Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700
Kuopio
Finland
On the 2 th August in 2024
Tämä on minun SHELLIT -sivustoni, jota olen rakennnellut tässä vähitellen, elementti elementiltä. Sivusto on minulle maksullinen, eli siitä täytyy minun maksaa ylläpitäjälle tietty summa, johon sisältyy domainin rekisteröinti, sun muuta. Teille tämä kaikki ei maksa mitään. Teidän ei myöskään tarvitse tuottaa tänne minkäänlaisia sisältöjä, eikä kommentoida mitä täällä nyt on, tai ei ole. Toiveita uusista sisällöistä ei myöskään hyväksytä. Yhtenä hyötynä tästä järjestelystä on se, ettei sivustolleni ole ympätty kaikenmaailman mainoksia ja vakoilukomponentteja vihollisvaltioiden toimesta - ja haittapuolena on taas se, että kun en enää maksa, katoaa tämäkin sivusto sivustojen helvettiin. Ilmaisia lounaita ei näet ole, ja jos onkin - niin ongelmaksi muodostuu se, mihin purjehtia - kun lounaskin on jo syöty. Muuten olen sitä mieltä että Karthago on hävitettävä.
Siirsin tänne RADICENTER -palvelimella olevat Google Street View -retkieni tarinat, mutta muunsin ne (teidän mukavuudeksenne = for your convenience) PDF -formaattiin. Valitettavasti videot ja musiikki täytyi jättää pois, koska niiden sisällyttämisestä tekstiin olisi koitunut ongelmia, mutta pääasiahan on aika hyvä juttu – vaikka tuskin on totta.
Näiden itse koostamieni videoiden teossa ovat olleet suureksi avuksi sellaiset linux-ohjelmat kuten OpenShot ja Imagination, ja sellaiset windows-ohjelmat kuten Movavi ja Powerdirector.
Klikkaa tästä siirtyäksesi WIMEO -videosivulleni
Tämä WIMEO videopalvelin on sekin osoittautunut omituiseksi, sillä videoiden esittäminen edellyttää tässäkin kirjautumista Kaikenlaista pelleilyä. Otin täältä pois toistasataa omaa videotani pois kuleksimasta, ja jätin kolme ihmeteltäväksi. Uusia en tänne enää lataa. Kiitos vaan kuluneesta ja heippa!
Tässäpä oiva pilailukokoelma mini ja micro -sanelukoneella tekemiäni ”reportaaseja” erilaisista asioista maan päällä. Kadotin jossakin vaiheessa mini-kasettisanelimeni, mutta kasetit jäivät, ja niille ei enää tuntunut löytyvän soittolaitetta ainakaan Suomesta, mutta lopulta löysin useita sellaisia käytettynä netistä Aasian puolelta. Netistä sain myös micro-kasettisanelimen. Jos vain aikaa ja elinikää piisaa, toivon löytäväni lisää materiaali niin mini – kuin microkaseteiltani.
Adobe on lopettanut Acrobat -ohjelmansa tuen linuxille jo vuona 2013; sen repoissa yhä edelleen saatavissa oleva versio sisältää lukuisia tietoturva-aukkoja – mikä kannattaa huomioida yleensäkin PDF -tiedostoja avatessa - jos vielä käyttää vanhaa Adoben linux-sovellusta. MATE -työpöydässä PDF -tiedostojen ”lukemiseen” kannattaa käyttää atril -sovellusta; GNOME -työpöydässä evidence -sovellusta ja KDE:ssä okular -sovellusta- tai sitten esimerkiksi maksullista Master PDF Editoria. Windows -järjestelmässä Adoben sovellusta ”tuetaan” edelleen, mutta windows on jo oletuksena epäluotettava alusta minkä tahansa tiedoston avaamiseen. Itse olen käyttänyt PDF -tiedostojen luomiseen OpenOffice -ohjelmaa, ja tiedostojeni rakenne on myös mahdollisimman yksinkertainen, joten niissä ei ole uhkaa viruksista sun muista härpäkkeistä.
