Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Esinahkasanoiksi sanoisin, ja sanonkin, että olen nyt hieman siistinyt edelleen tätä tekelettä niin, että tuloksena on järkevän yksinkertaista HTML -koodia. Olen tehnyt aikanaan huvikseni jonkinlaisia musiikkiarvosteluja kaikenkarvaisista artisteista Microsoftin palvelimella olevalle Windows Live -profiilisivulleni, jolle kuvailin ityseäni William Ananias Pyyfluudan laulaja-näyttelijä-tanssiseurueen kannattajajäseneksi. Ylläolevassa kuvassa näette minkälaista siasaksaa Windows Liveltä pelastamani sivu alunpitäen oli – ennenkuin putsasin sen Bluefish -ohjelmalla. Tämän jälkeen tuhosin Windows Live -sivultani kaikki mahdolliset arvostelut. Näistä tekemistäni arvosteluista ei voi kuitenkaan päätellä minun musiikkimakuani, sillä mukaan tähän ovat päässeet vain ne artistit ja biisit, joita minulla on ollut mahdollista nykyään saada ilmaiseksi kuultavakseni lähinnä YouTube -palvelimelta. Kiitokset siitä että pystyin luomaan edes jonkinlaisen katsauksen näihin staroihin, kuuluu siis YouTuben ehtymättömälle musiikkivarannolle, sillä se on ollut köyhän ainoa tie populaarimusiikin saloihin. Eläviä linkkejä on turhanaikaista luoda koska YouTuben sisältö elää koko ajan. Mutta tämä kaikki on nykyaikaa. Minun nuoruudessani rokkia ei radiosta kuullut, paitsi tietenkin Radio Luxenburgista, jos nimittäin omisti kalliin ja tarkoitukseen sopivan matkaradion. Meillä radio ei ollut kaiken päivää edes auki, ja se avattiin vain uutisten ajaksi. Jäntinsepolla oli ihan oikea lyhytaaltoradio, ja sitä kuunneltiin illalla Korvenkannassa, kun käytiin tapailemassa siellä tyttöjä. Mutta tätä aiemmin tällaista iltamusiikin kuuntelumahdollisuutta ei ollut. Kyllähän sitä tiedettiin koulussa rollarit ja biitlesit, mutta heidän musiikkiaan ei ollut mahdollisuus kotona kuulla, paitsi mitä sitä satunnaisesti kuuli. Nykyiset levy-yhtiöt harkitsevat hyvin tarkkaan vanhojen levytysten uusintapainoksia, ja levyt ovat kalliita - joten nykyisin YouTube on köyhälle lähes ainut mahdollisuus saada kuunneltavakseen takavuosien levysuosikkeja. Se, mitä mieltä te, lukijat, olette näistä esittelemistäni artisteista, tai minun mielipiteistäni ylipäätään, ei kiinnosta minua pätkääkään, eikä minkäänlainen väittely asian tiimoilta onnistu. Olen kuullut elämäni aikana ihan tarpeeksi fanaatikkoja, jotka muka tietävät kaiken. Tietäkööt siis ihan omalla ajallaan. Jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi everstiksi, ja kun on kerran tullut sellaiseksi, ei armeija anna edes remminpätkää kuvausten rekvisiitaksi. Olen liittänyt mukaan ne biisit, joihin olen onnistunut liittämään kuvan, koska ne ovat aina kivoja. Kuvathan kertovat omalla tavallaan sen, että artistin tulee olla niin sanotusti hyvännäköinen, ja mielellään hymyilevä. Naisartistien pitää näyttää tissejään ja tuffuaan, ja tilittää alvariinsa karvaita miesseikkailujaan. Poikaystävien suorittamat pahoinpitelyt ovat aina poikaa, ja vakionahan on kaikilla linnassa istunut poikaystävä. Mutta ovathan naisartistit toki paremmannäköisiä kuin naapurin Iita, jota kiusaavat finnit, ja länkisääret, ja tunkea alapään lemu. Esimerkiksi Suzi Quatrolla on mukava, lämmin hymy, mutta muilla naamanilmeet vaihtelevat. Joillakin artisteilla on tapana haistatella kuulijoilleen, tai koettaa olla ikäänkuin olisi heidän suhteensa täysin välinpitämätön. Tämä tällainen on tietenkin täyttä fuulaa, sillä kyllä se levynmyyntikin nyt jotakin merkkaa, vaikka kuinka irvistelisi. Jopa Jumalan teatteri aikanaan oli riippuvainen siitä, tuleeko näytöksiä kukaan katsomaan, vaikka sitten kuinka heittelisi yleisön päälle paskaa. Aniharva artisteista haistattelee täysin piittaamattomasti ja vailla minkäänlaisia estoja ihailijoilleen, koska he ovat kuitenkin riippuvaisia siitä, ostetaanko levyjä vai ei. Riippuvuus levyjen kysynnästä määrää myös sen, missä määrin artisti käyttää alatyylin ilmaisuja, mutta tähän vaikuttaa kotikasvatuskin, ja kielelliset lahjat – kuten näemme esimerkiksi Eppu Normaalin tuotannosta. Kyllä sillä kirjailijaäidillä on oma vaikutuksensa. Pornolinja kannattaa harvoin. Olisi vaikeaa vaikuttaa älykkäältä, ja kuitenkin vain sitä osoittaakseen hokea sukupuolielinten nimiä. Nykyaikaiset naisartistit eivät ole minun mielestäni erityisen seksikkäitä, ja monet heistä ovat läheltä tarkasteltuna enemmänkin huonoihoisia ja monet heistä näyttävät lähinnä nälkiintyneiltä, ja häiriintyneiltä. Suorastaan vauhkoilta. Melkeinpä mielenterveyspotilailta. Niinkuin esimerkisi tämä Jippu, joka pasteerailee levynkannessa tissit paljaana jonkinlaisessa kappelissa, ja risti roikkumassa rinnoilla. Pienet ovat, kovin pienet – nuo ”jipun hinkit”. On myös tapauksia, joissa naisartistit on meikattu mannekiineiksi, joiden sielunelämästä ei voi päätellä mitään. Ovat semmoisia poslininaamoja. Olin ollut muutaman viime vuoden ajan Soundin tilaaja, ja oli mukava katsella erityisesti miesbändien häiriintyneisyyden astetta. Lehden sivut ovat täynnä vankasti tatuoituja kavereita, ja monet näyttävät reväistyn ihan kun suoraan vankilasta tai hullujenhuoneelta. Sairasta porukkaa! Tämä saattaa johtua siitä, että