Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
Kissa tai koira eivät ole sellaisia lemmikkejä jotka voisi sijoittaa takanreunukselle, vaan ne vaativat tiettyä omistautumista jotta niistä saisi edes jonkinlaista iloa. Jos esimerkiksi koiraan ei kiinnitetä huomiota, ja se on jo täysikasvuinen, se vain makaa jossakin nurkassa ja odottaa että jotakin tapahtuisi. Jollei mitään tapahdu, tyytyy koira useimmiten osaansa – tai jos se sattuu olemaan tarpeeksi temperamenttinen, se ottaa pitkät, eikä palaa enää takaisin. Koira voi viettää koko elämänsä lyhyessä narussa rapun pielessä, mutta tällöin siitä tulee elinkautisvangin kaltainen. Se laitostuu! Suomessa luulisi olevan tavanomaista paremmat edellytykset tarjota koiralle virikkeellinen elämä, sillä memmeninä aikoina koiraa on käytetty metsästyksessä, ja noilla retkillä se on ollut ainut metsästäjän kaveri. On ihan tyypillistä, että joku metsästäjä saattaa surra lohduttomasti vuosikausia jo ammoin kuollutta koiraansa, mutta ei muista nuoruudenaikuisia naisystäviään, tai edes heidän nimiään.
Meillä on ollut vuosien varrella useitakin koiria, ja sattumalta ne ovat olleet samanrotuisia, eli springerspanieleita. Se, että juuri tämä valikoitui juuri meidän koiraksemme on sattumaa, sillä näitä pentuja sattui olemaan saatavilla juuri kun harkitsimme koiran ottamista. Ensimmäinen koiramme oli hieman suurempi kooltaan kuin rotumääritelmässä oli toivottu, ja se kävi pari kertaa näyttelyissäkin, mutta kakkosluokan koiraksi se vain jäi. Sillä oli luonnetta, ja se piti otteluista dobermannien ja saksanpaimenkoirien kanssa, ja se saattoi metsäretkellä käydä ihan itsekseen läheisessä järvessä uimassa. Valitettavasti se oli koko ikänsä sairaalloinen, ja sillä oli jatkuvasti hot-spot -ihottumia, ja lopulta sen maksa ja munuaiset pettivät. Saattaa olla että eräänä syynä sen moniin sairauksiin oli vääränlainen ruokavalio, sillä varsin pitkän aikaa se sai vain sitä halvinta koiranruokaa. Kaiken kaikkiaan se oli kuitenkin senverran hyvä koira että seuraavaa valitessamme oli selvää että se olisi sprinkku, ja se tulisi saamaan parempaa ruokaa.
Tässä kuvassa jo edesmennyt ensimmäinen koiramme Vili juksee pitkin Masun rantaa. Hän oli rodultaan englanninspringerspanieli. Järvi on nimeltään Nilakkajärvi, ja se taas sijaitsee Savossa, joka puolestaan löytyy Suomesta. Emme tienneet että näiltä koirilta trimmataan myös turkki, ja karvat erityisesti kaulan tienoilta, koska vettyessään nekin painaisivat koiran etupäätä alemmas uidessa, joka on se raskaampi puolisko muutoinkin. Häntä olisi voitu käyttää myös ammuttujen vesilintujen noutamiseen, vaan eipä käytettykään. Jos joku nyt sitten kysyy, miten hänet saatiin motivoitua hakemaan jotakin rannalta satunnaisesti poimittua kepakkoa järvestä, niin vastaus on se, että saalistaminen ja noutaminen on näille synnynnäistä, tai tämä ominaisuus on jalostettu niihin tuhansien koirasukupolvien aikana. Kyse ei ole niinkään käskyttämisestä behavioristien tarkoittamassa mielessä, vaan siitä, että koira kokee tekevänsä isäntänsä kanssa yhteistyötä, ja se tekee oikeastaan mitä tahansa, missä vain voi toimia tiiminä. Näillä koirilla on erittäin hyvä kyky lukea isäntänsä mielialoja, ja ennakoida tämän kulloisiakin aikeita, sekä hahmottaa tilanteita. Varhaisimmat tunnetut tämäntyyppiset rämekoirat tallustelivat Euroopassa jo 2000 vuotta sitten.
Seuraava koiramme oli terveydelliseltä kannalta parannettu painos edellisestä, ja kyllä siinä riitti virtaa! Siihen muodostui aivan erityinen suhde, ja sen kuolema olikin sitten kova paikka. Muuten niin terve koira sai kasvaimen kaularankaansa, ja kärsi viime viikkoinaan oikein helvetin tuskia, ja oli puolipökerryksissä morkkujohdannaista. Eläinlääkärit eivät osaanneet etsiä tai määritellä mikä koiraa vaivasi – vaikka koko homma olisi selvinnyt tavallisella röntgenkuvalla. Tuntui siltä että koira, joka oli ollut koko ikänsä terveyden perikuva, olisi lyyhistynyt parissa viikossa raunioksi siitä mitä se oli ollut koko ikänsä.
Kolmas sprinkkumme on varsinainen ruutitynnyri, ja on koko ajan menossa jonnekin tai tulossa jostakin. Se ei ole oppivinaan sitä ettei tyynyjä ja siepata, ja omia šaalia itselleen, tai järsiä vanhoja kenkiä (käyttökenkiin se ei ole koskaan puuttunut). Se on ehdottomasti kaikkein älykkäin sprinkkumme, ja saattaisi pärjätä ulkomuotonäyttelyissäkin. Ja vaikka se ei niissä pärjäisikään, niin se on silti meidän koiramme – niin hyvässä kuin pahassakin.
Meillä ei ole enää kissaa, ja emme ole edes harkinneet uuden hankkimista, sillä senverran vahva persoona tuo meidän Kallemme oli. Se oli ihan tavallinen navettakissa, mutta on hyvin mahdollista että siinä oli ripaus siaminkissaa – sillä oli selvä naamio ja se oli pitkäjalkainen. Sen pentukehitys oli häiriintynyt, ja pitkään se ei osannut pitää huolta takapäänsä hygieniasta, mutta oppi tämänkin taidon, ja paljon muitakin taitoja. Se oppi taitavaksi metsästäjäksi, ja kantoi ylpeänä pihaan isoja, rotankokoisia vesimyyriä. Sitten se sai nieluunsa kasvaimen, joka koitui sen kohtaloksi. Se oli se meidän Kalle, se.