivallat olisivatkin antaneet meille sotilasapua talvisodan aikana – vaikka synkkä tosiasia onkin, ettei mitään merkkejä mobilisaatiosta ollut näkyvissä, ja varsinkaan ruotsalaiset eivät antaneet mitään. Ei muutaman lentokoneen ostaminen mitään todista – varsinkaan, kun ne eivät ehtineet edes käyttöön, vaan jäivät lojumaan Ruotsiin. Saamme tottua tällaiseen historian uudelleenlukemiseen, sillä ihmisten muisti historiallisista tapahtumista on lyhentynyt dramaattisesti, ja monet eivät muista mitään edes edellisestä päivästä, tai sitä, mitä söivät viime viikon torstaina. Muitta meidän aikamme on myös valikoivan informaationsyötön aikaa. Kun Spede poltti aikanaan filmejään mielenilmauksena sille ettei saanut valtiolta apurahoja, monet varmaankin uskoivat hänen tehneen juuri näin. Se on nimittäin tämä sankaruuden olemus, tämä uljaan heittäytymisen illuusio. Tässä mainittu Spede paljasti tosiasiassa vain lapsellisuutensa, sekä kykynsä valehdella – koska eihän hän kaikkia filmejään oikeasti polttanut, ja hänellä (tai jollakulla toisella) oli niistä varmastikin kopiot. Me elämme jatkuvassa kiinteiden olomuotojen harhassa. Uskomme, että presidentti tahtoo vain meidän parastamme, ja että oikeuslaitos on oikeudenmukainen, ja sen sellaista. Muuan mies väisti tässä vuotena muutamana tiellä olevaa hirveä, ja suistui ojaan, ja auto meni tuhannen päreiksi. Oikeus jätti miehen tyyten vaille korvauksia, koska hän ei ollut osunut hirveen. Opetus tästä kaikesta onkin se, että jos hirvi tulee tielle, niin ajakaan vain päälle, niin saatte korvaukset – vaikka teillä oliskin vain osakasko. Me myös maksamme palkastamme jatkuvasti tietynsuuruista maksua tulevaa eläkettämme varten, ja silti valtaosa meistä kuolee ennen eläkeikää. Omaiset tai muut edunsaajat eivät kuitenkaan pääse käsiksi niihin rahoihin, jotka vainaja on eläessään jo eläkettään varten maksanut. Kukaan ei ihmettele, mihin maksamamme rahat joutuvat, ja kuka ne käyttää, sillä uskomme että täytyyhän maailmassa olla jonkinlainen oikeudenmukaisuus näissäkin asioissa. Mutta kyllä harhaa piisaa vaikka nämä kiusalliset ristiriitaisuudet nyt tässä kohtaa unohtaisikin. En ole kertaakaan nähnyt, että pönäkkä kuoro purskahtaisi äkkiä nauruun, tai että kuoronjohtaja paljastaisi perseensä ja pyllistäisi. Se nyt ei vaan ole kuorolaisuuden syvin olemus. Jos kuorolaisuudesta haluaisi tehdä koomisen laulun, olisi se oikeastaan aika helppoa. Ensin laulaisi jotakin melodianpätkää, jossa toistettaisiin jotakin typerää fraasia, ja sitten äänittäisi siihen muita ääniä päällekkäisäänitysmenetelmällä. Lopputuloksena olisi kuoroesitys, jossa ei olisi kuitenkaan oikeaa kuoroa esiintymässä, vaan eräänlainen pseudokuoro. Näin pääsimmekin oitis minun huumorimusiikkini ytimeen, niin sanoakseni: jokainen voi olla oman itsensä kuoro. Seuraavassa luettelo niistä musisoijista, jotka ovat minua naurattaneet – ainakin kerran, ja jotkut kahdestikin. Luettelossa on myös joitakin palvelimia, joille olen itse ladannut musiikkiani. Jotkut näistä ovat varsin tuoteita tuttavuuksia, kuten Unsigned Artists ja MP3.COM.

