Oiva oivallisena valokuvasivu

Oivasta on vaikeaa keksiä jotakin perin negatiivista. No, onhan se omapäinen, ja kokeilee koko ajan josko jo oltaisiin kukkulan kuninkaita, mutta toisaalta se on erittäin yhteistyökykyinen, ja on heti hommissa täysillä mukana. Se vaatii alati huomiota, muttei valita että pitää tehä liikaa, koska se tietää, että jokaisell' on homma, ja senkin se tietää mikä on kulloinkin homman nimi.

Oiva tarkkailee liikennettä Wankkurissa, jossa kansanedustaja Teukkakin kerran tanssi

Ylläolevassa kuvassa istuu muuan Oiva -niminen koirapoika, ja vieläpä saman ravintolan edessä jossa muuan kansanedustaja heilui ilman paitaa. Sattui vielä valokuvaaja paikalle - mutta ei tämä paidattomuusasia minua nyt niin paljon kiinnosta, että laittaisin tuollaisia teukankuvia omille sivuilleni. Nykyisin pitää vaan olla tarkkana koska kaikilla ihmisillä on kännykkä, jossa on kamera, ja sitä voi joutua tulilinjalle ja kompromenttoida julkikuvaansa pahemman kerran. No, kuvassa näkyvä ravintolahan on nimeltään Wankkuritar, ja nykyisin siellä näkyy erittäin vähän liikennettä. Kirkonkylät hiljenevät vähitellen, ja väki muuttaa pois. Pian kukaan ei enää petkellä kansantanhua Vesannon kansantanhutuvalla. Siksi kai Oivakin on hienoisen masentuneen oloinen, mutta turhaan, sillä kesäisin siellä näkee jopa vanhemmilla ukonkäppänöillä polvihousuja, joissa kaupunkiin muuttaneet uroot esittelevät rimppakinttujaan – huvittavine lippalakkeineen. Ollaan niin urpaaneja että oksat pois! Mutta talvisin tällaisissa kirkonkylissä ei liiku kuin pari pitkälippaista, tai satunnaisesti joku klonkkaava ukko, tai rollaattoroiva mummo. Siksi kai maalaisliittoakaan ei enää ole, sillä olisihan se lähes turhan panttina, ja keskustapuoluekaan ei aja viljelijöiden asiaa, ja ei nykyisin paljasta alkuperäänsä. Samasta syystä kai Suomen maaseudun puoluekin on nykyään pelkkä persupuolue, johon kuuluu suurin osa kaupunkiin muuttaneista pankonpäällyspojista.

Oiva tarkkailee Masun nuorten joutsenten parvea

Oivan elinpiiriin kuuluu Masu, ja kesäisin siellä elelee joukko joutsenia, jotka tässä kuvassa lienevät nuorenpuoleisia yksilöitä, vaikka ovatkin jo väriltään valkoisia. Vasta kuusivuotiaina ne alkavat harjoitella pesintää, ja kaikki parit eivät onnistu siinäkään ensimmäisellä kerralla. Periaatteessa joutsen on yksiavioinen, ja se onkin järkevää, sillä pesintä ja poikasten hoito vaativat jatkuvaa ja antaumuksellista omistautumista. Nämä kuvan nuoret joutsenet ovat jo senverran itsevarmoja, ettei niitä säikäytä yksi pentukoira, ja kyllä ne toisinaan hyökkävät esimerkiksi rannalla suoraan päin, mutta ihmistä ne sentään aina väistävät. Tässä kuvassa Oivan pitäisi noutaa vedessä oleva keppi, mutta noutamattahan tuo jäi tällä kertaa, sillä elävät joutsenet ovat paljon kiinnostavampia.