tavalliselta naapurin Jonnelta ei monikaan levyjä ostaisi. Joka tapauksessa erityisesti rokkarit ovat melkoisella varmuudella mielenterveyspotilaita, tai viettänyt osan elämästään hullujenhuoneella ”lepäämässä”. Täytyi kuitenkin lukea Soundia ja seurata aikaansa vaikken nykyään juurikaan osta levyjä, ja konserteissahan minä en käy ollenkaan. Pitäisi olla iso kusipullo mukana, tai katedri ja pussi. Sen voi kuitenkin sanoa, että populaarimusiikkiin liittyvät aikakauslehdet ovat tänään samanlaisia kuin ne olivat eilen, ja niissä pyritään antamaan kuvaa ihmisjoukosta, joilla kaikilla on ura, josta nämä sitten lehdessä kertovat. Bändien hajoamisen oikeista syistä ei kerrota mitään, ja en ole vielä koskaan lukenut lehdestä juttua jossa bändin johtaja olisi erottanut soittajan siksi, että tämän naama alkoi vituttaa, tai siksi, että tämän hiki haisi keikkabussissa pahalle, ja kun nuo alapesut olivat jääneet vähiin. Se toki tiedetään, että Apple -yhtiön toinen perustaja joutui työskentelemään yövuorossa, koska miehen varvashien haju oli senverran tyrmäävä – ei näet pessyt itseään, ja Juice olisi hyvinkin voinut omistaa hänelle laulunsa et sä pese sitä koskaan. Julkisuudessa puhutaan, että bändit hajoavat kun oli niitä ja näitä linjaerimielisyyksiä, vaikka todellisessa keikkatilanteessa on ihan sama mitä soittaa, kun se ei kuitenkaan erotu kokonaismölystä millään tavalla. Nyanssit syntyvät vasta studiossa. Tahdon tällä vain viitata siihen, että populaarimusiikkibisneksessä on vankkaa huijauksen makua, ja varsinkin nykyisin mukana on enenevässä määrin häiritsevää artistien tuotteistamista. Ulkonäkö on siis tärkeä. Vain joku Eppu Normaali voi esiintyä videossa naamat räjähtäneiden näköisinä, koska kaikki tietävät, että ne osaavat soittaa, ja niillä on ihan oma saundi, ja että ne soittavat lavalla samalla tavoin kuin studioäänitteissä. Joku Dave Lindholm saa näyttää vaikka viemäriputken läpi vedetyltä, koska se antaa kitaransa laulaa niin, että jokainen kotitarvemuusikko voi vain sielu kirvistellen todeta oman soitantonsa pelkäksi puuduttavaksi rämpyttelyksi, ja lauluäänensä olevan peräisin naapurin pässiltä. Että ei se ulkonäkö aina kaikkea merkitse. Ehkä kaikkein tärkein kysymys on se, olenko pitänyt todella näistä biiseistä. Toden sanoakseni: en ihan kaikista, mutta ne ovatkin mukana vain kuriositeetin vuoksi. Jos minulla olisi kunnon musiikintoistolaitteet, kuuntelisin kotonani klassista musiikkia, ja populaarimusiikin piiristä ehkä Genesistä, Pink Floydia, ja sen sellaisia. Mutta kun minulla ei kunnon vehkeitä ole, niin roinakin kelpaa kuultavaksi – ja eihän sillä lopultakaan ole mitään merkitystä, sillä laadulla, koska viime kädessä me olemme kaikki tulevia seniilejä, ja kuuroudumme vähitellen niin, että huippulaitteet olisivat lähinnä vitsi. Jäisivät vain turhaan nurkkaan pölyttymään. Minullakin on kuulolaite – ikäänkuin varalla. Ehkä nämä tekemäni analyysit ilmaisevat pikemminkin hetkellisiä mieltymyksiä, ja ovat tavallaan tallenteita elämänhistoriastani.
Tiktak
Ehkä liiankin hyvintuotetulta kuulostava, jo edesmennyt tyttöbändi, jonka yhteydessä tulee aina epäilleeksi hyvin tehtyjä taustanauhoja. Olipa miten oli, soitto kulkee myös livenä, ja saundi on jykevän täyteläinen, ellen sanoisi pähkinäinen. Olin tavallaan aika pettynyt, kun sain hankituksi halvan G1XNext -laitteen, jolla pystyy tuottamaan samantapaisia kitarasaundeja joita TikTak harrastaa. Saundin synnyttämiseen ei tarvitakaan taitoja, vaan että osaa vääntää oikeaa nappulaa. Mieleeni ovat silti jääneet kaikumaan TikTakin biisit Lähdetään tänään, Jää, ja Heilutaan jäävät varmasti suomalaisen tyttöpopin historiaan. Lisäksi mainitsisin heidän tulkintansa Kids In America -biisistä. Olen nähnyt heidän esityksiään pääasiassa YouTube -sivuilta, josta niitä on poistettu sitämukaa kun niitä on sinne ladattu. Yhtään yhtyeen levyä en ole ostanut, sillä nämä kuuluvat mielestäni kuunneltaviksi paljon nuoremmille - jo lapsellisten sanoitustensakin puolesta. Minä en enää syöksy järveen traagisten rakkaussuhteiden seurauksena, ja en ole aikeissa lähteä kohti päiväntasaajaa siksi kun täällä sattuu olemaan tylsää, enkä ole aikeissa heilua humalassa pitkin jalkakäytävän reunaa, koska en minä kuitenkaan enää saa kunniamerkkejä - olinpa sitten pitkin taikka poikin. Olen joskus miettinyt mikä vika meikäläisissä bändeissä ja laulajissa oikein on kun ne eivät millään tunnu pääsevän framille ulkomailla, ja tällä bändillä olisi ollut siihenkin mahdollisuuksia. Näin kerran videon, joka oli tarkoitettu ulkomaisille markkinoille, mutta yhtyeen jäsenistä oli tehty siinä lähinnä pin-up -pellejä, jtka paljastelivat ruumiinosiaan. Nyt tämäkin bändi on lopettanut, ja ihan ajoissa, koska pian olisivat alkaneet tissit riippua, maha rempottaa, ja käsivarsien heltat heilua liian silmiinpistävästi. Naaman rypytys olisi syventynyt, ja ääni muuttunut käreäksi raakunnaksi, tai surkeaksi kähinäksi – niinkuin äänensä puhki laulaneille käy. Ei sellaista loppua kukaan itseäänkunnioittava naisartisti uralleen halua. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Lähdetään tänään klikkaa tätä likkkiä.
