Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A
41
70700 Kuopio
Finland
Joskus täytyy oikein pohdiskella asioita, ja pohdiskellaankin – ettei sen puoleen. Pidetään joitakin asioita premisseinä, ja toisia taas uskomuksina – vaikka ajan kuluessa melkein kaikki ihmisten premisseistä paljastuvat harhaluuloiksi – idoloiksi. Tiedemiestä voisi (varsinkin nykyisin) verrata poliitikkoon, joka mielellään esittelee vain itselleen myönteisiä tuloksia tekemästään työstä, ja vaikenee sellaisesta, joka saattaisi hänet huonoon valoon. Ovat sellaisia opportunisteja. Minun esittämissäni pohdinnoissa eivät niissäkään taivaat juurikaan aukea,ja emme saa selville olemassaolomme syvintä tarkoitusta - mutta niiden pinnallisesti havaittavissa oleva sisältö tyydyttänee tavallisissa ihmisissä piilevää, rajatonta uteilaisuutta. Jokaisesta spelialistista tulee aika äkkiä tavallinen ihminen ja maallikko, kun joutuu oman alansa ulkopuolelle. Ei pidä uskoa minunkaan esittämiäni väitteitä tosiksi, koska ne ovat oletusarvoisesti etupäässä valhetta, ja harhaa – kuten täällä kaikki muukin on. Emme voi koskaan tietää, milloin jokin asia tai seikka on todella niinkuin se on. Aina asiat ovat jollakin tavalla vinossa ja epäjärjestyksessä. Jos näetkin tässä nyt punaisen läikän, niin ei se mitään, kuten Eemeli sanoi. Pääasia on, että sou viimeinkin alkaa, ja että jokaiselta otetaan pääsymaksu. Ja jos oikein hyvä onni on myötä, niin viedään vielä testihuoneeseen, ja otetaan äly. Tarkkaavaisimmat lielevät havainneet, että koko tämä johdanto onkin eräänlaista metakieltä, joka koostuu eräänlaisista symbolisista yksiköistä, jotka ihan oikeasti viittaavat johonkin todelliseen – niin ahdistavaan, että kuolisimme jos sen äkisti kohtaisimme. Metsät huutavat tuskaansa kun monitoimikone tulee äkkiä, keskellä kesää, metsän reunaan, ja oravat joutuvat äkkiä muuttamaan majaa. Tuska vain yltyy, kun ilmasto lämpiää, ja vesi nousee, ja pakottaa miljoonat kansainvaellukselle. Ja niin me olemme äkkiä kaikki ruandalaisia, viidakkoveitsi kädessä, ja hakkaamme silmittömästi vastaantulijoita hengiltä, kunnes joku meistä on kärpästen herra. Ja kaikki päätyy sitten lopuksi saksofonin hornamaiseen nauruun. Ei! Ottakaamme mielummin näihin juttuihin se pinnallinen näkökulma.
Tässä on kokoelma Suomen eri murteilla puhuttuja juttuja bändistä, jota ei sitten ollutkaan – kun ei ruvennyt tulemaan. Nykyäänhän mahdolliset yhtyeen jäsenet ovat joko kuolleet, tai ovat muuten kyvyttömiä muusikoiksi. Ei niiden kanssa kannataisi edes aloittaa mitään, kun mahdollinen yleisö kuitenkin nauraisi itsensä pyörryksiin.
Elmau Baderman oli muuan saksalainen arkkitehtiylioppilas, jonka vanhempani ”löysivät” tienvarresta, ja toivat meille kotiin. Sitä passattiin niinkuin piispaa pappilassa, kuten kaikkia ulkomaalaisia noihin aikoihin, sillä sen puhekin kuulosti paljon hienommalta kuin karjalanmurre paikassa, jossa ei osattu edes sanoa ”d”, ”f”, ja ”g” -kirjaimia. Siten esimeriksi sana ”ufo” äännettäsiin ”uhvo”, ja niin päin pois. Elias Lönnrot taas oli puolestaan muuan kansantieteilijä Vahterojan liepeiltä, ja hänet tunnetaan ennenkaikkea sauvakävelyn ensimmäisenä airueena Suomessa.
Seuraavassa asetan tarjolla vuosikymmeniä sitten laatimani kertomuksen Kolme ruskeahaarniskaista ritaria, jota yksikään Suomessa tuolloin vaikuttanut kirjankustantaja ei ottanut ohjelmaansa, vaikka olinkin vasta nuorukainen, ja olin juuri hankkinut ensimmäisen kirjoituskoneeni vipparin palkallani. Eivät heille kelvanneet muutkaan kirjoitukseni, kuten se juttu, jossa avaruudesta laskeutui joukko muukalaisia, ja ryhtyi jalostamaan ihmiskuntaa mm. sähköistämällä yleisiä vessoja, ja kylvämällä myrkkykaasuja juoppojen ja rosvojen suosimille alueille, jotta huonot yksilöt saataisiin karsittua pois. Lopulta ihmiset muuttuivat kertomuksen kuluessa madon kaltaisiksi olioiksi, ja menettivät kykynsä ajatella ja tuntea tunteita – ja niin päin pois. No, eiväthän he huolineet sitäkään kertomustani, jossa muuan rautakenkäinen poika kulki hypellen pitkin tietä, ja kopsautteli kantojaan yhteen koko ajan, niin että tienoo paukkui iloisesti - tai erästä kertomustani, jossa Nuijan Pate – niminen henkilö eli tuskaisaa elämäänsä köyhyydessä, ja alkoholiin sortuneena.
Tutustu nyt ihmeessä kuviini, jollaisia netti on muutoinkin pullollaan. On aina hyvä ottaa kun on mitä ottaa, niinkuin se muinainen mainospellekin televisiossa sanoi, kun luuli että oli jotakin sanottavaa – vaikkei ollutkaan.
Siirrän nytten tänne(kin) aikanaan laatiman selostuksen joistakin papukaijoista, joita minulla on elämäni aikan ollut. Kaikki sai alkunsa siitä kun luin kotonani ollesta Eläinten maailmasta papukaijoista, ja erityisesti muistan erään aikakauslehden jutun Maisteri Fiiju Vaskivaarasta. Pääti että heti kun tulen isoksi, hankin papukaijan.
Aikanaan Lappeenrannan Lauritsalassa sijaitsi Saipan tuen grilli, mutta ei sijaitse enää. Lauritsalaa ei enää ole, ja Saipakin perhostelee farmitasolla, jonne se kuuluukin. Mutta vielä kerran: ”Saipa, Saipa, vaihda vaippas” ...