Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä siirtyäksesi Timo's kotisivun etusivulle - Click this link to jump to the main page of Timos' homepage

Klikkaa tästä siirtyäksesi sivulle Kaikkea sitä ihminen keksii - Click this link to jump to the page of All of these sweet inventions

Timon tietokoneita - Timo's computers

Johdannnoksi

Olen nähnyt netissä joitakin kuvia kotitietokoneista, ja niihin liityviä teknisiä selostuksia, mutta ketäpä nämä nyt suurestikaan kiinnostaisivat. Ajattelin, että koska minulla ny on muutamia kuvia omistamistani laitteista, ja koska minä nyt vielä satun muistamaan joitakin niihin liityviä yksityiskohtia, voisin minäkin julkaista ainakin joitakin näistä kuvistani. Minun tietokoneeni eivät ole koskaan olleet niitä kaikkein hienoinpia, tai nopeimpia, tai olleet aina sitä viimeisintä huutoa; ne ovat olleet lähestulkoon aina enemmän tai vähemmän käytettyjä, tai itsekoottuja vempeleitä. Tietokonemestariurani alkuvaiheessa niillä ei voinut edes kuvitella tekevänsä musiikkia, mutta alkeellista kuvan – ja tekstinkäsittelyä niillä saattoi toki tuolloinkin tehdä. Vasta kuin sain hankittuani ensimmäisen sadan megahetzin rajan rikkoneen Pentium -koneeni, sain luoduksi ensimmäisiä versioita biiseistäni, ja latailla niitä sitten MP3.COM -palvelimelle hitaalla 14400 puhelinmodeemillani. En pysty esittelemään tässä kuin osan käytössäni olleista koneista, koska en ole niitä kaikkia valokuvannut.