Seppo Närhi
On eri asia kuulla Seppo Närheä livenä kuin levyltä, sillä hän on yksi niistä, jotka ovat todella tarvinneet avukseen studiotekniikkaa. Muistan kun näin hemmon laulamassa vanhempana ukkona jossakin bumtsibumissa, jossa äijä ei pysynyt edes sävellajissa – saati sitten muutoin nuotissa. Kuitenkin monet hänen laulamansa käännösiskelmät ovat täyttä tavaraa, kuten Ekan luokan randevuu, joka kuvaa itse asiassa koko ihmiselämää, sillä vaikka tavallisesti arkipäivän ympäristö onkin kolmannen luokan tasoa, niin jonkun kansalaisen tapaaminen saattaa olla ekaluokkaa. Kunnes lopulta, iän karttuessa, kaikki tapaamiset tuntuvat kuuluvan ehdottomaan ekaluokkaan, vaikka tosiasiassa ovat jo hyvää vauhtia luisumassa kolmanteen luokkaan. Valitettavasti asioiden oikeellisuutta ei voi luotettavasti tarkistaa mistään, kun kukaan ei muista enää mitään, ja mä en muista itekkään mittää! Tai sitten muistetaan tahallaan väärin, kuten muisteltaessa vanhempana lapsuutta, joka tuntuu kimaltelevan kullassa ja hopeassa, ja jossa ilkeät ja ikävät ihmiset tuntuvat puuttuvan kokonaan. Eipä siis ihme, että lopulta mikkään ei oo mittään, kuten jo Hektoori laulaa. Tässä täytyy vielä erikoisesti mainita Seppo Närhen tulkinta The Eaglesin alunperin esittämästä biisistä Hotel California (Koivu ja tähti), sekä Suzi Quatron alunperin esittämästä biisistä If You Can't Give Me Love (Kuulut taivaalle vain), Nämä ovat mielestäni varsin onnistuneita koverointeja, ja myös kelvollisia äänityksiä - meikäläisissä, karuissa oloissa, vaikka niistä tosin kuulee, ettei meillä ole tuhrattu aikaa studioissa ihan sellaiseen viimeistelyyn kuin ulkomailla. Biiseistä sorvataan levylle sellaisen kuuloiset versiot joita sitten voidaan kuulla keikoilla. Sanoittajina on häärinyt ammattimiehiä, kuten Hektoori (Hector), joka on sanoittanut biisit Ekan luokan randevuu (Third Rate Romance), Kujakissa (Hi-Hat), Koivu ja tähti (Hotel California), Enkelit on harvinaista riistaa (I Just Knew Swhat To say), Kuukoira (Moonshadow), sekä Prinsessa 65 (Princess 65). Jukka Virtasen kynästä on lähtöisin Takki pois (Overcoats), ja Enkelit on harvinaista riistaa taas Irina Englundin pännästä kirvonnut. Kun kuuntelee biisiä Overcoats alkuperäisesityksenä, huomaa, ettei kukaan muu kuin Jukka Virtanen olisi voinutkaan tavoittaa laulun kreisiä tunnelmaa yhtään tämän paremmin. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Takki pois klikkaa tätä likkkiä. On helppo huomata, että Seppo Närhi lauloi erinomaisen paljon käännösiskelmiä, ja siten hänen tuotantonsa olikin suunnattu kotimaan markkinoille. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Prinsessa 65 klikkaa tätä likkkiä.
Lauri Tähkä & Elonkerjuu
Omalinjainen, maailmanmusiikkiin kallistuva artisti, jonka tuotannosta mieleeni jääneet mm. Pauhaava sydän, ja Isoo Antti ja Rannajärvi. Kaikki eivät tästä yhtyeestä pidä, mutta he ovatkin snobeja, ja sangen huvittavia ihmisiä, joiden lättänaamat eivät hevillä (muuan musiikigenre) unohdu. Tämänkin yhtyeen kohdalla miettii, miksei se ulkomainen ura aukene, vaikka eväitä olisi pärjätä myös muualla. Eräänä syynä lienee se, etteivät ne ymmärrä ulkomailla jonkun pohojaalaisuuden ja uhon päälle mitään. Murre ei tuota ulkomaiselle mitään mielikuvia, vaikka systeemi toimiikin Suomessa. Ranskalaista ei naurata, vaikka sanotaan: Hypätähän vaikka pöyrälle! Mielestäni Pauhaava sydän -video on kuitenkin hyvä, ja se voisi olla hyvä lähtökohta. On lato ja on viljavainio, ilta-aurinko, ynnä sitten pääkallo kämmenellä, ja kaikki. Lisää jotakin shamanistista symboliikkaa niin hyvä tulee. Tärkeintä tämän bändin kohdalla olisi ilmaista alkuvoimaista energiaa, ja ei tekisi lainkaan pahaa ottaa mukaan ideoita viikinkimytologiasta. Esimerkkiä kannattaisi ottaa vaikka Duudsoneista, joiden suosio perustuu siihen, että hullua riskinottoa arvostetaan kaikkialla, ja monessa kulttuurissa se kuuluu ihmisen jaloimpiin ominaisuuksiin, vaikka täällä kotosuomessa nämä luokiteltaisiin kylähulluihin. Meidän aikamme on niin kesy, että se vaatii mitä moninaisimpia pelkokertoimia, ja järjestettyjä, lapsellisia väripyssytaisteluja ja seikkailuja vanhoissa linnoissa, ja rimpuilua erilaisilla tellingeillä. No, nythän laulajalate on jättänyt Elonkerjuun, joka johtuu hänen mukaansa siitä, ettei muna enää seisonut laulaessa niinkuin ennen, niinkuin hän Soundissa asiaa tilitti. Laten nykyiset laulut eivät enää kohoa samalle tasolle kuin Elonkerjuun aikana, ja alkaahan Latekin jo kulottua ja vanhentua, ja lopulta se munakin lopettaa sen seisomisensa, ja jäljelle jää vain irstas ukko, joka puheineen muuttuu kiusaksi ympäristölleen. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Pauhaava sydän klikkaa tätä likkkiä.