En ole suinkaan jäänyt Pekkaa pahemmaksi tässä oman kansanmusiikkini syöttämisessä maailman ihmisten pällisteltäväksi. Menestys on ollut varsin vaihtelevaa, ja joskus on onnannut, joskus taas ei. Jos aprikoitte sitä, miten joku suhteellisen tuntematon suomalainen jeppe voi saada kuulijoita tässä maailmassa, niin selitys on se, että en minä nyt niin kovin tuntematon netissä ole, ja olen työntänyt musiikkiani nettiin vuosikausia. On aina ollut mitä työntää. Kansanmusiikin olemukseen kuuluu se, että jotkut pitävät siitä, jotkut taas eivät, mutta vain harva kansanmuusikoista joutuu juorulehtien palstoille, varsinkaan, jos operoi netissä, koska juorulehtien lukijat eivät tunne netissä julkaistavaa ilmaista kansanmusiikkia, ja erittäinkään sen tekijöitä - joten kyseiset muusikot eivät omaa minkäänlaisia sensaation aineksia. Täytyisi tuntea ennestään ja olla puheenaiheena. Juorulehdet ovat riippuvaisia siitä julkisuudesta, joka avautuu nimenomaan toisten, samanlaisten lehtien kautta, jotka kirjoittelevat mielellään joistakin ihmisistä, jotka lukeva yleisö myös oppii tuntemaan näitä lehtiä lukemalla. Kyseessä on eräänlainen joukkopsykoosi, mikä taas on mahdonta, jos kyseessä on joku netissä tunnettu henkilö, sillä eivät ihmiset tiedä näistä muuta kuin korkeintaan nimen. Ei nettijulkkiksilla voi tehdä rahaa – ainakaan juorulehdet. On täysin samantekevää mitä nettimuusikko tekee vapaa-aikanaan, koska hän on, aina ja iankaiken, paskalehtien tarjoaman julkisuuden kannalta kuollut piste. Vain kerran muistan jonkun täysin tuntemattoman juopon tavallaan ylittäneen julkisuuskynnyksen, ja silloinkin vain rajoitetusti. Aikaanaan sain luettavakseni putkapidätyksiin liittyviä lausuntoja, ja mieleeni on jäänyt pari tapausta. Toisessa lausunto kuului seuraavasti: Paskansi Hankkijan konttorirakennuksen takapihalla olevan putkipinon päälle herättäen näin henkilökunnassa suurta närkästystä. Tai seuraava: Makasi alasti hautausmaalla ilman parempaa tarkoitusta! Nämä naurattavat vaikkei tekinjänä olekaan kuuluisa henkilö. Mutta kuitenkin yleisesti roskalehdille julkisia eläimiä ovat vain tietyt televisioon ja roskalehdistön tyrkyllä pitämät ihmiset, joista lehdet kertovat sitä tai tätä. Lehdissä kehitellään ja ideoidaan sitä, mitä Matti seuraavaksi paljastaa, tai onko hän alasti vai kokonaan ilman, ja mitä viisaita sanontoja hän taas on keksinyt – tyyliin: otin tai en! On myös tärkeää tietää, miltä Lordi näyttää ilman naamiotaan, tai minkä pöydän ympäri se toinen Matti taas juoksee naisia jahdatessaan – sikäli kun paremman musiikin harrastuksiltaan ehtii. Lienette ymärtäneet yskän. Nettijulkisuus on täysin toisenlaista, ja se ei perustu missään tapauksessa ainakaan sanomalehtiin, tai sensaatiolehdistöön, koska niitä ei tarvita, ja niistä ei ole juuri hyötyäkään. Sitävastoin erilaiset hakukoneet ja tietyt, tunnistamista helpottavat hakusanat, ovat nettijulkisuuden syvin ydin. Kuten myös se, että jos nyt jotakin voidaan jotakin kirjoittaa, se on varmastikin kirjoitettu ensimmäiseksi juuri netissä, ja siellä ovat esillä myös kaikki valokuvat, jotka paljastavat ihmisen rumat, rumat kasvot – meidän yöpuolemme. Nettijulkisuus ei ole koskaan mitään henkilökohtaista, tai kerro kohteestaan mitään, mutta latelee runsaasti yksinkertaisia totuuksia, joista itse kukin voi rakentaa millaisen hahmon tahansa. Ainut, jolla netissä pärjää pidempään, on tietty rehellisyys ja vilpittömyys, ja ennenkaikkea: monipuolisuus, koska netti kuolee koko ajan. Koko ajan sieltä putoaa jotakin pois, ja toisaalta sinne tulee koko ajan jotakin uutta, jota sinne ei vielä ole keksitty laittaa. Tässä prosessissa mukana pysyminen vaatii persoonallisuutta, ja tiettyä tunnistettavuutta, jotta sinut voitaisiin löytää yhä uudelleen ja uudelleen.

