Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä palataksesi Timon SHELLIT -etusivulle - Click this link to return back to the main page of Timos' SHELLIT homepage

Klikkaa tästä siirtyäksesi Joitakuita pohdintoja -sivulle SHELLIT -palvelimella - Click this link to jump to the page of Some ways Of Thinking at SHELLIT homepage

Timon papukaija ja parakiitti -piirrosprojekti - Drawings project by Timo concerning the Budgerigars and Parakeets

Joitakin lisätietoja papukaijoista - Some extra information of parrots

The Complete Lexicon of Parrots

A link to The Complete Lexicon of Parrots

Johdanto - An introduction

In Finnish

Täällä esittelen muutamia kuvia, joita tein papukaijoistani 1980-luvulla. Monilla omista musiikkiäänitteistäni niiden äänet ovat kuultavissa selvästi, ja noiden jo manan majalle menneiden lintujen äänet saavat nykyiset lintuni selvästi niihin reagoimaan - vaikka ne tietävätkin, että lajikumppaneita ei ole lähistöllä. Laulavathan ihmisetkin usein mukana jos jokin mieleinen levy soi, tai on jokin muu erityinen syy kailottaa säestystä jollekin taltioidulle esitykselle. Kooltaan suurin papukaija joka minulla on ollut, oli keltaotsa-amatsoni Tatu (Ama'zona ora'trix), jonka kotimaa on Meksikko ja Honduras, ja se oli minulla koskaan olleista linnuista se kaikkein älykkäin. Oheisessa kuvassa on eräs tämän alalajin edustaja (ei kuitenkaan se lintu, joka minulla oli), ja kuvan linnulla on hieman reilummin punaista väriä siivissä kuin mitä Tatulla oli, mutta muutoin kyseessä on samaan alalajiin kuuluva lintu.

Tatu osallistui mielellään mm. teenjuontiin, ja halusi myös korppua, jota se kastoi jumakuppiinsa, kun näki minunkin niin tekevän. Se myös matki puhetta, ja erikoista siinä oli se, että se osasi ilmeisestikin yhdistää tietyt puheenparret tiettyihin asioihin, ja siksi se pyysikin usein sitä, mitä katsoi olevansa kulloinkin vailla. Sen kohtalona oli menehtyä ns. papukaijakuumeeseen, jonka se sai kenties kesykyyhkyistä. Toiseksi suurin papukaijoistani oli nymfiparakiitti (Ny'mphicus holla'ndicus), joka on kotoisin Australiasta. Myös se oli aika osallistuva, ja mielellään pureksi papereihini reikiä, ja nakersi kaikkea muutakin. Sen pitäminen oli kuitenkin mahdotonta, kun joutui olemaan muiden hyyryläisenä, sillä se ei ole niitä maan hiljaisia. Kolmas lintuni olikin sitten minulla useita vuosia, ja se oli keltasiipiparakiitti (Brotoge'ris chiri'ri), jonka latinankielisen nimen jälkiosa kuvastaa sen ääntä varsin osuvasti.

Undulaatti

Kiki oli ensimmäinen undulaattini jonka osti Lappeenrannasta, ja koska se oli uros, se lauloi jatkuvasti, ja piti öisin puhesessioitaan, Oli siinä ihan selvästi oikeita sanojakin seassa, mutta enimmälstään se oili sellaista säksätystä ja pulputusta.

Undulaatit ovat alunperin kotoisin Australian kuivilta tasangoilta, ja ne elävät siellä suurissa, vaeltavissa laumoissa. Ne ovat yleensä yksiavioisia - mikä tarkoittaa sitä, että sama pari pesii vuodesta toiseen yhdessä, ja yleensä ne pyrkivät valitsemaaan kumppaninsakin hyvin huolella, ja sen kosiomenot ja tutustuminen ottavat aikansa. Näin varmistetaaan se, että uros todellakin ruokkii puolisonsa pesäkoloon, koska se ei juurikaan sieltä poistu haudonnan kestäessä. Suomessa - kuten useissa muissakin osissa maailmaa - eivät nämä linnut ole nähneetkään tuota kadotettua mannerta, vaan ne ovat sukupolvien ajan syntyneet täällä, ja eivät muusta tiedäkään. Alunperin ne olivat väriltään vihertäviä, ja niissä on vieläkin tuo tyypillinen aaltoileva raitakuvio - vaikka ne olisivat minkä värisiä hyvänsä. Terminä "undulaatti" tarkoittaakin aaltoilua, tai aaltokuviota, ja englaninkielinen termi "budgerigar" on taas juonnettu abojen kielestä, joka tarkoittaa "hyvää syötävää". Lajin saksankielinen nimi on "Wellensittische", jossa tuo aaltoon liittyvä ilmaisu tulee kauniisti esille.