Dave Lindholm
Dave Lindholm on hyvä soittamaan kitaraa, ja hänen tuotannostaan ovat mieleeni jääneet mm. Folsom prison Blues ja Tupakka, viini, ja villit naiset, Jatsikansa tulee, ja Minun nimi on nimessun. Onneksi Dave Lindholm on esiintynyt useastikin televisiossa, ja taltiointeja näytetään tuolloin tällöin, ja niitä löytyy kiitettävästi myös YouTubessa. Miehen levyjä en ole koskaan ostellut, koska minulla ei ole ollut niihin koskaan varaa – kun ei ole ollut paljon noita tulojakaan. Tai eihän se nyt rahasta riipu, mutta kun on elänyt aikana jolloin taviksilla ei ollut kunnon musiikkilaitteita, niin eihän sitä voi silloin olla levyjäkään. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Minun nimi on nimessun klikkaa tätä likkkiä.
Suzi Quatro
Pikkupimu, joka muistuu mieleeni 1970-luvulta, vaikka kuulinkin hänen lauluaan vain satunnaisesti. Kun näkee hänen esityksiään netisssä, tulee mieleeni Palmu-elokuvista Tähdet kertovat , komisario Palmu nahkatakkipimu, joka nimittää Palmun nuorta esimiestä ”inspehtooriksi”, ja sähähtää Palmulle: ”Älä viitti vaksi, se on sulta ohi jo!”. Quatron biiseistä ovat jääneet mieleeni kaikumaan She's in love with you, Can The Can, Make Me Smile, The Wild One, ja If you can't give me love. Laulujen sanoitukset ovat tuiki turhanpäiväistä rakkausihmissuhdehöpinää, mutta kun katsoo varsinkin 70-luvun alun artistien esiintymisiä, täytyy sanoa, että mimmi jätti jälkeensä täsmälleen itsensäkokoisen aukon. Tulkitkoon nyt tuon kuka mitenkin tahtoo. Muistan Suzi Quatron äänen siitä kasettimusiikista, jota kuuntelin ollessani muutaman viikon toipilaana sisareni neitsytkammiossa, jossa oli tarjolla luettavaksi Suosikkeja. Olin tuolloin opiskelemassa Jyväskylän yliopistossa, ja minulla ei ollut juuri minkäänlaista kuvaa popmusiikista – mitä nyt radiosta sitä satunnaisesti kuulin. Suosikki tarjosi Suzista ja näistä muista artisteista juttuja, ja kun näitä juttuja luki, alkoi niitä pitämään tärkeämpinä kuin ne olivatkaan. Suosikki symboloi meikäläiselle elämättä jäänyttä nuoruutta, koska se minun nuoruuteni nyt meni nuorena työläisenä kaiken maailman tehtaissa. Niinpä kun palasin Jyväskylään, ja tapasin siellä vasemmistolaiset opiskelukaverini, kehuin niille saamiani musiikillisia kokemuksia. Nämä hymähtelivät, ja taas ihmettelin, mikseivät ne arvostaneet Suzia ja Gary Glitteriä. Tokihan Suzin musiikki on jumputtavaa takomista, ja sen edestakaisin heiluminen sivuttaissuunnassa isoine bassoineen on aika huvittavaa, mutta kyllä sen hymy oli jotakin, joka vieläkin sulattaa meikäläisen. Aina kun katselen mimmin esityisiä YouTubessa, ihan naurattaa kuinka totista yleisö olikaan, ja ainut joka vähääkään tuntui olevan hengissä oli Suzi. Mutta I wonder että mahtoi sille tulla kuuma niissä mustissa nahkavetimisssään. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä She's in Love with You klikkaa tätä likkkiä.
Anssi Kela
Omintakeinen suomalainen lauluntekijä, jonka biiseista tulevat mieleen Joki, Rock-unelma, Murhaballadi, Suuria kuvioita ja Milla. Kun katselee Anssi Kelaa, ja sen musisointia, tulee mieleen väistämättä jatkuvassa suorituspaineessa päkeltävä muusikko. Tosin biisit ovat hyviä, kuten Jennifer Aniston, ja Nummela, sekä Anssi Kela 1972. Kuvassa Anssi on vielä Pekka ja susi -yhtyeen laulajana, ja sen tukkakin on ilmetty irokeesi. Varmaankin oli tärkeää soittaa kovaa ja nopeasti. En minä näitä tämmöisiä jonneja juurikaan ihaile, mutta ainahan hyvät menobiisit kelpaavat, olipa niiden tekijä vaikka hottentotin näköinen. Tatuointeja Kelassa ei onneksi näy, mutta toisaalta hän ei oikein kykene välittämään tunteita, joita hänen biiseihinsä mielellään liittäisi. Niihin ei oikeastaan usko. Jutut jäävät tavallaan kesken. Hän ei ole tulkitsija, vaan tarinan kertoja. Joitakin ihmisiä kiinnostaa kuulla kertomuksia kouluajoistaan, vaikka ne eivät olisikaan tosia. Kuka nyt totuudesta piittaisi. Tai kouluajoista sellaisena kuin ne olivat. Useat kuitenkin tyrskivät itkua kun kerrotaan urheilijanuorukaisesta, joka putosi louhokseen, tai kertomukseen maakuntasarjan missistä, tai miekkosesta housut puolitangossa, mutta joka osaa juoda kuitenkin. Kelan jutut tavallaan kohottavat harmaat kouluajat elämää suuremmaksi kertomukseksi, ja vapauttavat kuulijansa samalla omasta moraalisesta vastuustaan. Ne ovat puhdistava kokemus, jota jo antiikin kreikkalaiset hyvin kuvasivat. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Tähtilaulu klikkaa tätä likkkiä.
