Doslinux47

MS-DOS on järjestelmä, joka voi käyttää yhden megatavun verran keskusmuistia, josta ohjelmat voivat käyttää 640 kilotavua, ja loput menee laitteistolle. Systeemi rakentuu sille periaattelle että ohjelmat ovat pienikokoisia – mikä aiheutti myöhemmin ongelmia kun sovellukset vaativat yhä enemmän muistia toimiakseen. MS-DOS voi ajaa konekielisiä ohjelmia natiivisti mutta linux vaatii, että ohjelmat on kompiloitu korkeamman asteen formaattiin enenkuin niitä voidaan ajaa. Reaalimuodossa ohjelmat varaavat ja käyttävät muistiosoitteita suoraan, mutta toisaalta eivät voi käyttää enempää muistia mitä tosiasiassa on saatavissa. MS-DOS -järjestelmässä muistinhallinta on hankalaa, koska mitään yleistä mustinhallinstajärjestelmää ei ole, joka jakaisi sovellusten käyttöön muistia. Jotkut sovellukset voivat kirjoittaa käytössä oleviin muistiosoitteisiin, joka tilttaa systeemin. Linuxia taas on vaikeaa sovittaa reaalimuotoon koska kerneli on liian suuri, eli se koko on yli 1 megatavun. MS-DOS asettuu tämän rajan sisälle, ja tilaa jää vielä tähteeksikin.

Doslinux -asennuspakettien mukana asentuu LOADLIN -ohjelma, joka varsinaisesti lataa linuxin DOS -järjestelmän alihakemistosta. Niin haluttaessaan sitä voi myös viritellä, ja luoda LINUX.BAT -eräajon, jonka kautta LOADLIN käynnistetään. Jollei LOADLIN -ohjelmaa löydy, on se saatavissa myös erikseen.

Doslinux 4.7 asennettiin levykkeitä käyttäviin koneisiin, ja netistä BBS -purkista imuroidut asennuskomponentit kopioitiin kaikki samaan DOS -alihakemistoon, ja käynnistettiin sitten doslnx47 -ohjelma, joka purki tiedostot ja loi Linux -hakemistot. Tavallisesti noihin aikoihin koneessa oli puhelinmodeemi, eli PPP -yhteydet järjestyivät sitä kautta. Itse en tätä ominaisuutta kokeillut, ja äniominaiuudet jätin kylmästi väliin.

Itse asiassa DOS -alihakemistoon asentui kokonainen, toimiva Linux -järjestelmä, mutta siinä ei ollut mukana nykyisissä Linuxeissa olevia eksternaalisia ohjelmia, kuten OpenOffice ja Gimp. Asentunut perusohjelmisto oli toki hyvä, ja järjestelmässä ei esimerkiksi ollut tiedostonimille tyypillistä 8+3 -rajoitusta, ja se oli (tietenkin) unix -yhteensopiva.

Linux -hakemistorakenne oli tyypillinen linuxeille, ja muutoinkin homma oli ihan samanlainen, ja mistään ei olisi voinut huomata, että alla pyöri MS-DOS. Muistin koko oli se tavanomainen, eli 640 kiloa. Ei siinä olisi voinut kovinkaan massiivisia sovelluksia pyörittää. Mutta tämä oli kuitenkin minulle ensikosketus linuxiin. Nykyisinhän olen käyttänyt ja kokeillut melkein kaikkia linux-jakeluja, ja Windows on jäänyt vähemmälle.