Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä siirtyäksesi Timo's kotisivun etusivulle - Click this link to jump to the main page of Timos' homepage

Klikkaa tästä siirtyäksesi sivulle Kaikkea sitä ihminen keksii - Click this link to jump to the page of All of these sweet inventions

Sotaisa Suomen kansa

Johdannnoksi

On tärkeää ymmärtää, että suomalaiset eivät normaalisti (ja varsinkaan nykyään) ole kovinkaan sotaisia. Irtipäästettyinä ja yllytettyinä he ovat kuitenkin julmia, ja tappavat tappamasta päästyään. Vuosi 1917 osoittaa, etteivät he kykene säälimään edes omiaan – saati sitten ruotsalaisia. Alle teini-ikäiset nuoret miehet veivät hieman vanhempia tyttöjä sorakuopalle, ja alkoivat lasettaa. Merkillistä on se, että kaikki tuon ajan teloituskomppanioissa olleet armahdettiin, mutta he olivatkin pääsääntöisesti valkoisia. Suomalaiset ovat ikäänkuin jostakin kohtalon oikusta säilyneet eräänlaisena omituisena kansansirpaleena suurvaltojen pyörityksessä – aivan kuten Punavyökin joutui kohtalon oikusta kapteenin perinnön saajaksi. Suomalaiset tekivät ruotsalaisille sen historian, josta nämä ylpeilevät, ja valloittivat riikeille uusia maa-alueita. Nämä sodan kautta saavutetut mittavat etuudet Ruotsi kuitenkin ryssi Kolmikymmenvuotisessa sodassa, jossa siltä loppuivat lopulta eväät ja patruunat, ja Ruotsi-Suomi kutistui juuri sen kokoiseksi kuin sen pitää ollakin. Monikaan tuskin tulee ajatelleeksi, että ne kuuluisat taistelut, jotka liittyvät Ruotsi-Suomen perääntymiseen kohti Pohjanlahtea venäläisten tieltä, olivat itse asiassa vain pieniä kahakoita. Esimerkiksi Porrassalmen taisteluun osallistui kenties seitsemisensataa suomalaista, ja venäläisllä oli korkeintaan parikymmentä tykkiä. Mutta ovathan suomalaiset toki osallistuneet paljon mittavampiinkin mittelöihin, kuten Tali-Ihantalan ratkaisutaisteluun, joka oli miesmääräisesti mitattuna täysin verrattavissa Iwo Jiman taisteluun. Mutta takaisin Ruotsiin. On suorastaan huvittavaa että kahdeksanmiljoonaisella kansalla pitää olla kuningas, jonka eräänä kantaesi-isänä on Napoleonin kenraali. Suomikin oli ihan vähällä saada oman kuninkaan historiansa aamunkoitossa, Väinö Ensimmäisen, mutta Saksan jäädessä maailmasodassa häviölle, hanke onneksi haudattiin. Me tosin saimme myöhemmin toisen kuninkaan, nimkittäin Urho Ensimmäisen, jota myös Vanhaksi Ruhtinaaksi sanottiin, mutta se taas on kokonaan toinen juttu, kuten Kipling sanoisi.

Sotaisa sotaloordi

Suomalaisten sotamenestys perustuu siihen, että täällä on melkein aina ollut tarjolla punasilmäisiä sotaloordeja. Punaiset silmät juontuvat, tietenkin, viikkokausien hummaamisesta syksyisillä pestuumarkkinoilla, sekä siitä, että ennen rengeille annettiin päivässä tuopillinen viinaa. Ne olivatkin melkein alvariinsa humalassa, ja viinanhimo oli niin kova, että katovuosina ne polttivat siemenviljansakin viinaksi, josta syystä Ruotsin kuningas lopulta kielsikin viinan kotipolton. Viinapalkalla sitä ennenkin on suomalainen mies työskennellyt, ja rankassa humalassa ensimmäiset huimat kokemuksensa maailmasta hankkinut. Katsokaa tätäkin kuvan miestä: vanhuksen kasvot, mutta ikää tuskin puolikas, ja kenties vähemmänkin. Jo Olaus Magnus arveli, että suomalaiset yksinkertaisesti syntyivät jo valmiiksi ukkoina ja mummoina, ja haisivat jo syntyessään vanhalle viinalle.

Seiväskomppania

Vaikka suomalaiset ovatkin osallistuneet useimpiin sotiin, mitä on lähialueilla käyty, ei heillä ole aina ollut edes aseita, joilla kamppailla milloin minkin asian puolesta, tai sitä vastaan. On täytynyt tapella vieraan kylän miesten kanssa seipäin ja astaloin. Tässä kuvassa näette innokkaita, mutta todellisesta iästään huolimatta varsin vanhannäköisiä suomalaisia miehiä harjoittelemassa aseiden käyttöä. Aseiksi kelpaavat vaikka heinäseipäät, sillä sotaintoa ei mikään voi sammuttaa. Kuva on vanha, vuodelta seitsemäntoista, kuten jo vanhahtava vaatetuskin kertoo. Lippahattupäiset ovat mitä ilmeisimmin nuoria miehiä, ja karvatattupäiset taas iäkkäämpiä. Kuvasta ei voisi mitenkään päätellä kyseessä olleen sotatemppujen harjoittelun, sillä sehän voisi kuvata reippaita miehiä heinäntekoon lähdössä. Kyllä ne suomalaiset osaavatkin olla ovelia! Myöhempinä aikoina lippahatut muuttuivat lättähatuiksi – vai olikohan se sittenkään ihan niin. Taidanpa valehdella, ja taitaa koko kuvakin olla vahvasti manipuloitu. Sodassa on näet kaikkki sallittua.

Sotaisa Verna

Myös naiset ovat aina oleet täällä sotaisia, kuten kuvassa muikeasti hymyilevä Verna, helsinkiläinen opiskelijatyttö, joka kantaa tässä ylpeänä patruunavöitä ja isoa pistoolia. Vuonna seitsemäntoista, tietenkin. Naiset ovatkin olleet täällä asevelvollisia jo akuan ennekuin pääsivät suorittamaan virallisesti asepalvelusta miesten joukossa. No, aikaa aikaa kutakin. Tällaisia ne ovat, nämä meidän Herramme siveät kullanmurut. Heti kun hiemankin palttoota raottaa, niin tulee jo kylmä! Siksi Suomen väestönkasvu onkin ollut hitaanlaista, ja viime vuosina suomalaiset naiset ovatkin hakeneet lisää kasvuvoimaa etelän turistikeskuksista. Menevät sinne (muka) lomalle, ja tyttöjen kanssa (muka) tuulettumaan, mutta palaavatkin tumma käärö käsivarrellaan takaisin. Näin täällä tummenee vähitellen jokin muukin kuin silmäkulmat miesten ainaisissa kylätappeluissa. Tummeneehan se norsunluukin, kuten Mauri Sariola niin osuvasti toteaa romaanissaan Ei loitsu eikä rukous.Toisaalta: näinhän naiset ovat menetelleet aiemminkin, kuten vaikkapa Hansakaupan aikoihin, jolloin he asioivat ulkomaalaisten kauppiaiden kanssa – miesten juostessa pitkin korpia riistan perässä. Mitä lienevät puuhailleet? Kenttäkelpoisuuden kannalta tämä oli hyvä järjestely, sillä metsissä alvariinsa juoksennelleet miehet olivat verteässä kunnossa, kun heitä haettiin sotiin. Suomalainen mies vastasi hyvinkin fyysiseltä kunnoltaan kesän metsissä juoksennellutta Tarzania, kuten Veikko Huovinen eräässä novellissaan niin osuvasti toteaa.