Klikkaa tästä ladataksesi ja lukeaksesi PDF -tiedoston Erityisinformaatiota
Ennen kun meillä oli televisiota, aikaa kulutettiin runonlaulannalla, jossa kaksi vetereää ukko istui syrjittäin pöydän ääressä, ja veivasivat siinä käsillään tahtia samalla kun "lauloivat" kimeillä ukonäänillään. Sitten tuli televisio, ja senjälkeen kaikenmaailman läppärit. Ukot töytyytettiin vanhainkotien mielisairasosastoille, jossa he kuulemma edelleenkin veisaavat itkuvirsiään.
Tällä alasivulla käsitellään teemoja useastakin aiheesta. Sekä Timo Kinnusen erityisinformaatio, että Mahdoton All Stars -bändi, keskittyvät keksittyyn muusikkohistoriaan, joita täydentää Kuvia ja tarinoita Timosta. Sensijaan tarinat Tapaus ryhmä neljä, ja Elmau Baderman ja Elias Lönnrot, sekä Kesämökkielämää kauan sitten liippaavat läheltä huuhaa-osiota. Sitten on tämä nuoruudenaikainen kirjoitukseni Kolme ruskeahaarniskaista ritaria, jolla on, tietenkin, oma kuriositeettiarvonsa. Olisi houkuttelevaa ajatella, että viimeksimainitu tarina olisi saanut innoitetta Don Quioten ritariseikkailuista, mutta kun ei. En ollut lukenut itse tarinaa. Ajattelin vain, että ritaritarinat ovat huijausta, ja ilmeisesti myös Don Quiote -tarinoiden kirjoittaja ajatteli samoin.
Tässäpä oiva Ogg Vorbis -kokoelma omaa ja muiden musiikkia. Ogg Vorbis on vapaa tiedostomuoto, eli sen käyttö on ilmaista, ja useimmat palvelimet hyväksyvät sen ilman ongelmia. MP3 -tiedostomuoto olisi ihan yhtä hyvä vaihtoehto, mutta se ei ole vapaa – vaikka monet käyttäväkin sitä ilman tunnonvaivoja – vaikka sillä on tekijänoikeudet omistava omistaja. Toisaalta vahinko on jo tapahtunut ja MP3 on levinnyt ympäri ämpäri nettiä. Millä sitä nyt jokaisen perseen takana vahtaamaan.
Ogg Vorbis on vapaa tiedostomuoto, ja esimerkiksi Linuxissa on sille täydellinen tuki – kun taas windowsissa tuki puuttuu (koska niillä ei ole siihen tekijänoikeuksia). On muuten kummallista, että Microsoft hyväksyy MP3 -tiedostot, ja tukee niitä, vaikkei omistakaan tätäkääm formaattia, sillä MP3 ei ole vapaa, ja Microsoftilla ei ole sille patenttia. Ogg Vorbisia tämä yhtiö – eivätkä muutkaan yhtiöt - kykene omimaan, ja voi hyvinkin tulla aika jolloin se on ainut vastavoima kaupallisille vaihtoehdoille.
