Pimeässä lapinmaassa - In The Dark Lapland

Nämä diakuvat ovat varsin tummia, ja sellaiset ovat vaikeita skannata, koska vaikka tuota miten virittelisi, jää aina osa sävyistä näkymättä. Ehkä jollakin kalliimmalla skannerilla olisin saanut paremman tuloksen, mutta kaikkeahan ei voi saada – koskaan. Ja eihän tuolla ole lopultakaan väliä, sillä kukaan ei voi tietää – tai muistaa – miltä tuolla tuolloin tarkalleen ottaen näytti.

Pisaran kauneus

Täsä kuvassa näet nyt Saariselällä kuvatun pisaran, joka roikkuu pienen pienestä tunturikoivun oksanvarvusta - ikäänkuin ilkkuen, ja ivaten: tänne asti teidän siis täytyi tulla jotta näkisitte pisaran kauneuden. Nyt en enää menisikään moista kuvaamaan, koska en taida oikein jaksaakaan – ja onhan kaikki kuvaamisen arvoinen tässä maailmassa kuvattu, ja jäljelle jää vain suuri joukko tavallisten taatelintallaajien otoksia, jotka nykyisellään onneksi siirtyvät ripeää tahtia digikuvien taivaaseen.

Ukko istuu pimeässä

Ja tässä taas näet Saariselällä istuvan ukon. Puissa ei ole lehtiäkään - lieneekö sitten kevättä tai syksyä - mene ja tiedä. Joka tapauksessa on se vuodenaika jolloin valotukset menevät niin sanoakseni perseelleen. Väkisinkin. Mutta mitäpä näistä - tähkäpäistä. Huomaa erityisesti ukon polven alapuolelle valunut idealside, joka helpotti särkyä polvessa. Vuosia myöhemmin kun polvi rupesi tosissaan vaivaamaan, ja sille tehtiin tähystysleikkaus, jossa löytyi noin pikkuisormenpään kokoinen irtokappale, joka aina välistä juuttui paikoilleen. Lappiin ei siis ainakaan polvivammaisten kannata mennä. Sinne ei myöskään kannata mennä korjaamaan tulehtuneita ihmissuhteita, sillä normaalitkin ihmissuhteet ovat siellä melkoisella koetuksella. Vastoinkäymisten ei tarvitse olla kovinkaan kummoisia kun joku saa hillittömän raivokohtauksen, ja repii maasta vaikka kantoja. Vaikka onkin vain kaatunut kontilleen puunjuurakkoon, ja vaikka se näytti tapahtumana hauskalta – ihan niinkuin vanhoissa filmeissä.

Musta lampi

Ja tässä taas, hieman illemmalla, voit nähdä mitä tahansa, kuten allaolevassa kuvassa. Väsyneenä voit kuulla tuntemattomien ihmisten huhuilevan tunturissa, tai nähdä vaeltajia kiipeilemässä rinteillä, tai nähdä vaikkapa talon talonväkineen hyörimässä jossakin tunturinsatulassa. Mitä tahansa voi tapahtua, ja siksi ihmiset ovatkin pystyttäneet sinne seitojaan, koska pelkäävät. Luulisin, että tähän herkkyyteen vaikuttavat ne mittasuhteet, joita voi oikeastaan nähdä vain lapissa. Jos katsot siellä esimerkiksi jotakin tunturia, se näyttää olevan vain parin kilometrin päässä, mutta normaali-ihmiselle kestää päivän päästä tunturin lähellekään. Voi sanoa, että normaalin rapakuntoinen vaeltaja kykenee etenemään noin kymmenisen kilometriä erämaassa, jos aikoo vielä ehtiä valmistella telttansa ja valmistaa ruokansa. Se ei ole todellakaan paljon, ja autolla se menee yhdessä hujauksessa. Kun tulee hämärä, ei mittasuhteita voi enää nähdä, ja jos on väsynyt, ryhtyvät aivot rakentelemaan omia havaintojaan, ihan niinkuin itsekseen. Huvikseen, kenties.

Ukko taas tunturissa

Ja tässä taas näemme ukon jälleen tunturissa, ja pimeää tuntuu vain riittävän ja riittävän. Ja kuinka sitä noin riittääkin ... olisi tarvittu salamavaloa, mutta eihän salamavalo valaise kuin parin metrin alan, ja tuonne vastapäiselle rinteelle on matkaa satoja metrejä. Tunturit näyttävät myös sangen tasaisilta, mutta eivät ne sitä ole. Välillä on oikein kunnon louhikkoja ja rotkoja, jotka näyttävät tunturin rinteessä vain pieniltä piirroilta. Mitä tuohon salamavalokuvaukseen Lapissa tulee, ei sitä kaikkea voi saada – edes pimeässä Lapinmaassa.