Eksynyt lapinmaassa - Lost In The Wilderness

Purolla

Mies vaeltaa, ja vaeltaa, mutta miehellä ei ole enää kaikkia tarvittavia vaellusvarusteita, koska rinkka jäi jonkun männyn juurelle, ja teltasta ei ole ollut mitään havaintoa senjälkeen kun motellilta lähdettiin. Se varastettiin jo siellä. Mies kulkee tällä hetkellä Urho Kekkosen kansallispuistossa niine hyvineen. Hän on vielä varsin toivekas tulevaisuutensa suhteen. Tämä kai johtuu hänen itseriittoisesta suhtautumisestaan kaikkeen. No niin. Nyt hän on jo ties kuinka monetta kertaa pienellä purolla joka on samanlainen kuin se, jonka hän ylitti hetki sitten. Missä hän oikein on? Sitä ei tiedä Erkkikään. Ei auta, vaikka yllä on vaelluspusakka, ja vaellusotsapanta, sekä vaellushousut ja saappaat, ja keltainen sadetakki perstaskussa. Vaelluskenkiä ei ole, koska ne kastuisivat kuitenkin. Turhiahan ne olisivat kaikki tyynni. Jokin kunnon vaelluslaulu saattaisi auttaa, jota hoilatessa vaelluskin sujuisi paremmin. Esimerkiksi:

Hei, nyt me vaelletaan
vaikka kautta kasteisten vuorten,
tai sitten kuivien kukkuloiden,
tai kautta joutomaiden
Huh-haa!
Huh-haa!
Ja isä on Harry Lime!

Poroja

Mies etsii kiihkeästi toisia ihmisiä, hädässään, kun ei ole ruokaakaan. Vaikka ihminen olisikin ihmiselle susi, hän on näkevinäänkin heidän hahmojaan kaikkialla, mutta ne ovatkin vain taivaanrantaa vasten kuvastuvia poroja. Eipä taida poroista olla apua tähän hätään. Jos niistä saisi jonkun kiinni, niin millä sen saisi hengiltä? Ja jos saisikin, niin miten sen lihaa voisi valmistaa ruuaksi kun ei ole noita tulitikkujakaan. Lappi on aika kammottava paikka, ainakin jos ollaan puurajan yläpuolella. Sammalesta ei ole oikein syötäväksi, ja näinpä se ylen ynseä ikävä saapuu jäädäkseen..

Tunturin satulassa

Allaolevassa kuvassa mies katsoo kiihkeästi resuista karttaansa tunturin satulassa, mutta ei kykene tunnistamaan maisemaa, tai hahmottamaan sitä, missä hän on. Tämä kartta onkin jostakin Lemmenjoen maastosta, tai jostakin muualta. Tuolla oikealla oleva tunturi voisi olla vaikka mikä pää hyvänsä, vaikka häntä kuinka ruopisit. Komeista maisemista huolimatta miestä nälättää yhä enemmän ja enemmän, ja suolen peristaattinen liike on lakannut lähes kokonaan. Mies hymnisee itsekseen ivallisten huuliensa välistä laulua: mull' on aina nälkä ja kokoajan jano! Mutta ei auta. Toisaalta: satulassa ollaan, ja lujasti ollaakin. Jollei sitten muualla niin tunturinsatulassa. Jaa-a. Taitaa alkaa sataa – mutta onneksi miehellä on housujensa takataskussa keltainen sadetakki, jonka voi ottaa esiin sateen sattuessa sateessa.