Aikanaan, jo monta vuotta sitten, kun latasin ensimmäisen 128 kbps MP3 -tiedoston onnistuneesti MP3.COM -palvelimelle, oli virrannut jo paljon vettä Tiberissä, ja varmaankin myös muissakin maailman joissa. Vaatimuksena MP3 -tiedoston pakkaamiseen oli näet riittävän nopea kone, eli käytännössä Pentium Classic -suorittimella varustettu masiina, jollaisen onnistuin hankkimaan lopulta itsekin, mutta käytettynä, tietenkin. Tuolloin mahdollinen nettiyteys järjestyi puhelinmodeemilla, jossa parinkin megan musiikkitiedoston ylöslataukseen kului aikaa pahimmoillaan tuntikausia, ja mikä kaikkein pahinta: tiedoston soitto ja sen koekuuntelu kotona ei onnistunut hitaalla modeeminopeudella. Laajakaistaa tai nykyisiä, nopeita mokkuloita ei näet ollut vielä lainkaan saatavissa. Käyttämäni äänitysvimpaimetkin olivat varsin alkeellisia. Suomessakin oli muutamia muitakin, jotka latailivat musiikkiaan MP3.COM -palvelimelle, kuten Darude, mutta itse en onnistunut koskaan miekkosen tekeleitä kuulemaan, mutta lehtiä luin sujuvasti. Suomalaiset nettimuusikot saivat hyvän kohtelun MP3.COM -palvelimella, ja eräänä syynä siihen lienee ollut se, että erään pomon nimi oli Taskinen. Piti näet maanmiestensä puolta. Sittemmin MP3.COM ahdistettiin nurkkaan, ja pakotettiin lopettamaan toimintansa, ja asialla olivat kaupallisen musiikin edustajat. Syyttivät musiikin laittomasta jakelusta, vaikka suurin osa palvelimella olleesta musiikista oli taatusti muusikkojen omaa tekoa, ja ilmaista - tai sitten erilaisia kuuluisampien ja kaupallisten artistien biisien koverointeja. Koska olen tallentanut vuosien varrella monien artistien biisejä konelleni, tarjoan niistä tässä pienen näytteen. Vassokuu sanoi Vakkilainen, ja Banzai sanoi Pakkilainen. Ja taas me pyörimme ympyrää (kuten vain Worley osasi pyöriä siellä kämäisessä motellin vessassa).
IAC oli muuan noista jo edesmenneistä musiikkikotisivutilan tarjoajista, jotka katosivat jonnekin päivästä pois, kun saimme kuunnella aaltojen lyövän rantaa vasten. Niin hävisivät vesut kuin pieru saharaan. Pelastin tänne joitakin muiden tekemiä biisejä, jotka olisivat kai muuten unohtuneet. Nämä ovat turvallisessa, vapaassa Ogg Vorbis -formaatissa. Nyt ne eivät unohdu – sen takaan.
Funender oli muuan palvelin joka lupasi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, kun vaan latasi sinne musiikkia, mutta sitten ne vaan lopettivat koko lystin kesken kaiken. Onneksi oli ottanut talteen sinne lataamani musiikin ja tallentanut sen CD -levylle. Originaalit aaltomuotoiset tiedostot olin ehtinyt jo hävittää. Nämä ovat vapaassa Ogg Vorbis -formaatissa.
MP3.COM ja IUMA olivat aikanaan musiikkisaittien kunkkuja, mutta ovat olleet jo pitkään menneen talven lumia. Latasin itse erityisesti MP3.COM -palvelimelle kymmenittäin musiikkitiedostoja, ja ylläpidin siellä useita soittoasemia. Viimeksi siellä oli latauksia noin 70 000-80 000. Monikaan niistä artisteista, joita koetin tukea itse laatimillani soittolistoilla, eivät myöhemmin menestyneet juuri mitenkään. Esimerkiksi YouTubessa heidän suosionsa on jäänyt pienenlaiseksi – mutta en tosin minäkään ole siellä menestynyt sen erityisemmin, eikä kansainvälinen ura oikein tahtonut ”ureta”. Jo MP3.COM -aikoihin monet saavuttivat korkeita latauslukuja värväämällä muita saitin asiakkaita latailemaan omia biisejään, ja olihan niitä jo käytettävissä latausautomaattejakin, joita saattoi ohjelmoida muutamaan sataan lataukseen päivässä. Kertyyhän niitä tälläkin tavalla tuhansittain latauksia varsin lyhyessä ajassa. Itse en ole ollut mitenkään erityisen hanakka ryntäämään kansainvälisille kaupallisille markkinoille, koska tiedän, ja tiesin koko ajan, että en minä ole koskaan ollut ihan oikea muusikko, vaan eräänlainen performanssitaiteilija, joka pelkästään esittelee erilaisia projektejaan, joissa on joku epämääräinen idea ja paljon mölinää sekä kalinaa. Olen ollut vähän niinkuin tivolin pelle, joka soittaa erilaisia instrumentteja, ja teen sen joskus erittäin taidokkaastikin, mutta jonka esityksissä kaikki erityistaidot on alistettu klovniuden palvelukseen, ja katsoja ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa.