Vanha MP3.COM on nyt siis kuollut ja kuopatttukin, ja sen uudella seuraajalla ei ole oikeastaan mitään yhteistä vanhan kanssa - paitsi tuo nimi – koska uusi MP3.COM myy musiikkia vain rahasta. Vaihtoehtoja musiikin vapaalle jakelulle on jäljellä, ja niitä on tullut jonkinverran lisääkin. Yleisenä tendenssinä on kuitenkin se, että ilmaisen kotisivutilan tarjonta on vähentynyt koko ajan, ja vaikka levytilaa olisikin tarjolla, on sen käytössä lukuisia rajoituksia, kuten tiedostokoon suhteen, ja sen laatuun nähden: tiedostomuotona MP3 näyttää olevan enemmänkin kirosana, ja niitä ei haluta kaikille ilmaispalvelimille. Vain harvat kuitenkaan tajuavat kuinka laajakantoiset seuraukset MP3.COM -palvelimien alasajosta oli erityisesti vapaan marginaalimusiikin julkaisuun, ja sen levittämiseen - ja sehän ei nyt ainakaan levy-yhtiöiden leipää ole vienyt; itse asiassa ne ovat olleet melkoisen haluttomia ottamaan vaihtoehtomusiikkia julkaisuohjelmiinsa. Vanha MP3.COM oli (monista puutteistaan huolimatta) oikeastaan ainut systeemi IUMA:n ohella, joka tarjosi marginaalimusiikille kodin; sinne saivat kaikenmaailman vankilakunditkin ladata ällöttäviäkin tuotoksiaan - puhumattakaan vaatekaappien ja kellareiden neroista. On oikeastaan merkillistä että MP3.COM kaadettiin haastamalla se toistuvasti oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista (jotka koskivat lähinnä tunnettujen artistien tekijänoikeuksilla suojattujen kappaleiden esittämistä covereina). MP3.COM määrättiin maksamaan levy-yhtiöille tuntuvia sakkoja, ja se vei se firman toiminnalta taloudellisen pohjan, joka perustui mm. nettimainonnasta saatuihin tuloihin, ja siitä että jotkut muusikoista maksoivat lisäpalveluista MP3.COM -yhtiölle pientä korvausta,. Heille uskoteltiin heidän kuuluvan jonkinlaiseen etuoikeutettun luokkaan. Monet heistä jäivät kuitenkin loppuselvityksessä kuivin suin. Mukana oli valtava määrä sellaisia jotka eivät maksaneet palvelimenpitäjälle penniäkään - ja eihän siinä olisi ollut mitään järkeäkään, koska he tarjosivat musiikkiaan korvauksetta halukkaiden saataville. Nyt nuo sinne ladatut biisit ovat ajautuneet mahtavan Microsoftin leiriin, ja se jakelee niitä kuin omiaan. Sanotaan, että kierrätykseen on ajautunut 100 000 -200 000 musiikkikappaletta, joiden käytöstä ei ole kysytty mitään ainakaan muusikoilta. Itse olin yksi heistä, poloinen, nettimuusikko, ja aktiivisena nettiradiosemien pitäjänä sain myös jonkinasteista, joskin täysin ansaitsematonta, nettijulkisuutta. Sain tietää MP3.COM -palvelimien lopettamisesta sattumalta kahta päivää aikaisemmin kun päivitin erästä nettiradioasemaani. Vanhan MP3.COM -systeemin alasajon myötä jäädytettiin satojentuhansien MP3 -tallenteiden arkisto (arviolta yli 700 000 biisiä). Tämä kokoelma sisälsi mm. klassista musiikkia tunnettujen orkesterien esittämänä, ja erityisesti maailman eri kansojen kansanmusiikkia, ja lukemattomat sivut olivat linkittäneet itsensä MP3.COM -palvelimella oleviin sivuihin. Esimerkiksi amerikan intiaanien musiikki