Kypärämäenaikuinen mikrotietokone

Kypärämäki on haiseva, inhottava, ja ehdottomasti myös entinen, hielle lemuava työläiskaupunginosa Jyväskylässä, jossa mm. ammattinyrkkeilijä ja palomies Tare on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa. Taresta en isommin mitään tiedä, mutta sen tiedän, että silloista asuintaloani vastapäätä oli T-kauppa, jossa Tare kävi varmaankin ostamassa haavasalvaa. Kypärämäki on myös paikka, josta lähdin Jyväskylästä lopullisesti – tosin muutaman sadan metrin päästä alkuperäisestä kodistani, mutta nyt asuntoni alakerrassa sijaitsi T-kauppa, kuin kohtaloa uhmaten. Muuttaessani Jyväskylän kaupunkiin ensimmäistä kertaa, minulla ei ollut vielä hajuakaan tietokoneesta, koska sellaisia ei ainakaan minun tuolloin tuntemillani ihmisillä ollut, mutta aloittelinkin musiikin passiivisen kuuntelijan uraa. Aluksi harjoittelin vain halvoilla laitteilla (kuten 2x2W Philips Juniorilla). Välillä vietin kaksi vuotta Mikkelissä PAV -tarkkailijana, josta ajasta muistan vain sen, että useita toveja siitä kului Päämaja -Pubissa olutta kitaten ja biljardia pelaillen. Sellaista kotikutoisen harrastajajuopon elämää siis. Palasin sieltä sitten suurin toivein takaisin Jyväskylään tarkoituksenani jatkaa opintojani. Aloin kuitenkin haalia aina vaan kalliimpia ja kalliimpia musiikintoistolaitteita siihen tahtiin että olin pian lievää vakavammassa osamaksuvankeudessa. Nauhoittelin musiikkia pääasiassa radiosta. Kuinka turhaa tuo kaikki olikaan ... montaakaan nauhaa ei ole enää jäljellä, ja nykyisellään ei juuri kiinnostustakaan musiikin kuunteluun. Kevyen musiikin kehitys päättyi näet jo paljon ennen viime vuosituhannen loppua, ja tilalle tuli kansainvälinen diskohumppa. Ei ole enää tarvetta kuunnella esimerkiksi radiota, jotta pysyisi kärryillä, koska kärryt ovat jo aikapäiviä sitten pysähtyneet. Koen olleeni aina hieman väärässä junassa, ja paikalla joko liian nuorena, tai sitten liian vanhana. Viimein menetin kaikki toistolaitteni, mutta taisin menettää kaiken muunkin, ja koin senkin, kun ihmiset käänsivät minulle totaallisesti selkänsä. Sellaisia ne nyt vaan ovat. Vaihdoin lopulta viimeiset musiikkivermeeni tietokonelaitteisiin, ja en ole valintaani katunut. Tuossa allaolevassa kuvassa on luultavasti joku noista ensimmäisistä hankkimistani IBM -pöytäkoneista, joissa pyörii (luultavasti) jokin DOS -versio. Tietokoneen päällä on aikanaan hyvin kallis skanneri, joka parhaillaan lukee kuvassa konekirjoitusarkilta tekstiä WordPerfect 4.2 -ohjelmaan. Laite oli varsin hidas, koska tietokoneiden teho oli lähes olematon, mutta juuri tuollainen laite oli tuohon aikaan pieni ihme. Hankin sillä itse asiassa leipäni ainakin pari vuotta, ja kuvittelin leipäpuun riittävän pitkälle tulevaisuuteen. Toisin kuitenkin kävi: ylioppilaskunnalta ja filosofian laitokselta tulleet työt loppuivat kuin leikaten, ja kun vielä suuri talouskupla puhkesi, katosovat muutkin töitä tilaavat sen siliän tien, koska varsin monet tekivät konkurssin. Tuohon aikaan jaksoin vielä yhä uudelleen ja uudelleen yrittää, ja huseerasin jonkin aikaa mm. palkattomana sihteerinä Keski-Suomen Keksijöissäkin, jossa ideoin mm. orientoitumiskarttoja näkövammaisille, sekä metsien kartoitusta kannettavilla tietokoneilla. Orientoitumiskarttojen ideana oli lukea opetuskuvia skannerilla, ja tulostaa sitten kuvat solumuovipaperille, jossa kuvan tummat alueet jäivät tuolostettaessa hieman koholle, ja niihin syntyy halutunlaisia rasteripintoja Keksijöissä hommaa johti sinällään lahjaton huijari, joka pyrki mahdollisuuksien mukaan hyötymään muista ihmisistä, ja hommaan oli sotkeutunut myös eräs professori, jolla oli myös markankuvat silmissään. Kuvittelivat kai, että tavallisista, rasvanahkaisista keksijöistä voisi lypsää omaisuuksia, vaikka aika monet olivatkin vain jonkinsortin veturinlämmittäjiä, joiden ideat olivat varsin käytännöllisiä. Sivunmennen sanoen, sokeat olivat edusmiehineen ahneudessa aivan samanlaisia, jonka saatoin todeta käydessäni Helsingissä heidän keskusliitossaan. Skannasin myös paljon omia tekstejäni, ja siitä johtuu se, että niitä on niinkin paljon netissä kuin niitä nyt on. Minulla on vieläkin tuo kyseinen skanneri, joka maksoi aikanaan paljon rahaa, mutta on tänä päivänä vain romurautaa.

Kypärämäenaikuisia graafisia tuotteita ja kannettava tietokone

Kypärämäellä oleilun aikoihin harrastin myös grafiikkaa, ja allaolevassa kuvassa näet muutamia tuotoksiani kuvamanipulaation jalolla alalla. Kävin myös paikallisissa sanomalehdissä markkinoimalla kuviani, ja ideoitani, koska uskoin, että nimenomaan kuvamanipulaatio olisi se tulevaisuuden juttu – kuten se sitten olikin, ja on yhä enenevässä määrin. Nykyään me elämme juuri tuollaisessa muunnetun totuuden maailmassa, jossa totuuskin sorvataan juuri kulloisiinkin tarpeisiin, ja jossa ihmisillä ei ole juurikaan tuntumaa historiaan tai edes eiliseen. Käänsin noihin aikoihin paljon jutuja, jotka oli kirjoitettu MIT -instituutissa, tai vastaavassa, ja jutuissa kuvattiin laitteita, jotka adaptoituisivat ihmisiin erilaisten takaisinkytketämekanismien välityksellä – niinkuin ne nykyään tekevätkin. Nykyisin myydään myös erilaisia karttaopastuslaitteita, joiden teoriaa myös tutkin. Kukaan ei kuitenkaan kysellyt noiden tietojen perään tuolloin, vaikka olisi kenties pitänyt. Tuonaikuiset puolijuopot, ja rasvanahkaiset lehtimiehet naureskelivat minulle, ja sanoivat, ettei ainakaan heidän elinaikanaan ole käyttöä muunnetuille kuville, ja että jos olisikin, he osaisivat itsekin tehdä niitä tarvittaessa. Luovia kun ovat. Ehkäpä niin, mutta tuonaikuisissa lehdissä ei tällaisia kuvia vielä näkynyt. Tavallinen, rasvanahkainen lehtimieshän ei unelmoi juuri muusta kuin oluttuopista kantakapakassa.