RealMedia (RM) on suljettu tiedostomuoto, mutta koska se on saanut selkeästi uuden elämän matkapuhelimissa, kannattaa sitä edelleenkin tarjota nettisivuilla – ja ennenkaikkea siksi että osaan tehdä niitä. Enkooderit olivat ennen ilmaisia, ja niitä oli tarjolla useisiin käyttäjärjestelmiin. Nykytilanne lienee hankalampi. Viime vuosina olen ollut itse luopumassa tämä formaatin käytöstä. Real Media -formaatti soveltuu soitettavaksi multimediapuhelimissa, kuten myös AAC -formaatti, joka soveltuu esimerkiksi Nokian vanhempiin mediapuhelimiin sellaisinaan mainiosti.
Tripod -palvelin on ylläpitänyt jo vuosia RealMedia -tiedostojani, mutta siirsin aineiston tilapäiseen turvaan tänne, jotta saisitte edelleen nauttia pianonpimputuksestani kultaisella 70-luvulla. Pikkukuvassa näkyy Steinway -piano, joka muistuttaa jossain määrin sitä pianoa, jota sain pimputella, ja joka sijaitsi alunperin Mikkelin kaupungin juhlasalissa. Se saattoi tosin olla joku Röhmer, tai vastaava. En muista niin tarkkaan, mutta sen muistan että pianon päällä oli runsaasti erilaisia kippoja ja kuppeja, jotka helisivät hauskasti soitettaessa. Toisaalta Tripodin sivu on ainakin vielä pystyssä, sillä päivitin sitäkin. Toivottavasti tämä sivun liitos SHELLIT -palvelimelle on ainakin teknisessä mielessä onnistunut. Jollei näin olisikaan, niin sitä pahempi tosiasioille, kuten itseään fiksuna pitäneet miehet ovat toisinaan sanoneet.
Ensimmäinen tietokoneeni oli PC-mikro, jossa oli MS-DOS -käyttöjärjestelmä. Linuxia ei vielä ollut, koska Linus oli vasta pahainen koulupojan nulikka, ja siksi Linux-järjestelmä tuli vasta myöhemmin. Työskentelin tuolloin ”verstaalla” eli Jyväskylän yliopistolla, ja Yliopiston suurille koneille pääsi vain puhelinmodeemilla, ja silloinkin yhteys oli hidas. Eipä siellä ollut paljoa haettavaakaan, ja shakkipeli, jollainen siellä oli, antoi syödä kuninkaan.