oli hyvin edustettuna, mutta nykyään sekin on hajallaan – ja kun Ne Yorkin tornit kaadettiin, menivät intiaanit mukaan sokeina amerikkalaisten kostomarsseille ympäri maailmaa. Niin heiltä unohtui se alkuperäiskansojen asia, ja musiikki. Jäädytetty musiikki saattaa olla edelleenkin tallella ainakin joiltakin osin, ja mm. GarageBand tarjosi myös minullekin tilaisuutta saattaa MP3.COM musiikkiani edelleen saataville jo muutamaa päivää ennenkuin vanha MP3.COM sammui lopullisesti. 16 huhtikuuta 2004 sain nimittäin GarageBand - postia, jossa tarjottiin mahdollisuutta elvyttää jäädytetystä databasesta biisejäni. Niitä olikin siellä kymmenittäin, mutta jotkut biiseistä eivät olleet enää palautettavissa millään konstilla, ja ilmaiseksi saatoin palauttaa vain kolme biisiä per sivu, ja muista olisin joutunut maksamaan - mikä on selkeästi väärin, koska kyse on jo kerran ilmaiseksi nettiin ladatusta musiikista, joka oli tarkoitettu jo alunperinkin ilmaiseksi muiden tavoitettavaksi ja vapaasti soitettavaksi. Tästäpä herääkin kysymys mistä olikaan kysymys? Kuinka moni MP3.COM muusikoista ymmärsi käyttää tätäkään tilaisutta hyväkseen, tai jos ymmärsikin, kuinka moni pystyi yhä edelleen muistamaan alkuperäisen MP3.COM -salasanansa, jota kautta sitten pääsi varsinaisesti elvyttämään biisejään. Ja ennenkaikkea: kuinka moni ymmärsi, että Microsoft saattaisi ostaa koko roskan? Tai joku muu. No, ainakin minun MP3.COM -palvelimelle lataamistani lähes sadasta biisistä useimmat olivat menneet sen siliän tien, eivätkä tule enää millään järjestelyillä takaisin, kuten Aino Kassinen sanoi aikanaan, koska terävänenäinen mies on ne vienyt. Tosin minulla on melkein kaikista niistä kopiot, koska onnistuin hankkimaan polttavan CD -aseman vähistä tuloistani – ja juuri ajoissa, mutta en ole aikeissakaan laittaa niitä sellaisinaan uudelleen saataville. Vanhan MP3.COM systeemin lopetuksen aiheutaman tuhon laajuutta kuvastaa se, että esimerkiksi meikäläiseen Kansalliseen äänitearkistoon (johon on koottu suurin osa julkaistuista kotimaisista musiikki- ja puheäänitteistä vuodesta 1901 lähtien ja muutamia lahjoituksena saatuja henkilöarkistoja) kuuluu VAIN n. 125 000 äänitettä. Kokoelma sisältää ääniteformaatteja sadan vuoden ajalta; 78 kierroksen levyjä savikiekkoja, nauhoja, vinyylilevyjä, CD-levyjä, kuului kokonaisuudessankin vain kuudesosa siitä mitä MP3.COM -palvelinkoneet sisältävät. MP3.COM:n kohdalla voitiin puhua tavallaan uudesta kansan - ja maailmanmusiikista, josta tulee aikanaan perinnettä. Mutta asiaan. Huomattakoon (taas kerran) se, että marginaalimusiikin tekijät ovat enemmän tai vähemmän kansanmuusikkoja, ja he ovat sitä silloinkin kun tekevät musiikkiaan tietokoneohjelmilla, sillä jokaisena aikana tavallisten ihmisten tekemä musiikki on sitä niin sanottua kansanmusiikkia. Joskus kansa kykenee tuottamaan parempaa musiikkia, ja joskus taas kehnompaa. Muusikot sinällään ovat aivan tavallisia ihmisiä, joilla on musiikillista lahjakkuutta, ja soittotaitoakin löytyy. He eivät vain