Amerikkalaiseen tapaan- In American Way

Pakkoistuin vuosisadasta toiseen

Olen usein miettinyt sitä, mistä nuo aina niin näennäisen rennot, ja nenäänsä honottavat amerikkalaiset keksivätkään ne kaikkein hurjimmat kidutusmenetelmänsä? No, tietenkin kaikki juontuu historiasta, ja nimenomaan psykiatrian historiasta. Kaikki keksinnöt ja menetelmät, joilla on voitu vaikuttaa ihmismieleen, on otettu aina myös vallanpitäjien ja kiduttajien käyttöön. Vain amerikkalainen psykologi voi riistää rheesusapinalta sen poikasen, ja eristää sen lajitovereistaan, ja tarjota sille rautalankaemoa. Ja rumba vain jatkuu. Ylläolevassa kuvassa muuan irakilainen mies huutaa Allahia avukseen, mutta minkäpä hän olotilalleen voi. Eikä Allah ehkä tule, sillä jumalat eivät puutu yksityiskohtiin. Tuoli näyttää tosi modernilta keksinnöltä, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Eivät amerikkalaiset sentään niin fiksuja ole. He ovat saaneet aikojen kuluessa vastaanottaessaan keksijänsä muualta siirtolaisena, kuten toisen maailmansodan jälkeen saksalaisensa, jotka rakensivat heille mm. kuuraketin, ja tarkalleen ottaen atomipommikin on eurooppalaista perua. Amerikkalaisilla ei ole varsinaisesti mitään omaa kulttuuria, sillä piiraita (pie) ei ehkä voida laskea kulttuuri-ilmiöiksi, tai semminkinkään ontoiksi koverrettuja kurpitsoita, jotka päässään amerikkalaiset mielellään heiluvat halloweeneissaan – ja sekin tapa lienee eurooppalaista alkuperää. Miettikäähän nyt oikein urakalla, mitä amerikalaiset olisivat itse keksineet? Miettikääpä sitten sitä kuinka rumia amerikkalaiset kaupungit ovat, ja sitten funtsikaa sitä, mitä uutta amerikkalaiset ovat kyeneet tuotamaan taiteeseen ja vaikkapa musiikkiin. Siis ihan omaa, eikä muilta kopsattua.

Aikanaan amerikkalainen tohtori, Benjamin Rush (jota, sivunmennen sanottuna, pidetään amerikkalaisen psykiatrian isänä) keksi laitteen, jolla hän koki rauhoitella aikansa hulluja. Hän on myös ehdottomasti amerikkalaisen kivääriterapian isä. Tämä terapiamuoto perustuu vahvistuvan uhkan terapeuttiseen vaikutukseen umpihulluihin potilaisiin. Terapia alkaa leppoisalla jutustelulla, riippumatta siitä, reagoiko hullu lempeään puhutteluun vaiko ei. Jollei mitään muutosta tapahdu hullussa, ja hän vain yltyy hullutteluissaan, otetaan jämerämmät konstit käyttöön. Hullulta kysytään ärtyneellä äänellä, että loppuvakkos jo hulluttelut, häh, ja jos hullu vaan jatkaa hölmöttelyjään ja lällättelee ja lollottelee, niin otetaan kivääri terapiahuoneen tammikaapista, vedetään liikkuvat taakse niin että losahtaa, ja kysytään uudelleen: eikös jo ala vimmoinkin lakata nuo hulluttelut! Juuri tämä samainen kivääriterapeutti Rush piti ensimmäisen psykiatrian kurssin Yhdysvalloissa vuonna 1800, ja hankki potilaiden hoitoa varten mm. lämpimät huoneet. Onhan se paljon mukavampaa köytellä hulluja lämpimässä, ja huudattaa heitä siellä, kun kömytä kolkoissa ja kosteissa kidutuskammioissa, joissa narutkin hapertuvat ja käsiraudat ruostuvat. Rushin huimin keksintö oli kuitenkin eräänlainen pakkotuoli, johon levottomat hullut istutettiin, ja köytettiin tuoliin nahkahihnoilla tiukasti kiinni. Rush oli näet vakuutunut, että toimettomuus oli jo sinällään terapiaa, ja siksi halusi paketoida hullut niin, että nämä istuivat kiltisti pakkotuolissa, kunnes paranivat. Kun Rushin tuolia vertaa ylemmän kuvan kidutustuoliin, huomaa selviä yhdenmukaisuuksia. Kuvan vasemmalla puolella on sitten kuvattuna pakkopaita, ja onean näköinen mies köytettynä liinoin rauhoittumaan.