Tämän kotelon sain sisältöineen CadKeyn manuaalia kääntämällä

Alla näet pelkät kuoret Hyundai -tietokoneesta, jonka sain kääntämällä CadKey manuaalien geometrioita koskevia osuuksia. Tämä tapahtui pääasiassa Jyväskylässä. Vetivät muuten meikäläistä reippaanlaisesti huulesta tuossa käännättämisessään, sillä jo noihin aikoihin 286 -kone alkoi olla vanhanaikainen, joten romulla ne maksoivat vaivani. Ne helsinkiläispaskat, sekä muuan keskisuomalaispaska niiden ohella. Toisaalta: on CadKey -ohjelmasta ollut hyötyäkin, ja erityisesti sen manuaalikansiosta., sillä käytin sitä rumpuna eräässä nettiin laittamassani musiikkiesityksessä. Koneessa pyörivät myös Keski-Suomen Keksijöiden tiedot ja väitöskirjojeni aluversiot, joten kyllähän tuo kone asiansa toimitti siinä kuin joku muukin. Mutta mitä tuohon käännöksistä saamiini palkkioihin tulee, on minua aina ollut sangen helppoa vetää huulesta, mutta toisaalta: olen useimmiten tiennyt sen, ja tavallaan sallinutkin asioiden tapahtuvan. On muuten kummallista, että olen säilyttänyt näitä koneen kuoria, vaikka näillä ei tee niin yhtään mitään. Joutunevat piakkoin kierrätykseen, kuten minäkin.

Allaolevasta valokuvasta voi päätellä, että jatkoin kuvamanipulaation ankaria harjoituksia Paskovaaralla, jonne satuin pääsemään kansalaisopiston rehtoriksi. Hyundai -tietokone seurasi kiltisti mukana, joskin se sai mm. uuden kiintolevyn. Paskovaaralle meno oli selkeästi iso virhetikki, sillä en käsittänyt, että koko kansalaisopistolaitos eli pienissä kunnissa eräänlaista auringonlaskun aikaa, ja sen se teki varsinkin rutikiköyhässä Paskovaaran kunnassa, jossa kunnan velka kuntalaista kohti oli aivan hirveä. Kunta eli pääasiassa valtion erilaisten tukien varassa , ja verotulolla, joka tuli siitä, että valtio omisti suurimman osan kunnan pinta-alasta. Valtion ahneus näkyi mm. Laajoina hakkuuaukeina, ja paikallinen seurakunta oli ryöstöhakkuissa heti hyvänä kakkosena. Mainittakoon, että eräs syy tuolle paikkakunnalle siirtymiseeni oli valheellinen mielikuvitelma viimeisistä erämaista, ja aidoista, sekä vielä turmeltumattomista ihmisistä. En voinut kuvitellakaan sitä korruption ja turmeluksen määrää mitä tuollaisissa kunnissa on. Nyt sen tiedän, mutta se on liian myöhäistä. Allalolevassa kuvassa skanneri on vielä entisensä, ja käsittelen kuvassa erään italiaanon, eli makaroonimies Pepen, kuvaa, joka oli kulkeutunut jostakin syystä paikkakunnalle.

Silloin kun tehtiin Alkumatkaa...

Palataan vielä hetkeksi Jyväskylän aikoihin. Koska olin kova yrittämään, osallistuin skannereineni myös Alkumatka -lehden uudelleenlämmittelyyn, ja uutta lehteä tehtiin täsmälleen yksi numero. Kuvassa olevassa bannerissa lukee lehden nimi, sillä tavallaan minun tuolloinen asuntoni oli lehden toimitus. Niin sanotut toimittajat olivat vahvasti vasemmistolaisia, mutta täytyyhän heillä toki olla oma äänitorvensa. Kuvassa näkyy myös ajattelia -patsaasta tehty kuva, joka taas oli peräisin filosofian laitokselta. Alkumatka -bannerin alla on omakuvani, joka on otettu Lappeenrannassa. Siinä olen vetänyt pääni peitoksi kunnon huivin, ja irvistän samalla rumasti. Huivia pidin monastikin päässäni päänsärkyä lievittääkseni.