ole antautuneet muusikon epävarmalle uralle, tai sitten he ovat erityisen nuoria, jotka tekevät musiikkiaan pääasiassa tietokoneohjelmilla, koska eivät ole halunneet - tai eivät ole vielä oppineet soittamaan aitoja musiikki-instrumentteja. Viimeksimainitunlainen muusikko oli MP3.COM systemissäkin vaikuttanut Darude, joka oli ihan tavallinen Virtanen, ja ei oikeastaan osaa vieläkään soittaa mitään oikeaa musiikki-instrumenttia. Koska tästä instrumenttien oikeellisuudesta voidaan kiistellä loputtomiin, annettakoon sen jatkua tämän jutun ulkopuolella, sillä minua ei väitteleminen kiinnosta, ja kaikki muut saavat kaikin mokomin olla täysin oikeassa. Mukana oli myös aivan oikeita, täyspäiväisiä suomalaisia muusikoita, kuten Jake Voutilainen, joka soitti aikanaan Battaglia -yhtyeessä, ja sotti livenäkin ainakin kerran Jyväskylän yliopiston alati virtsanhuuruisessa ja kolkossa juhlasalissa, jonka alla sijaitsevat kosteat lainehtivalattiaiset vessat. Juhlasalin puolella taasen melkein koko vasen laita istui kiltisti ja alati totisina, kun esimerkiksi Tolonen ja Rekku Reckhardt nau'uttivat siellä kitaroitaan, ja Hullujussin reippaat pojat ravasivat näyttämöllä edestakaisin raidallisissa pyjamissaan - vasemman laidan edustajien innostuessa asiasta jopa näiveisiin taputuksiin saakka. Myös Sonja Biskop ehti vaikuttaa MP3.COM palvelimella hetken ennen sen sulkemista liitettyäni hänen biisinsä soittolistalleni, ja hänhän pärjäsi myös euroviisukarsinnoissa. Ulkomalaisista tunnetuimmista artisteista siellä vaikuttivat mm. Madonna, David Bowie, Little Richard, Fats Domino, Tom Jones, sekä Johnny Cash, ja monet muut. Itse vierastin niiden laittamista omille soittolistoilleni, mutta esimerkiksi David Bowie pääsi sinne koska on ollut oma suosikkini lajissaan. Onkohan RIAA nyt tyytyväinen, kun MP3.COM ja IUMA ovat molemmat kyykytettyinä? Ennenvanhaan RIAA tunnettiin vain levysoittimen äänirasiassa käytettynä korjauspiirinä, joka muutti äänikäppyrää luonnollisemmaksi. Nyt RIAA haluaakin poistaa saatavilta kaiken ilmaismusiikinkin sen varjolla että muutaman kuuluisuuden kappaleita kopioidaan, ja niitä esiintyy listoilla, tai ainakin heidän apinoituja kappaleitaan. Kumma piiri kerta kaikkiaan??? MP3.COM sisälsi erityisen runsaasti erilaista maailmanmusiikkia, ja ns. indie -tyyppistä musisointia. Esimerkkinä vaikkapa amerikkalainen alkuperäiskansojen musiikkiin perustuva laaja tuotanto, johon taas tuhannet sivut MP3.COM -systeemit ulkopuolelta linkittivät; ne muodostivat keskenään eräänlaisen elävän kudoksen, joka toimi myös laajemman selittämisen kontekstina, ja nyt tuo kaikki romahti, kun sen binaarinen ydin ajettiin alas. Myös pitkään marginaalimusiikin kehtona toiminut IUMA alkoi äänekkäästi yskiä, ja itse asiassa se on pitkälti lakannut toimimastakin, tai musiikin päivittäminen sinne on käynyt mahdottomaksi. MP3.COM palvelimien alasajo herättää monia kysymyksiä, ja erityisesti MP3 -tiedostojen nykyiseen omistajaan liittyen, koska periaattessa musiikin tekijät ovat aina