Dr. Hook
Mies on onnistunut joissakin lauluissaan mielestäni hyvin, kuten biiseissa Sylvias Mother, The Ballad Of Lucy Jordan, ja Cover Of Rolling Stone. Tämä laulaja, ja hänen yhtyeensä Dr. Hook & The Medicine Show ovat hieman enemmän kuin kahden hitin ihmeitä. Aika lähelle häntä on päässyt Suomessa Petri Petterson (Brass) omassa tulkinnassaan Sylvian äiti. Myös Marianne Faithfull, koska hänelläkin on äänessään vaadittavaa karheaa tunnetta. Sylvian äidissähän kuvataan kaukopuhelua, jossa nuori mies soittaa tyttöystäväkseen uskomansa tytön kotiin, ja tämän äiti vastaa, ja kuvaa kuinka tyttö on juuri lähdössä toiseen kaupunkiin mennäkseen siellä naimisiin, ja koko ajan puhelinvaihteenhoitaja kehoittaa nuorta miestä mättämään rahaa automaattiin. Meillä ei tällaisia puhelinsysteemejä ole ollut käytössä. Tällaiseen tunnelmaan on helppo samaistua, sillä varmaankin jokainen on menettänyt rakkaitaan samalla tavoin, ja nuorena tällaiset tunteet suorastaan vyöryvät yli. Biisi Cover Of Rolling Stones taas kuvaa muusikkojen hinkua päästä musiikilehden etukanteen, ja Suomessa Eero ja Jussi ovat esitäneet tästä laulusta hauskan versionsa Kanteen suosikin, ja Juice Leskinen biisin Etusivulle Suosikkiin, joka on mielestäni paljon parempi. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Cover Of The Rollin Stone klikkaa tätä likkkiä.
Mikko Alatalo
Mikko Alatalo on turhaan aliarvostettu artisti, jonka tuotannossa pidän erityisesti miehen huumoriosastosta, kuten biiseistä Kaunis mies, Leuhkat eväät, Rikoo on riskillä ruma, Vesilasi, vessanavain, heiniä paali, ja Kyllä sitä nyt ollaan niin neekeriä. Vaikka kyllähän se Lähde tänään, ja Hengitä sisko -biisitkin menettelevät, kuten myös Juicen kanssa yhteislaulettu Klovni heittää veivin. Mikon vakavammat, pohjanmaa-aiheiset biisit kelpaavat minulle myös. Muistan vieläkin, vaikkakin hämärästi, kun kuuntelin Rinne-Alatalon pöytälaatikkobiisejä koko yön radiolakon aikana, ja kuinka niin monta biisiä meni tavallaan hukkaan, kun olin niin onnettomasti kännissä, etten muistanut aktiivisesti mitään, mutta koska aivot tallentavat kuitenkin kaiken, olen myöhemmin kyennyt rekonstruoimaan melkein kaiken kuulemani. Hyvää tavaraa. No, joka tapauksessa uskoisin, että kun tämä laulaja ja biisintekijä joskus kuolee, niin näitä jälkikekkereitä riittää, ja jokaisessa niistä vannotaan, että Mikko Tapio Alatalo se se vasta oli lahjakas ja muutenkin mukava kaveri. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Rokkilaulaja klikkaa tätä likkkiä.
Mikko Kuustonen
Pidän ja pidän, no, en yleensä pidä, mutta on tällä hyviäkin biisejä, kuten Taivas varjele, Taikuri, ja Tänä yönä tulee talvi. Enhän minä pidä mattojakaan lattialla, kun ne pysyvät pitämättäkin (honk-honk-honk). Ja sitten laulua kolmannella. Kuustosen parempaan tuotantoon kuuluvat myös biisit Hyvä päivä mennä, ja Hietaniemi, sekä Elvis. Hän on tehnyt täsmälleen itsensä näköistä musiikkia, ja hän on onnistunut haalimaan mukaansa hyviä soittajia. Kuustosen musiikki ei elä pelkästään sovitustensa varassa, vaan on, Juicen laulujen tapaan, sopivaa nuotiomusiikkia. Näitä lauluja lauletaan vielä kauan, jos meille vain suodaan säällinen tulevaisuus. Kuustonen ei ole samalla tavoin hauska mies, kuten esimerkiksi Juice, mutta on omassa totisuudessaan juuri sellainen, kuin uskislaulajan kuuluukin olla. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Taivas varjele klikkaa tätä likkkiä. Sanon tämän siitä huolimatta että Kuustonen nauraa hörnöttää televisio-ohjelmissa. Rahastahan se sitä tekee, mutta kyllä siinä uskottavuus kärsii.
Frederik (Rietu)
Frederikin sanotaan edustavan niin sanottua jaloa junttidiskon genreä, mutta tämä nyt ei ole ihan totta. Näin kerran joitakin osia eräästä laulukilpailusta, jossa kilpalaulajista ei jäänyt elämään yksikään, mutta Rietu veti joka ohjelmassa pisteet kotiin. Suosittelisin soitettavaksi ukkelilta ainakin biisit Tralalala (se tiputanssi siis), Äijä viilee (se Daddy-Cool), Tsingis Khan, ja Sheikki Ali-Hassan, jotta saisitte käsityksen kuinka taitavasta ukkelista on kyse, ja kuinka hän osaa nauraa itselleenkin - mikä on erittäin harvinainen piirre oikeissa machomiehissä. Siis ihan hyvä artisti monessakin lajissa, ja olihan se useita vuosia menestyksellä päätoimittamassa musiikkilehteäkin. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Titanic klikkaa tätä likkkiä. Huvittavana yksityiskohtana tässä on tanssityttö vasemmalta, eli nykyinen Kaija K.