Oiva ei häiriinny vaikka joutsenet tulevat paikalle kesken noutoleikin

Masussa joutsenia on paljon, ja hölmömpi luulisi ett niit on oikein metsästettäväksi saakka, mutta joutsenten todellisuus on toisenlainen. Suurin osa laumasta on keskenkasvuisia, ja lisääntyvät vasta vuosien päästä. Todennäköisesti tuostakin laumasta vain kaksi on pesiviä, ja sittenkään kaikki parit eivät onnistu pesinnässään. Ennenvanhaan ihmiset päättelivät toisin, ja tappoivat tuollaisia laumoja ihan huvikseen. Tässäkin kuvassa Oiva noutaa keppiä, johon se on opetettu vaikka Oiva ei ole kertaakaan osallistunut metsästykseen. Kyllä se varmaan senkin homman osaisi, mutta riittää että se on olemassa.

Oiva ja joutsenen sulka

Vaikka joutsenet jäävätkin Oivan tavoitamattomiin, saattaa rannalta silti löytää joutsenen sulan, jota sitten sopii kanniskella paikasta toiseen, ja kenties haudatakin johonkin. Onhan se sentään jonkinlainen lohdutuspalkinto. Epäilemättä Oiva ymmärtää vallan hyvin, että sulka liittyy järvellä uiskenteleviin joutseniin, ja pureskelemalla sulkaa huolellisesti ja hartaasti voi saada jonkinlainen käsityksen joutsenista. Epäilemättä Oivalla on metsästysviettiä, sillä tuskinpa sitä muutoin joku sulka kiinnostaisi.

Oiva kukkaisten keskellä - niinkuin Jalmari

Oiva arvostaa kauneutta, ja poseeraa tässä kameralle. Kyseinen kukkalaikku oli kooltaan parin-kolmen neliön läntti, joka oli tarkoituksella jätetty nurmikkoon, jotta päivänkakkarat eivät vallan kuolisi sukupuuttoon. Aina kun Oiva näki minun ottavan kameran esiin, se meni suoraa päätä makaamaan tähän kukkalänttiin, ja alkoi poseerata. Varmaankin kansanlaulun Jalmari, joka seisoi kukkaisten keskellä, myös tavallaan poseerasi, ja käsitti, että performanssi on homman nimi.

Jokos se talvi tulee

Tämä on kolma tai neljäs talventulo Oivan elämässä. Nykytalvet eivät ole kovinkaan kummoisia, ja tietkin ovat alvariinsa jäisiä ja liukkaita. Oiva on syntynyt kevättalvella, ja eli parhaan pentuaikansa kesällä, mutta silti sille on sama onko pakkasta kolmekymmentä astetta, tai sitten hellettä. Tosin se ei pidä kovasta helteestä.

Lumikuoppien tekoa

Talvi on Oivalle mukavinta aikaa, sillä järven jäällä sopii tehdä lumikuoppia ja puhdistaa turkkiaan. Tuskinpa siinä on sentään syöpäläisiä – ainakaan suuremmassa määrin. Meidän kaikki sprinkkumme ovat olleet sellaisia lumessa pyörijöitä.

Talvikalastajien kulku-uralla

Oiva tuntee hyvin talvikalastuksen mekit, ja eräs niistä mukavimmista ovat moottorikelkkojen jättämät urat, joita myöten on mukava juoksennella. Itse asiassa suomalaiset talvet ovat niin mukava asia. Että on sääli että niitä ei ehkä pian ole lainkaan, tai ne ovat sitten harvinaisia.

Oiva laukkaa täyttä vauhtia

Talvi on Oivalle laatuaikaa, ja varsinkin silloin kun järvessä on jäätä, ja voi ottaa spurtit ja laukata täyttä vauhtia. Sprinkuilla on omintakeinen tapa laukata, sillä ne heittävät molemmat etujalat eteenpäin, ja siten loikasta tulee pidempi, ja juoksu on joustavampaa. Sprinkku täytyy nähdä mielummin vapaana, ja sen täytyy myös saada olla mahdollisimman paljon vapaana. Ei se koskaan kauas mene, ja se pitää mielellään yhteyttä isäntäänsä tai emäntäänsä esimerkiksi metsässä. Vaikka se löytäisikin jotkut jäljet, se ei säntää niiden perään mitään näkemättä tai kuulematta niinkuin ajokoira. Aniharvoin sprinkkua pitää lähteä metsästä etsimään, sillä se ei karkaa, tai eksy, ja se osaa hallita viettejään toisella tavoin kuin ajokoira, joka ei oikein ymmärrä sitä, että isäntä ja koira olisivat tiimi, joka pelaa koko ajan yhteen. Toinen toistaan tukien, niinkuin juoppo ystäväänsä.