omistaneet niiden tekijänoikeudet - jo MP3.COM -systeemin kanssa tekemiensä sopimusten mukaankin. Eli: kuka omistaa tällä hetkellä nuo sadattuhannet tiedostot, ja niiden käyttö - ja esitysoikeudet, sillä tiettävästi ne eivät ole ainakaan maailmasta tyyten kadonneet. Mikäli nykyinen omistaja aikoisi käyttää niitä esimerkiksi markkinointiin, se rikkoisi vapaiden muusikkojen oikeuksia, sillä vaikka itse musiikki olisikin ilmaista, on tekijällä sanansa sanottavana siinä, miten musiikkia käytetään. Vertailun pohjaksi sopivat hyvin esimerkisi ns. vapaan lähdelkoodin ohjelmat, ja sovellukset, jotka ovat ilmaisia, mutta ilman salausalgoritmia, tai erikoisia pakkausmenetelmiä. Monet hyvätkin ideat hautautuvat, ja pyörä täytyy keksiä yhä uudelleen ja uudelleen. Vapaa musiikki muistuttaa suuresti vapaita ohjelmia siinä, että kuka tahansa voi sitä vapaasti käyttää, ja soveltaa niissä käytettyjä ideoita omassa tuotannossaan. Tämä pätee erityisesti elektronisessa musiikissa.

MP3.COM -palvelimelle olin laittanut seuraavanlaisia tietoja itsestäni. Ei kovinkaan hyvää englantia, ja oikeastaan myös harvinaisen typerää tekstiä, mutta muusikot eivät ole turhan kronkeleita tässä suhteessa. Muiden muusikkojen toivomuksesta aloitin myös kääntää laulujeni tekstiä näennäisenglanniksi, jotta nämä saisivat jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä biiseissä puhuttiin. Samaa tarkoitusta palvelivat nämä nettisivuilla olevat lyhyet tiivistelmätkin.

At the very beginning I was influenced strongly by American and Finnish Folk music, just mention such artists as Bob Dylan and Donovan. Pretty soon I learned to play guitar just enough to imitate those musicians who were more advanced than me. But in addition to these musicians just mentioned before I got much influences from Woody Cuthrie, and especially from American-Finnish Hiski Salomaa who was born in Finland. Later I became acquanted with the new world of Electronic music and I got some great ideas from such groups as Kraftwerk, and Tangerine Dream. But because I was only an one-man-band, and because I had just my guitar as an whole orchestra, I could not carry out all of my tall plans, and visions been produced by Kraftwerk - before I got a computer which had speed, and capacity enough.Then I got my way to internet, and I learned quickly to use computer programs. Without their aid it could be quite impossible to make my music widely available. I have used a lot of C-Cassette Recorders, as well as Reel Recorders, and lately also Sanyo TRC 500M Micro Cassette Recorder - to save just an instant feeling of a given moment, and for the reason to avoid fooling people only with computer tricks. I have used a lot of Freeware computer programs, too, as an example DrumBox 1.0, DrumSynth 2.0, and I have never had any true Keyboard. These cheap equipments, and programs are a challenge for anyone, and there is not much difference between me, and Big Band IF also they use, say, just Micro Cassette Recorder to save one's presentation.