Velktron (Macho Remix)
Velktron - tämä mainio, mm. pikkumoottorilennokkien lennättelyä harrastava veijari on myös ilmetty muusikko, jonka tuotannoksia on mm. Rekkamies - laulu, josta kaveri on laittanut YouTubeen sekä kotistudio - että autobaanaversion. Erinomaista huumoria! Jollei sitten pieru – nin takapään nyt kuitenkin. Hauskinta tässä on se, että hemmo laulaa laulun suomeksi, ja tulkitsee laulua paremmin kuin monet suomalaiset, jotka ovat laulun levylle laulaneet, ja joita ei tässä tohdi edes mainita. Hän on yksi niistä monista, jotka ovat kimmonneet esiin internetin myötä. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Rekkamies klikkaa tätä likkkiä.
Cosmoz Cowboy(z/s)
Tämä bändi on kotoisin Itäsuomesta (Ehkä Lieksasta, tai jostakin vastaavasta paikasta kumminkin), eli nämät olivat niin sanotusti Karjalan poikia. Melkein samaa bändinimeä (Cosmos Cowboys) käyttää myös eräs ruotsalainen kantribändi, joka on soittanut tällä kyseisellä nimellä jo yli 20 vuotta. Mikseri.net -palvelimelta voit löytää ehkä vieläkin ihan samannimisen yhtyeen, ja he taas ilmoittavat, että heidän bändinsä olisi perustettu Tampereella. Voi ollakin, mutta voip' olla niinkin, että kyseessä on ihan sama bändi, joka soitteli alunperin koulupoikakokoonpanossa Lieksassa. Koululaisista on vain tullut opiskelijoita, ja nytteemin vahoja, jämeitä ukkoja. Mene ja tiedä. En minä ainakaan tiedä. Joka tapauksessa Bändirekisteriin on rekisteröity Cosmos Cowboys -yhtye, ja siellä ilmoitetaan bändin perustamispaikaksi Lieksa. Aikanaan, kun pidin nettiradioasemia MP3.COM -palvelimella, valitsin sinne Tilted -biisin, jota pidän bändin parhaana, ja kyllä minusta bändin nimi oli noihin aikoihin nimenomaan Cosmoz Cowboyz. Viimeinkin sain pongattua ylläolevan keikkakuvan, joka ainakin osoittaa, että soitettukin on, ja ihan livenä. Ihan tavallisia, itäsuomalaisia äijänjässejähän nämä ovat. On todellakin harmillista, että melkein samaa bändinnimeä käyttää joku ruotsalaisbändi. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Tilted klikkaa tätä likkkiä. Koska bändillä ei ollut omaa videota, ten sellaisen itse – silkasta armosta.
Hurjat Hipit
Muistan hyvin tämän yhtyeen ehkä siksi, että valitsin aikanaan heidän biisinsä Hurjat Hipit ratsastaa jälleen soittolistalleni, eli hienommin sanottuna erääseen internet-radiooni. Tämä tapahtui vuosia sitten - silloin kun MP3.COM oli vielä voimissaan. Minulla oli siellä parhaimmillaan kymmenkunta eri musiikin genreihin omistautunutta radioasemaa, ja pyrin niillä suosimaan suomalaista. Mutta tämä aika on nyt peruuttamattomasti ohi - vaikka se saattoi vaikuttaa jonkinverran muutamien suomalaisten artistien esillepääsyssä. Tästä mainitusta biisistä on ollut netissä tarjolla koruttomampi, mutta silti sangen puhutteleva unplugged - versio, sekä komeammalta kalskahtava, ja kuulostava bändiversio, joka on, tietenkin, se rokkaavampi esitys, jonka esitän mielummmin tässä. On harmi ettei nimenomaan tästä yhtyeestä tullut sen tunnetumpaa, sillä kova oli pojilla meno. Biisien sanat nyt olivat mitä nyt milloinkin, kuten tässä tapauksessa hieman koomiselta kuulostava fraasi: ”...ime munaa, internet-surffari”. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Hurjat hipit ratsastaa jälleen klikkaa tätä likkkiä. Koska valmista videota ei ollut, tein itse sellaisen, ja se nyt saa välttää tähän hätään.
Jaakko Teppo
Aikanaan, asuessani Jyväskylässä muuan naapurin limnologi antoi kuultavakseni Jaakko Tepon musiikkia kasettien muodossa, joita sitten kuuntelinkin, ja annoin palautteena: Ei mikään paikka maailmassa voi olla oikealta nimeltään Pörsänmäki! Limnologi kuitenkin vakuutti, että tällainen paikka oli olemassa, ja että Jaakko Teppo oli oikeastaan teknisen alan miehiä. Myöhemmin olen useinkin ajanut Pörsänmäen tienhaaran ohi, koska se sijaitsee Sinisen tien varressa. Paikalla en ole kuitenkaan vielä käynyt pyhiinvaellusmatkalla, mutta suunnitteilla on, suunnitteilla on. Minusta Tepon parhaita biisejä ovat Hilma ja Onni, Rekkakuskin tilitys, Tumma mies, ja Rakkaus ja mehtärahat, ja onhan noita muitakin. Tässä meillä on mies, joka löysi tiensä ja yleisönsä, ja on erityisesti muidenkin muusikkojen suosiossa. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Pörsänmäen tango klikkaa tätä likkkiä.