Monilla ihmisillä on kodeissaan kissoja ja koiria. Näiden kautta heillä säilyy edes jonkinlainen yhteys luontoon, jossa ihminenkin ovat mukana, eräänä sen monista lajeista. Kissaa pidetään villinä, ja monet liiankin virkaintoiset metsästäjät janoavat sen verta. Ennenvanhaan jyväjussit tappoivat ravustusaikaan naapurin kissoja, ja tekivät siitä syöttejä, koska uskoivat, että kissanliha oli erityisen mieluista ravuille. Taikauskoiset pellet ja impotentit. Metsästäjät haluavat näet välttämättä olla niitä kuoleman viikatemiehiä, ja ylituomareita, jotka tuomitsevat tietyt eläinlajit kadotukseen, koska he uskovat tietävänsä ja tuntevansa nämä asiat. Kissa on yllättävän sitkeä eläinlaji, joka on kestänyt noitavainoihin liittyneet vainot, mutta koska siitä on ollut selkeää hyötyä jyrsijöiden torjunnassa, on se selvinnyt kaikista vastuksista. Jos ilmasto lämpenee, ja talvet lauhtuvat, tulee kissasta uusi villi eläinlaji Suomen luontoon, koska ihmisillä on tapana hylätä kissanpentuja, kun ne ovat kasvaneet isommiksi. Kerran eräs Antarktiksen tutkimusretkikunta jätti muutamia kissoja erääseen tukikohtaan, ja palattuaan vuoden kuluttua takaisin oli osa näistä vielä hengissä. Olivat kai oppineet syömään pakastelihaa, ja tukikohtahan hautautui suureksi osaksi lumen alle, mikä suojasi niitä ankarimmalta pakkaselta. Kissaa on turha syyttää sen villeydestä ja metsästystaidoista, sillä rottien ja hiirien vuoksi se on aikanaan tänne Pohjolaan tuotu, ja hyvistä hiirestäjistä maksettiin aikanaan kelpo hinta. Vilkkilässä kissalla on ollut erityisasema, sillä vainovuosien aikana kyläläiset hautasivat viljaa maahan, ja kun he palasivat takaisin piilopirteistään, oli vilja vielä tallella koskemattomana, koska kylään jääneet kissat olivat pitäneet rotat ja hiiret loitolla ja kurissa. Kyläläiset eivät tästä kiitollisina vainonneet kissoja, ja siksi niitä olikin siellä enemmän kuin muissa kylissä – kuin Vilkkilässä kissoja. Kaikki kaupunkilaiset eivät pidä koiristakaan, vaikka ilman niitä Suomen erämaita ei olisi voitu asuttaa, ja harjoittaa niissä tehokasta metsästystä. Koira oli – ja on – metsästäjän aito ja luotettava kumppani. Jos halutaan metsästää esimerkisi hirveä vähällä vaivalla, hankitaan hivi – tai karhukoira, ja opetetaan se jäljittämään hirveä, ja pitämään ne paikoillaan kunnes metsästäjät pääsevät ampumaetäisyydelle. Vain aniharva nykyihminen kykenee löytämään hirvet syksyisestä metsästä, varsinkin jos maa on sula. Jos hirvi tai karhu loukkaantuu liikenteessä, ei sitä ole mahdollista jäljittää ilman koulutettua koiraa. Koiraton mies jää myös melko varmasti vaille saalista, koska ihmisen aistit ovat kehnot. Jo pelkästään muinainen oravanmetsästys vaati koiraa, ja silloinkin metsästäjältä kykyä hiipiä hiljaa tarpeeksi lähelle. Oravannahkahan vastasi rahaa, ja mukana oravametsästyksessä oli usein kolkkapoika, joka katsoi mihin nuoli lensi, ja osasi sitten hakea sen. Taitava oravanmetsästäjä kykeni hyvinkin hankkimaan lehmän hinnan muutamassa viikossa hyvillä oravamailla. On siis kummallista, että kerrostaloissa asuvat, kiittämättömät ja koiravihamieliset ihmiset ovat ensimmäisenä valittamassa jos joku koira sattuu vähän ulahtamaan. Sitävastoin he eivät juurikaan näytä piittaavan juoppojen örinästä, tai naapurin sellonsoitosta tai lauluharjoituksista, ja näistä kerrostaloissa varsin tavallisista, ja iänikuisista keittiöremonteista, tai pentujen ulvonnasta. Näistä he eivät koskaan valita, vaan kestävät sen kuin mies, vaikka olisivat naisia. Jos minä