Naruvallu ja pommintekijä

Kaikkihan me muistamme Naruvallun, ja kuinka tämä amerikkalainen farmari keräsi ahkerasti hyörien tontiltaan kaikki narunpätkät, ja sai lopulta kootuksi lopulta liiteriinsä valtavan narupallon. No niin no, narunkeruu kesti useita vuosia, mutta mitäpä ihmiset eivät keräisi? Tällaisesta valtaisasta narupallosta varmasti riittäisi nyöriä ensihätään, ja vielä edelleenkin moneen maailmasotaan. Hänen kasvinkumppaninsa samalta kylältä oli kokonaan eri maata, sillä tämä puolestaan värkkäsi kotivajassaan atomipommin. Pommi muistutti etäisesti Vallun kokoamaa narukerää, mutta kuten tiedämme, narukerä ei räjähdä käsiin, eikä sillä voi uhkailla ketään, kuten amerikkalaiset tekevät pommeillaan. Kannattaa muistaa, että vain Yhdysvallat on käyttänyt sodassa atomipommia, joten heidän hurskastelunsa asian tiimoilta on lähinnä huvittavaa. He eivät siis pelkästään uhkaile aseillaan, sillä tällaisia pommeja pudotettiin aikanaan mm. japanilaisiin kaupunkeihin, ja suunniteltiin ammuttavaksi Kiinaan Vietnamin sodan aikoihin, ja nyt niitä voidaan pomautella itsepuolustukseksi ja ennaltaehkäisevässä mielessä missä tahansa. Mitä nyt sikaniskan päähän kulloinkin pälkähtää. Venäjän tulevaan sotilasdoktriiniin sisältynee taktisten ydinaseiden käyttö tietyissä, rajoittuneissa sotatilainteissa. Olisi siis pitänyt jo aikanaan hirttää kaikki uuteen maailmaan paenneet hugenotit ja muut lahkolaiset, ja luovuttaa suosiolla koko Amerikka intiaaneille, joille se oikeastaan alunperin kuuluikin. Olisi myös ollut terveellistä päästää ilmat pihalle veli Stalinista ja veli Leninistä kun he vierailivat Suomessa, niin kenties Neuvostoliittoa ei olisi koskaan syntynyt, ja sen mukana ydinaseiden käytön uhkaa. Jos valkoiset joukot olisivat siellä voittaneet, ei myöhempää, jyrkkää vihollisasetelmaa Idän ja Lännen välille olisi kenties koskaan syntynytkään. Mutta asiaan. Tämä meidän narujaan kokoileva Vallu oli kuitenkin rauhantekijä verrattuna tuohon naapurin poikaan, joka pyöritteli pajassaan atomipommia. Naapurin poikaa voisi sanoa melkeinpä murhaajaksi, tai vähintäänkin sarjamurhaajaksi. Mutta sellaista se on tämä elämä, ja on oikeastaan hyväkin, että meidän jälkeemme vedenpaisumus.

Pelit ja vehkeet

Mutta jos nyt jatketan tätä kidutusteemaa, on todettava, että amerikkalaisethan eivät (omien, sangen onttojen sanojensa mukaan) kiduta ketään, ja siksi heidän täytyykin säätää erikseen laki, jossa sanotaan tämä sama asia: ei saaa kiusata ulkomaalaisia, tai niin ei saa tehdä ainakaan muiden nähden, tai näiden tietäen! Vihollistaistelijoita sensijaan saa rääkätä miten paljon tahansa. Kyllä jenkeillä on aina jokin sopiva termi riittänyt jokaiseen tarpeeseen. Tässä kuvassa näemme kuitenkin erään irakilaisen valokuvattuna varsin hankalassa asennossa, ja huppu päässä, sekä kädessään jonkinlaisia johtoja, joissa mitä todennäköisimmin kulkee ajoittain väkevä sähkövirta. On niillä sikaniskoilla kujeensa.

Mutta kuten aina: eivät amerikkalaiset sentään tätäkään poppaskonstia ole itse keksineet. Ylläolevan kuvan perusteella voit ainakin päätellä, että sähkön edulliset vaikutukset oli keksitty jo aiemmin. Amerikkalaiset ovat vain olleet hanakoita oppimaan kaikki metkut, joilla ihmisiä voidaan nau'uttaa, ja panna ne ulisemaan oikein tosissaan. Ruma amerikkalainen antaa aina hanaa ja Fangio se vain kiilaa. Kuvasta voi päätellä, että alunperin sähköshokkihoito oli tarkoitettu etupäässä herrasmiehille, eli hoito on enemminkin ollut näitä herrskapin hasardihommia. Amerikkalaiset ovat vain (taas kerran) käsittäneet asian niin, että nimenomaan terroristit – tai vihollistaistelijat - olisivat sopivia kohteita tämäntapaisille nau'utustoimenpiteille, kun se sana herrskap muistuttaa niin kovasti terroristia – äännetäänkin melkein samalla tavalla. Tevvovist, tevvovist. Amerikkalaiset tarvitsevatkin runsaasti sentapaisia sanaharjoituksia, kuten ärrään kierrän orren ympäri, jotta oppisivat lausumaan sanan suomalaisittain. Amerikanenglanninärrä on aika olematon, ja sitä ei oikeastaan ole olemassakaan, vaikka se kirjoitetaankin. Ehkäpä siksi ne sekoittavat kaikki sanatkin joissa tämä kirjain esiintyy.

Taas kerran, tuhannen taalan kysymys on se, mistä amerikaanot ovat nämä temppunsa oppineet? Esimerkiksi tuon riiputtamisen tai pöntöllä seisottamisen? Eivät varmaankaan omin päin, sillä eivät rasvanahkaiset ja raa'at hugenotit tämäntapaiseen luovuuteen itsellään sentään kykene. No, jo vuonna 1889 harrastettiin Pariisin lähellä olevassa kuuluisassa mielisairaalassa erilaisia riiputustemppuja, ja ehkäpä hugenotit kuulivat joitakin tarinoita näistä tapauksista, tai olivat itse potilaina. Ken tietää? Hullut ripustettiin yleensä eräänlaisin henkarimaisiin telineisiin riippumaan, ja heitä pyöriteltiin sitten niissä edestakaisin, ja tämä kuulemma vaikutti hulluihin perin rauhoitttavasti. Näemme taas kerran, että tapa asetella ihmisä tällaisiin eriskummallisiin asentoihin juontuu psykiatriasta (mistäpä muustakaan). Sähkövirtaa ei tällaisiin henkareihin sentään voitu antaa, koska tarvittavia laitteita ja generaattoreita ei vielä oltu keksitty, mutta ehkäpä kuvan hulluja pyörittelevät miekkoset läpsivät potilaita kämmenillään aina kun yksi kierros oli täynnä, ja seuraavaa aloiteltiin.