Jope Ruonansuu
Jope Ruonansuu (ei kenekään sukunimi voi olla Ruonansuu?) on tuotannossaan voittopuolisesti voiton puolella, vaikka onhan siinä myös arveluttavampia aineksia, jotka olisi saanut jättää lätyille ikuistamatta. Tähän viimeksimainittuun arveluttavien rekilaulujen kategoriaan kuuluvat rallit ovat kuitenkin se, mitä kansa tahtoo kuulla, ja joita se pitää hauskana. Kun lauletaan esimerkisi papista ja hänen moninaisista suhteistaan riparileiriläisiin, ja isoisiin, juuri se naurattaa naapurin Jomppaa, ja yläkerran Kalea, ja sopii esitettäväksi erilaisilla messuilla ja maatalousnäyttelyissä; se on sitä takuukamaa, jolla saa ihmisten kokeman hauskan oikeastaan vasta alkamaan. Minun mielestäni varsin kuunneltavia, ja tavallaan myös hauskan aloittavia biisejä ovat Vorrsasta, Angliankatsastuslaulu, Laulava talonmies, Jasser Arafat, ja Re-te-rik. Voip olla, että nämä naurattavat myös Jomppaa, ja tuskinpa yläkerrastakaan jyskytetään harjanvarrella seinään jos näitä soittelee. Täytyy tässä mainita vielä erikseen Rekkamiesten kahavit, ja Essayah, sekä Posti-Pekka höyryttää. Vaikka sangen monet Ruonansuun biiseistä ovat vahvasti aikaansa kiinnittyneitä, ovan monet niistä silti jo sinällään itsensä kantavia, kuten Mexicon kuu, ja Mannen Joulu. Niissä on tavoitettu jotakin, joka ei selity pelkästään jostakin julkkiksesta, tai televisiosarjasta. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Enkeleitä toisillemme klikkaa tätä likkkiä. Tämä on niitä Jope Ruonansuun biisejä, joissa on mukana muutakin kuin munaa ja pippeliä.
ZZ Top
ZZ Top lavalla! Partaäijät veivaavat. Hyviä biisejä mm. Legs, Waitin' For The Bus, ja Beer Drinkers And Hell Risers. Minulla olisi ollut tilaisuus kuunnella näiden esitystä jos olisin mennyt Open Air -konserttiin Rauhaan, mutta kun se on paikka joss synnyin ja kasvoin nuorukaiseksi, ja kun se on hävinnyt sellaisena jona sen muistan, niin eipä tehnytkään enää mieli. No, vaikka Rauhassa synnyinkin, niin tuskin sinne palata saan, sillä Rauha, Rauha on myyty. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Gimme All Your Lovin (RAUHA) klikkaa tätä likkkiä. Tämän videon on tallentanut joku, joka on käynyt Rauhassa Open Air -konsertissa, ja minä olen koettanut pelastaa siitä mikä pelastettavissa oli.
Rainer Friman
Tässä ammattimies, Rainer Friman, jolla on kaunis ääni. Suosikkejani ovat Valkeat vaunut ja Se on salaisuus, joita kuunnellessa tulevat mieleen tanssilavat sun muut asiaankuuluvat iskelmien rekvisiitat. En minä ole mitenkään tangojen perään, joita mies todennäköisesti myöskin laulaa, mutta harvalla on esityksessään samanlaista sisäistä tempoa kuin Frimanilla. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Se on salaisuus klikkaa tätä likkkiä.
Delca
Tämän serbialaisen artistin levyjä ei todennäköisesti saa meikäläisistä levykaupoista, mutta YouTubessa on katsottavissa joitakin videoita. Parhaat niistä ovat todella hyviä, mutta huonoimmat yksinkertaista jumputusta. Parhaista mainitsen biisit Da Da Dirlada da (Delca i Sklekovi - Dirlada Da) ja Idi daleko. Delcan lisäksi netissä on tarjolla on myös muita hyviä Dirladaa -esityksiä, kuten The Sounds ja Kalymnos -yhtyeiden soitanto - ja lauluesitykset, sekä (Miss) Lindan sensuelli tulkinta biisistä tansseineen kaikkineen. Ja nämä kaikkihan löytyvät YouTubesta. Ehkä kaikkein eniten kopioitu ja muokattu esitys on Jean S -yhtyeen Dirlandaa - tulkinta, joka on ympätty mm. Slipknots ja Metallica -yhtye -parodioihin. Liikuttavin Dirlandaa -tulkinta lienee kuitenkin Niko92:n esitys, joka löytyi aikanaan YouTubesta. Nämä kaikki kepittävät mennen tullen Kuju Hyttisen yksitotisen dirlandaa-tulkinnan. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Da Da Dirlada Da klikkaa tätä likkkiä.
Anna Eriksson
Useimmat minkä tahansa maan nykynaislaulajista ovat kaikki kummallisia inisijöitä ja äyhkijöitä, joista tulee mieleen lähinnä kissa pistoksissa. Muistan kuinka isäni, jonka nuottikorva oli paleltunut Talvisodassa, kommentoi radiossa kuulemiaan naislaulajia, jotka hakivat omaa tulkintaa: onko sillä joku hätä? Tiedän kyllä, että isävainaja sanoi kommenttinsa minua ärsyttääkseen, mutta kuitenkin. Mielikuva tuskaansa ulvovasta ihmisraiskasta sopii aika huonosti varhaisteini-ikäisiin, jotka muodostavat tällaisten laulujen suurimman kuulijakunnan. Eihän niillä mitään vakituista hätää luulisi olevan; ruokaa tuodaan nenän eteen enemmän kuin jaksavat syödä, ja useimille ostetaan kaikki lelut joita vain pyytävät. Ei ole sotaa, ja kadulla kulkiessaan ei tarvitse pelätä luodin läjähtävän päälakeen. Laulajana Anna Eriksson on kovin erilainen kuin nämä nykynaukujat: hänen äänensä soi, ja yltää skaalassa ylhäältä alas, ja päinvastoin - säilyttäen koko ajan voimansa ja herkkyytensä. Mimmin biiseistä kannattaa kuunnella erityisesti Tien selvemmän nään, Kun katsoit minuun ja Sinä olet taivas. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä These Boots Are Made For Walking klikkaa tätä likkkiä.