Karttulasta ostettu tietokone

Muutettuani Kuopiossa nykyiseen asuntooni, olin uuden tietokoneen tarpeessa, ja ostin eräältä virkaheitolta opettajalta 486 koneen, jonka näet kuvassa. Ei siis mikään ihmevekotin. Koneessa pystyi hät'hätää pyörittämään Windows 3.1 -systeemiä. Äänenkäsittely tällä koneella oli aikamoista tuskaa, ja esimerkiksi 128 kbps MP3 tiedostoja tällä ei pystynyt kuuntelemaan -saatikka tekemään. Koneella saattoi hyvinkin tehdä käännöstöitä. Jossakin vaiheessa siitä paloi muuntaja, ja asensin siihen uuden, sekä uuden Pentium – tasoisen emolevyn. Nyt koneesta tuli musiikintekoon soveltuva laite – vaikkakin tiedostojen lataaminen nettiin oli tavattoman hidasta, koska käytettävissäni oli tavallinen puhelinmodeemi. Uudelle virtalähteelle piti tehdä oma käynnistyssysteeminsä, ja se sijoittui luovalla tavalla koneen taakse. Jos joku olisi noihin aikoihin varastanut tämän laitteen, olisi ollut todennäköistä, että hän ei olisi osannut käynnistää konetta – mutta eipähän varastettu. Koska entiset, koneen etuosassa sijainneet käynnistyspainikkeet, ja ledivalot kävivät tarpeettomiksi, peitin ne ruskealla teipillä – vaikka olisihan se ollut hauskaakin painella painikkeita, joilla ei ollut enää mitään hyödyllistä funktiota tässä maailmanavaruudessamme.

Maalla oleileva nykytietokone

Nykyiset koneeni ovat suurelta osin itse koottuja, kuten tässäkin näkyvä hökötys. Tietokone on HP, jota on terästetty mm. Infrapunalukijalla ja USB 2.0 -kortilla, sekä äänikortilla. Koneessa pyörii XPlitellä laihennettu Windows XP Home, mutta sillä ei ole pääsyä nettiin. Tämä on sopivan kätsy kone musiikintekoon. Maalla ei tosin nykyään ole enää hiljaista, mutta onneksi talo on senverran hyvin eristetty, ettei edes mopojen ja motskarien pärinä kuulu sisälle. Pian tuokin riesa kai lakkaa kun pennut kasvavat pois mopojen satuloista, ja uusia ei enää tule. Lähikauppojakaan ei enää ole – vaikka kyllähän kesäasukkaissa piisaa. Erinomainen paikka luoda kuolematonta musiikkia, tai kuolemattomia kupletteja.

Kaupungissa oleileva tietokone

Kaupunkikoneeni on itsekoottu, ja siinä pyörii nykyisin linux (kuvan tapauksessa Fedora Core 5). Alunperin koneessa rullasi Windows XP Home, jolla on puolensa, mutta myös puutteensa. Koneessa olevan muistin määrä oli alunperin 128 megatavua, mutta nykyisin siinä on noin 650 megaa. Tehoa koneessa on vain 800 Mhz, mutta se riittää musiikintekoon. Koneeseen on ollut pakko laittaa myös lisätuuletin. Koneessa ei ole enää esimerkiksi paristoa, ja sen korvaakin UPS -virtalähde, ja BIOS on päivitetty uusimpaan saatavilla olevaan versioon. Pöydällä näet myös Trust -piirtolevyn, jolla voi vapauttaa taiteellisia intohimojaan – sikäli kun niitä enää on. Tässä koneessa on myös Canon Lide 60 -skanneri, jota nykyiset monet linuxit pystyvät käyttämään, ja sokerina pohjalla siinä on BlueTooth, jolla koneeseen voi siirtää mm. Kuvia kamerapuhelimesta. Kone ei ole tavattoman tehokas, mutta kyllä sillä musiikkia pystyy tekemään. Kaupungissa ongelmana on ihmisten aiheuttama melu, joka ei tunnu vaimenevan koskaan: aina löytyy joku, jonka täytyy saada porata seinää reikää, tai takoa jotakin vasarallaan. Aina on menossa jonkun asunnon remontti.