jostakin isännöitsijälle valittaisin, minä valittaisin juuri näistä eläimiin kielteisesti suhtautuvista ihmisistä, sillä he haisevat pahalle, ja syljeskelevät pihalla minne sattuu, ja savuttelevat törkeästi parvekkeella. Naiset eivät ole yhtään parempia, sillä läheltä tarkasteltuna naispuolisilla, eläinkielteisillä partnereilla, on selvä huuliparta, ja niiden tissit riippuvat velttoina pusseina, jotensakin väsähtäneesti, alhaalla polvissa – ollen sijaansa alempana, niin sanoakseni. He ovat alituiseen äkeitä ja vastenmielisiä, ja valittavat joka paikassa kaikesta. Kuntosalien hyppeluharjoituksissa heidän tissinsä venyvät vielä lisää pituutta, ja alkavat muistuttaa keilaa. Heidän itäbalttilaiset, taikinamaiset kasvonsa väsyttävät, ja hyydyttävät urheimmankin heille suunnatun smalltalk-hymyn kaameaksi irvistykseksi, ja kuten tiedämme, on heidän äänensä vihlova ja ärsyttävä - niinkuin esimerkiksi hautalantytöllä - emansipaation ensi aaltojen puskiessa päälle, ja seinien alkaessa aaltoilla. Eläinkielteisten naisten remppamaha ärsyttää myös, ja erityisesti heidän ilkeinä tiiristelevät siansilmänsä käyvät ajanoloon kenen tahansa hermoon. Siis kenen tahansa! Taidan valittaa heistä isännöitsijälle ensi tilassa, joka sitten ajaa pois kaikki tällaiset – mielummin johonkin suljettuun hoitolaitokseen.
Ihminen on kekseliäs kuin Well-From-Texas -vainaa, tai kuten sitä sanotaan, saattaapa hän olla yrmeä kuin Jarmo Ilaskivi, tai olla yhtä humoristisen näköinen kuin Roope Ruonansuu. Miten nyt sen haluattekaan ilmaista. Tällä sivulla olen koettanut kuvailla eräitä esimerkkejä tästä ihmisen loputtomasta kekseliäisyydestä, ja samalla käy tavallaan ilmi myös se, miten inhottava olio ihminen oikeastaan on, vaikkakin tavallaan myös huvittava, ja tahtomattaankin humoristinen ilmiö. Näin vanhemmiten sitä käsittää selkeämmin sen, että maapallo ilman ihmistä olisi varsin siedettävä paikka muidenkin elää, ja että ihmisellä on täällä edessään vain se kuuluisa ahneen loppu. Avaruuden avuliaat muukalaiset eivät tule väliin, ja pelasta ihmiskuntaa ylivertaisella tekniikallaan, ja jumalat eivät taas välitä. Kun kaikki muukin palaa, palavat myös kaikki herrantemppelit ja hautuumaat, ja viimeiseksi lähtevä naurahtaa kuivan naurun, ja sitten ei olekaan mitään – siis maapallolla – tarkoitan. Muuallahan täällä kaikkeudessamme elämä jatkuu niinkuin ennenkin, ja kenties joku laji siellä onnistuukin niin, ettei tuhoa itseään, ja muita lajeja. Kenties, mutta mehän emme tätä tiedä.
Hiski Salomaa oli yksi monista Amerikkaan muuttaneista suomalaisista nuorukaisista, joilla oli jo lähtiessään jokin ammattitaito, koska sitä edellytettiin siirtolaisiksi aikovilta. Tipsalon torpassa syntynyt Hiski oli oppinut kyläräätälin taidot äidiltään, ja Amerikassa hän harjoitti ammattimaisen räätälintoimensa ohella muusikon uraa, ja kierteli etupäässä suomalaisten siirtolaisten länteen perustamissa haaleissa esittämässä laulujaan. Myöhemmin tunnettu amerikkalainen levy-yhtiö äänitti hänen laulujaan, ja niistä tehtiin levy, joka sai melkoista suosiota amerikansuomalaisten keskuudessa, mutta levisi myös Suomeen. Kerrotaan, että vaikka levyllä Hiski laulaakin kovin korkealta, hänen normaali lauluäänensä oli suunilleen oktaavia alempana. Tämä äänen tahallinen korottaminen tavanomaisesta saattaa johtua tuolloisesta äänitys – ja levytystekniikasta, joka edellytti laulamaan korkealta ja kovaa. Kylanderin, ja eräiden muiden ohella Hiski oli ensimmäisiä suomalaisia populaarimusiikin edelläkävijöitä.