Harri Marstio
Jossakin vaiheessa Lappeenranta oli jonkin aikaa minunkin kotikaupunkini, ja sieltä on lähtenyt monta eturivin muusikkoa, kuten Pave Maijanen, Kotiteollisuus, ja Harri Marstio, jonka biiseistä kirkkaimpana loistaa Serenade, joka soi Kaurismäen filmissä Rikos ja rangaistus, jossa pääosaa näytteli myöhemmin Nuutisena kunnostautunut valkoisten lakanoiden työväensankari. Marstio on pienten ja intiimien esitystilojen artisti, ja on varmaankin juuri sellaisissa parhaimmillaan. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Sandra of St. Mura klikkaa tätä likkkiä. Tämähän on se Severi Suhosen tunnetuksi tekemän biisin, Suhmuran Satran, englanninkielinen käännös. ”Kun Suhmuran Santra se yöhön mänj, minä silimääyksen perräänsä loen, vuan toeste tok' ymmärsin enemmän, kun pyörän mie matkassain toen”.
Santtu Karhu & Talvisovat
Mielenkiintoinen Karelian tasavaltalainen tuttavuus, jolla on omaperäisiä lauluja sovituksineen. Mieleeni ovat jääneet soimaan Syvysharmavus, Sano, tuuli, ja Regipajo. Olen kummastellut sitä miksei tästä yhtyeestä tullut sittenkään kansan keskuudessa suosittua, sillä onhan tämä toki paljon lähempänä kalevalaista lauluperintöä kuin monet kotimaisista etnovedätyksistä. Santtu Karhu & Talvisovat on laittanut melkein kaikki tuotantonsa vapaasti netissä saataville, vaikka tokihan heidän levyjään voi ostaakin. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Karjalainen regipajo klikkaa tätä likkkiä.
Amy Winehouse
Amy Winehouse on jo siirtynyt taivaallisiin kuoroihin, mikä on tietenkin valitettavaa. Kuuntelin tämän artistin tuotoksia tässä taannoin, ja huomasin, että kyllä se laulaa osaa, vaikka sensaatiouutinen seurasi aikanaan toistaan - ja ehkäpä juuri siksi. Hyviä tulkintoja ovat mm. Back To Black ja Rehab. Kuvassa näkyy lähikuva artistin kasvoista, josta asiantuntija voisi päätellä sitä sun tätä, ja antaa jo omalla amatööritasollaan artistille sangen lyhyen elinkaariennusteen. Tästä kuvasta näkee sen, että monet naiset ovat läheltäkatsottuna paljon vanhemman näköisiä kuin kaukaa tiirailtuina. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Back To Black klikkaa tätä likkkiä.
Sepi Kumpulainen
Sepi Kumpulaisen ehdoton uran huippu lienee biisi Armotonta menoa - melkein kuin The Osmondsin paras (ja ainoa) on Crazy Horses. Monikaan ei ole tullut ajatelleeksi, että ei miehen lauluäänessä sinällään ole mitään vikaa, mutta kun lauluissa on niin paljon tahatonta ja tahallista komiikkaa. Armotonta menoa, pannaan nyt – vauhdilla! Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Railakas ilta Venetsiassa klikkaa tätä likkkiä.
Bablo
Kiuruveteläinen Bablo on toinen Suomen Marstioista, ja mielestäni jopa alkuperäistä Marstiota parempi, vaikka tämä onkin kotoisin Lappeenrannasta, ja sille pitäisi antaa kotipaikkaetu. Bablon parhaita ovat mm. Kauas vuorten taa (Whiskey In The Jar), ja Nimes hiekkaan kirjoitin, sekä Reissumies. Bablolla (omaa sukuaan Marko Junnilainen) on ollut levyjä tehdessään ammattitaitoista väkeä tukenaan, kuten Kassu Halonen, jonka kynästä on lähtöisin Sydämeni pieneen huoneeseen, ja Reissumies. Mukana on häärinyt myös Kari Pesonen, kuten biisissä Kauas vuorten taa, sekä Carmelita, ja Jos sä lähdet pois. Tämä laulaja (Bablo) on laulanut monia, kaikkien tuntemia ja useinkin kuulemia biisejä, kuten Taivas sinivalkoinen ja Hiljaisuuden äänet. Viimeksimainittu on mielestäni todella kovan tason esitys. Kuulin tässä taannoin naapurin mieheltä, että tämä laulaja olisi jossakin vaiheessa asunut samassa kerrostalossa, jossa itse asun. Toisaalta: asuu tässä muitakin, entisiä muusikkoja, jotka ovat kiertäneet maailmaa – että ei sen puoleen. Itse en ole Babloa koskaan nähnyt. Muistan kun kysyin vuosia sitten miehen levyä Kuopion Musiikki Fazerilta, ja kopea myyjä katsoi minua alentuvasti, huuli pyöreänä ja kysyi: ... ku-kuka se on? No, tätä mainittua kauppaliikettä ei enää ole, mikä tuntuu vain hyvältä. Ei tuntenut Babloa se miesmyyjä. Toisaalta: enhän minäkään ole miestä nähnyt. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Suuri ikävä isääš klikkaa tätä likkkiä.
Tarja Merivirta
Tarja Merivirta on heleä-ääninen suomalainen laulaja, jonka biiseista kannattaa kuunnella ainakin Sonny, Jolene, ja Avaruus. Laulaja on änitä sosiaalialan tyyppejä, ja tällaiset eivät heilu alvariinsa julkisuudessa kompromenttoimassa itseään. Onneksi Suomen televisio ja YouTube tarjoavat köyhällekin tilaisuuden kuunnella tämän mainion naisen laulua. Tällaisia tarvittaisiin enemmänkin. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Jolene klikkaa tätä likkkiä.
Laura Voutilainen
Laura Voutilainen on niitä artisteja, jotka ovat aivan uransa alussa hyviä, mutta joiden ääni muuttuu ajan myötä metalliseksi ja ylikoulutetuksi. Nuoren laulajan ääni on parhaimmillaan luonnollinen - ja ennen kaikkea elävä. Tämän laulajan biiseista mainittakoon Kyynelvirta ja Kerran, joissa on mukana aimo annos jo kadonnutta maaseutua ja tanssilavojen tunnelmaa. Sitä ei saa enää takaisin, koska aitoja puitteita ei enää ole. Jos haluat katsoa konvertoimani MP4 -videon esityksestä Kerran klikkaa tätä likkkiä.