Karhun merkitseminen

Kaikki mitä kohdataan täytyy ehdottomasti merkitä, vaikka oltaisiinkin metsässä, sillä saattaahan tuohon tulla mikä tahansa metsäeläin, tai toinen koira. Todettakoon, että tuossa metsässä todellakin liikkuu erinäisiä metsästyskoiria, joille täytyy jättää viestejä, ja ne ovat jopa tuttuja. Hyvien suhteiden ylläpito on koiramaailmassa tärkeää, kuten myös sen osoittaminen, että oltaisiin muka jotakin elämää suurempaa.

Aurinko ja kuu

Jos nousee kyllin varhain talviaamuna, voi taivaanrannassa nähdä kaikenlaista. Pitäisikö tästä lähteä tekemään ufoilmoitus, tai lähettää Tampereen ufoarkistoon tämä todiste muukalaisten vierailusta maan päällä eräänä kylmänä taviaamuna. Here we go round the mulberry bush ... in a cold and frosty morning.

Aurinko ja kuu- ja Oiva

Auringon ja kuun valossa sopiikin sitten kieriskellä lumessa. Onhan se melkein pyhä hetki, ja täynnä omalaatuista köyhän miehen hartautta. Sanotaankin, että hulluilla on halvat huvit – varsinkin jos on lukenut kunnolla mielipuolen hykertelyoppaan.

Ystävän kuolema

Oivan tähänastisen elämän surullisin tapahtuma oli koiraystävän kuolema, joka aiheutui punkin puremasta, ja sen seurannaisvaikutuksista. Oivan suru oli käsinkosketeltavaa, ja se olikin pari-kolme viikkoa aivan poissa tolaltaan. Ei maittanut ruoka ja välillä täytyi ihan ulvoa laumaa kokoon. Kun se sitten tapasi koiraystävänsä isäntäväkeä ulkoilulenkeillään, ja huomaisi että koiraystävän hajut koko ajan vain vaimenivat, ja niitä ei voinut haistaa enää missään, se hyväksyi tämänkin tapauksen todeksi.

Oiva omalla polullaan

Oiva on omien polkujensa koirapoika – tai jos tarkkoja ollaan, niin minähän tuonkin metsäpolun olen tuohon rakentanut. Siihen on mennyt monta kottikärrykuormaa ojanpohjien savea, noin kaksi täyttä kärrykuormaa metriä kohti, tai hieman enemmänkin. Polku on kova, ja näin säästyy muu aluskasvillisuus turhalta tallaamiselta. Metsän eläimetkin käyttävät näitä mielellään. Muutama kymmenen vuotta sitten tuossa kohtaa oli peltoa, ja ojalinjat ovat vieläkin näkyvissä, jos osaa katsoa. Hiljalleen varpukasvillisuus palaa, mutta kauan siihen menee. Kun ajattelee, miten ne nykyään repivät kannot hakkuualueilta ylös, ja tappavat metsän aluskasvillisuuden kylmyyteen ja kesien kuivuuteen ja paahteeseen, ei voi muuta kuin ajatella, että pitkä, pitkä on matka Tipperaryyn, eli Tippavaaraan.

Oiva ja kukkapata

Oiva tietää että keväällä istutetaan kukkia pihan kukkapataan, ja tietää, että pataa pitää vartioida tiukasti. Pahaksi onnekseen Oivalla ei ole varsinaista vahtimisviettiä, eikä se myöskään todennäköisesti puolusta pataa, ja varas saa sen viedä mieluusti mennessään – jos nimittäin keksi sille jotakin muuta käyttöä. Onhan se niin mukava omistaa pata, joka kattilaa soimaa.