Puskajussi

Toisinaan eksynyt saattaa tyyten sekaantua pusikkoon, koska ei oikeastaan osaa kulkea missään. Kotikaupungissa kulkeminen on helpompaa, koska siinä on vain yksi pääkatu, sekä kauppa-baari-pankki – ja kunnantalo. Mutta täällä on niin tosin – kun se poropolkukin hävisi, ja kun nuo tunturikoivutkin ovat niin korkeita että hirvittää. Kautta kotsani – missä minä oikeastaan olenkaan – tokaisee mies, ja naurahtaa kireän, ja ivallisen naurun. Mitä ne lappilaiset sanoisivat, jos tässä olisivat? Onneksi löytyi tuo rinkkakin tuolta erään männyn juuresta, mttta kyllä se painaa senverran, että pitänee jättää sekin pois jonnekin. Ihan kuin se olisi jonkun toisen rinkka. Pitääpä avata se ja katsoa, ja jättää se sitten puun juurelle, jollei se olekaan oma rinkka. Kyllä ne motellin juoksijaneekerit sen sitten pois hakevat, mies aprikoi itsekseen, sillä muitahan täällä ei ole.

Missä olen?

Nyt ollaan taas vähän korkeammalla - mutta eipä siitä mitään hyötyä ole. Samanlaista vitelikköä näyttäisi täälläkin olevan. Minkäköhän nimisiä nuo taustalla näkyvät tunturit ovat? Olisivatko Nattaset, tai jotkut Ruopimapäät? Miksei täällä ole opasteita tai kadunnimiä. Eihän sitä meikäläinen ornitologi osaa täällä mitenkään kulkea, saatikka sitten seuralainen, joka on kiropraktikko, tai joku vaan ilmavoimistelija. Olivatkos ne nämä suorat viivat tässä kartassa niitä korkeuskäyriä, vai olivatko ne näitä ympyräisen käppyräisiä. Miksi niitä on jossakin kohtaa paljon, ja toisissa kohtaa harvemmassa? Missä se opas oikein piileskelee? Miehen alituisten, ivallisten hörnähdysten sekaan alkaa sekoittua kimakoita pelonvinkauksia. Ja se on hyvä, niin pitääkin. Tässä tilanteessa nimittäin, ja siksi siis.

Pitkin tunturin viertä kauas pois

Niin mies katoaa kaukaisuuteen jonnekin tunturialueelta pois, mutta eihän täältä niin helpolla pois pääse. Mies luulee, että edessäpäin on jokin nimekäs tunturi, mutta kartan pudottua jonnekin ei siitäkään saa mitään selvää. Ehkäpä se on se, tai sitten ei, tai sitten se voi olla jokin muu. Voisihan se olla vaikkapa Soakkunapiä, tai Veljemboek. Kuka näistä sitten tietää? Onneksi näyttää selkiävän. Tauidanpa ottaa pois tämän keltaisen sadetakin, sillä tässähän hikoilee. Taidanpa vaihtaa pipoakin, sillä kyllä se tumma pipo on paljon ohuempi, ja miellyttävämpi. Mutta kyllä tämä tunturinrinne on palterista.

Louhikossa

Alkaa olla pimeää, ja mies on joutunut louhikkoon. Ja sinne hän häviää, hörnähdellen ohutta, ivallista, ja ylen itseriittoista nauruaan. Nauru ei kuitenkaan auta, sillä ollaan tultu sellaiseen tilanteeseen, että vitsit ovat niin sanoakseni vähissä. Tunturinrinne loppui yht'äkkiä, ja nyt se laskeutuu jyrkästi alaspäin. Kauheaa! Lisäksi alkaa tulla pimeäkin. Mies ulahtaa. Eipä auta vaikka kuinka kertoisi tarinaa papista, jolla oli kaksi koiraa, joiden nimet olivat Muna ja Kusti. Mutta kerrottakoon silti. Kerran se pappi meni saarnaamaan, ja koirat livahtivat sisälle kirkkoon. Pappi oli juuri puhumassa siitä mitä herra sanoi Moosekselle, kun hän huomasi koiransa kirkonpenkkien välissä. Pappi huudahti: Muna ulos ja Kusta nurkkaan! Eikös vaan ollutkin hyvä juttu! Näin lopuksi.