Tässä kuvassa Kikillä, joka oli Undulaatti (Melopsi'ttacus undula'tus), ei vielä ollut häkissään peiliä, vaan veistelemäni oksa, johon se on hangannut nokkaansa niin, että kuori on paikoitellen irronnut. Melkein kaikilla linnuilla on sellainen tapa, että ne hankaavat esimerkiksi jotakin oksaa nokallaan pyyhkien sitä vuoroin kummaltakin puolelta nopein liikkein. Koska Kiki oli alkuun yksin, se piti tätä oksaa toisena undulaattina, ja haastoi oksan usein mittelöön kanssaan.

Kikillä oli peili, jota se alukuun katselikin, ja "esiintyi" sille, mutta kun se sitten keksi, että peilin takana ei olekaan oikeaa lintua, se halusi päästä koko kapistuksesta eroon, ja jyrsi vähitellen sen nahkahihnan poikki, jolla peili oli kiinnitetty häkin pinnoihin.

Keltasiipipararakiitti

Keltasiipiparakiitti on ruotsiksi "Kanarievingad parakit", jotka viittataan lintujen siipipeilin keltaiseen väriin, ja ne ovat puolestaan kotoisin Brasiliasta, Paraguaysta ja Boliviasta, ja ne elävät siellä suurissa laumoissa. Näillä papukaijoilla on kiilamainen pyrstö, ja siksi niitä ei pidetäkään varsinaisina papukaijoina, joiden pystö on yleensä tasainen, ja lyhyt. Ne eivät ole myöskään mikään arapapukaijojen alalaji, vaikka näilläkin on pitkä pystö. Sikäläiset pitävät keltasiipiparakiitteja siellä usein lemmikkeinä, ja kerrotaan, että aikanaan mustalaiset euroopassa käyttivät näitä poimimaan onnenkirjeitä rasiasta.

Nyt olemme saaneet sitten viime vuosina tietää näiden lintujen massamittaisesta salakuljetuksesta, ja kokonaisten lajien hävittämisestä alkuperäisiltä kotiseuduiltaan. Kyllähän jotkut varmaankin asiasta tiesivät takavuosinakin, mutta eihän siitä lintujen ystäville kerrottu. Silti olen vahvasti sitä mieltä, että kaikenlainen elävien eläinten kanssa eläminen jo sinälläänkin estää ihmisen ja luonnon välistä kuilua kasvamasta liian suureksi. Pitää vain huolehtia siitä, että erityisesti linnuilla on riittävästi tilaa. Itselläni on esimerkiksi 1x1x1.5 metriä kahta undulaattia varten, ja sekin on aivan liian vähän tällaisia pitkäsiipisiä, ja varsin lentotaitoisia lintuja varten. Lisäksi niillä täytyy olla erilaisia virikkeitä, ja vaihtelua, jotta ne voisivat olla "onnellisia papukaijoja". Papukaijat leikkivät mielellään, ja jos niiden ympäristö on kovin askeettinen, ne kuolevat vähitellen pois, tai tulevat yksinkertaisesti mielisairaiksi. Tästä syystä näitä eläimiä ei pitäisi antaa muille kuin harrastajille, ja eräs keino varmistaa tämä olisi pitää niiden hinnat korkeina.

.

Kalle oli erittäin seurallinen, vaikka olikin alussa hyvin arka, koska oli tullut melkein suoraan viidakosta, ja oli Suomessa parhaillaan karanteenissa. Se kesyttyi kuitenkin nopeasti, mutta ei oppinut koskaan matkimaan puhetta, vaikka viheltelikin sujuvasti kaikenlaista ... tai sitten nyppi tukkaani rennosti, kun olin syömässä.