Niiden vuosien aikana kun toimin aktiivisesti MP3.COM -muusikkona, ja latailin sinne musiikkiani, ylläpidin itse useita nettiradioita, kuten jo kerroinkin, tai oikeastaan soittolistoja, joita kuka tahansa saattoi kerätä muista MP3.COM muusikoista, ja siten edistää heidän tulemistaan tunnetuksi. Siinä vain käy kovin helposti niin ettei suutarin lapsilla ole kenkiä, ja itse säilyy erittäin marginaalisena - mikä saattaa johtua ainakin minun kohdallani siitä, etten ole oikea muusikko, ja minun kielenkäytössäni ei esiinny toistuvasti esimerkiksi sellaisia sanoja kuten vaikkapa skitta, genre, biisi, stage, makee, vaikka tietenkin englanninkieltä on tultukin ahkerasti harjoiteltua, ja harrastettua laajaa eemailien vaihtoa ulkomaalaisten kanssa. Voihan tuo johtua siitäkin, että minun musiikkini on huonoa. Suomalaisista poiketen ulkomaalaiset ovat olleet aina erittäin kohteliaita, ja monenlaista siunausta on myös toivotettu - riippuen itse kunkin uskonnollisesta suuntautumisesta. Suomalainenhan ei koskaan kiittele ketään, ja narskuttaa hampaitaan jos naapuri menestyykin, ja suomalainen viha on kuin syvä, kylmä suonsilmä, joten karttakaa sitä, ja yrittäkää vaikuttaa niin köyhiltä ja tavallisilta, että koiratkin kuseskelevat kintuille. Ajoittain nettiradioasemani olivat suosittujakin - ja ehkäpä juuri niiden vuoksi - omiakin laulujani kuunneltiin siellä karkean arvioni mukaan ainakin 10 000 kertaa, koska aivan alussahan mitään luotettavaa laskuria ei ollut. Virallinen oma MP3.COM mittarinsaldoni oli ennen palvelimen sulkemista reilusti yli 6500 soittokertaa. Se on siltikin vain jonkinlaista keskivertoa. Täytyy kuitenkin muistaa, että ellei ole käytettävissä minkäänlaista markkinointikoneistoa, on aika vaikeaa yltää todella suuriin latausmääriin, sillä mistäpä ulkomaalaiset tietäisivät jostakin Timo Kinnusesta, kun suomalaisetkaan eivät tiedä. Voi olla, että jopa siinä talossa, jossa asun, vain harvat tietävät minkänäköinen äijä tässä on kyseeessä. Olen useinkin miettinyt myös sitä, mihin nuo minunkin radioasemillani vaikuttaneet tyypit sitten oikeastaan katosivat. No, eiväthän he nyt oikeastaan minnekään kadonneet, koska useat o(li)vat ymmärtäneet laittaa laulujaan useille palvelimille vanhingon varalta, jollaisena voidaan hyvällä syyllä pitää MP3.COM -palvelimen alasajoa. Mutta kuten allaoleva luettelo osaltaan osoittaa, muuttuivat monet noista alkuaan riipumattomista muusikoista kaupallisiksi, ja heidän levyjään myydään ihan oikeasti. Toki katoakin on tapahtunut: aivan erityisen tarkkaan on kadonnut nettimaisemista mm. Ensio Pesonen & Kultatähti Samaisen artistin huumoristiraati Van Gogh-Goghs on valinnut viime vuosisadan erääksi varteenotettavaksi humorilaulujen tekijäksi vuodelta 1973. Ension antaumuksellinen laulu nimeltään Minna Kuukka oli myös lähes unohtumaton, elämys. Tänä päivänä vain harva tietää kuka tämä mainittu Kuukka oli, mutta heille sanottakoon, että kyseessä oli televisiokuuluttaja. Unohtumaton on myös JaPen (JaPe Kallio) laulu merirosvosta, joka voiteli sitä puujalkaansa hameen alla. MP3.COM -palvelimelle latasin itsekin vuosien kuluessa tosiaan koko joukon biisejä, ja tässä luettelo niistä eräässä vaiheessa. Enimmillään näitä oli siellä lähes sata. Nyt ne ovat tietenkin kadonneet elektroniseen taivaaseen, mutta niin kävi kaikille muillekin, ja monet eivät toipuneet lainkaan - eivätkä enää ladanneet biisejään millekään sivulle, tai sitten tarjosivat niitä kaupallisesti.