Tässä kuvassa taas Kalle istuu häkissään, jossa se vietti ainoastaan pienen osan ajastaan. Jos vain mahdollista, ei kaijoja saisi pitääkään paljoa häkeissä. Mutta useimmin minulla on ollut undulaatteja (Melopsi'ttacus undula'tus), joka on kotoisin Australiasta.

Tässä Kalle tutkistkelee ympäristöään rauhallisena - mitä kertovat sen pystyssä olevat niska- ja yläperähöyhenet. Se oli alkuun hyvin arka, koska se oli pyydystetty verkolla suoraan sademetsästä, ja tuotu sitten Suomeen. Ajan mittaan siistä tuli hyvinkin kesy, ja se istuskeli usein olkapäälläni, ja suki nokallaan tukkaani. Elettyään useita vuosia terveenä se sairastui lopulta, ja kuoli johonkin keuhkotulehdukseen, koska meikäläinen ilmasto ei sittenkään oikein näille linnuille sovi.

Kun papukaijat nukkuvat, ne kääntävät päänsä uein taaksepäin kuten tässä kuvassa, ja upottavat nokkansa selkähöyheniinsä. Pää- ja yläperän höyhenet ovat rauhallisella linnulla samalla tavoin kuin kuvassa. Koska ne nukkuvat uein vain toisella aivopuoliskollaan, on toinen silmä avoinna, ja myös näkee kaiken.

Tässä kuvassa Kalle esiittää useita nopeita nyökkäyksiä, ja tässä tapauksessa hän seisoo vapaana pöydällä, ja nyökkääminen ei siis johdu jostakin vangituille linnuille tyypillisestä eleestä.

Tässä kuvassa Kalle istuskelee häkkinsä oviaukossa. Häkin ovi oli yleensä auki ja se lentelikin tämän tästä ympäri huoneita, ja kerran ulos ikkunasta, mutta osasi tulla takaisin – mikö on ihme, sillä olihan kerrostalossa muitakin ikkunoita.

In English

The most intelligent and biggest parrot which I have ever had was from Paraguay or Brazil, and he was Ama'zona ora'trix, but he didn't stand our climate, and got an inflammation, and died. However, I enjoyed his company for few months, and he participated my daily life in many ways. When I had a tea, he must have tea, too, and have bisquits, and cookies with tea. When he wanted something, he asked it saying the word corresponding the thing he just wanted. I have had also a Ny'mphicus holla'ndicus, and he had really a loud voice, if one can that evaluate somehow. He was always participating to my activities, too.Then I have had also Brotoge'ris chiri'ri, who lived for many years, and made a companion with me, and you can see him in drawings at this page. Most of my birds have been Melopsi'ttacus undula'tus by their specie, and they have lived for many years each one. Both of the birds which I shall introduce at this page, were parakeets, that is, they both had a long, and cuneiform tail. Usually we call parrots those birds whose tail is relatively short, and feathers of tail are all equal long. These are e.g. Jackos, and parrots from Amazon area, and Kakadus from Australia. My parakeet became captived as a wild bird, and it was brought first to Europe. Unfortunately it was not accomodated to our cold climate, yet, when I got it. Therefore, it took weeks to low the temperature gradually from 35 Celcius to 18 Celcius, and trying to avoid a shock which could kill the whole bird. Many of those birds have in fact quite similar behavior, despite what special race thet represent, and they spend whole of their life with the same companion of opposite sex, it they find a suitable candidate. One of my parakeets was from Middle- or South-America, and he had a beautiful green color, besides one, restricted yellow area in his both wings. Budgies are from Australia, but my own budgies are born here for years, and they have never seen Australia, and do not know anything about it. My budgie was born in Finland because they do not bring them from Australia any more, and have not brought them for many, many years. I have two budgies still, and I have had those birds for years, because I just like them. I know pretty well that when they bring animals from those distant countries, most of them shall die before they have approached to us, and that many species has gone forever because of that illegal activity. I hope that the just try to stop that business as soon as possible. On the other hand, breeding these birds might be the only way to save its genetic pool - or at least - a part of it.