Ylläolevassa kuvassa istuskelen naapurin pojan kanssa tuolloisen naapuritalon parvekkeen reunalla – noin kolmen metrin korkeudessa. Ei tuosta vielä kuolisi, jos putoaisi, ja en kuollutkaan, kosk'en pudonnut, ja kosk' vielä tässä vielä henki pihisee. Nuo olivat niitä kultaisia aikoja, jolloin läskipohjat olivat poikaa, ja teryleeni valttia, ja Brylcreem-tyyli oli tyttöjen mieleen. Tässä osiossa tarjoan tarinat Timon tarinoita juopoista, ja Timo patikoi Lapissa, sekä Kaikkea sitä ihminen keksii.
Pulterissa on muuan mielenkiintoinen hahmo, Klenkka nimeltään, ja koska miekkosen nimi muistuttaa sanaa link, voitaisiin sitä kai käyttää samaisessa merkityksessä – ja eihän tällä kaikella ole lopultakaan mitään väliä, koska kyse on vain luteisista kotisivuista. Kun tällaisia klenkkasivuja rustailee, alkaa yleensä särkeä päätä, ja siitähän tuo ylläoleva kuva kertookin. Suurin tuska aiheutuu linkkien kuolemasta, eli siitä ettei sivuja ole enää saatavissa, tai tarjolla.
Aikani kuluksi ja lepopäivän ratoksi olen kirjoitellut harvakseen oppaita niistä kysymyksistä, joita on eteen on ratkaistavaksi tullut. Osa jutuista kuvaa jo mennen ajan teknologiaa. Näissä jutuissa ei ole paljoakaan vaikeaa terminologiaa, koska minä en ole mikään insinööri, vaan pikemminkin intuitiivisesti asioita ymmärtävä kummajainen, ja jokaisella esittämälläni ratkaisulla päästään selkeästi johonkin tulokseen, eli tulos on ollut tärkeintä, vaikka prosesseillakin on ollut oma mielenkiintonsa. En ole kuitenkaan mikään internetin oma Nuuskamuikkunen, tai Honkko-Nikolai, jota nuoret missiksi haluavat naiset huijasivat saadakseen hajuvettä sodanjälkeisessä maailmassa.
Aikanaan vietin useita viikkoja Joensuussa yliopiston järjestämällä kurssilla. Oltiin vasta liittymässä EU:hun ja yliopistot olivat kovalla tohinalla hakemassa rahaa mitä kummallisimpiin projekteihin. Minä siinä muiden mukana. Noilla veli-venäläisillä nyt tuntui olevan niin kovin erilainen mentaliteetti asioiden hoidon suhteen. Tärkeää oli että oli paljon kokouksia ja papereita, mutta niin kovin vähän ”villoja”.
En minä ole koskaan ketään ihaillut, koska olen jo varsin varhaisessa elänänvaijeessa nähnyt millaisia kusipäitä heistä enemmistö ovat, mutta ainahan sitä voi kuvitella että josko sitä olisi jotakuta joskus ihaillutkin – esimerkiksi vaikkapa Honkko-Nikolaita!
Uhrasin runsaasti aikaa luodakseni Windows Live -sivustolleni eräänlaisia arvostelmia laulajista ja bändeistä. Ongelmana siinä oli vain se, että kun asetetaan tällaisia kaikkien näkyville ja saataville, ja ei käytä minkäänlaisia viestisuodattimia, tai kieltoja, alkaa heti saada jos jonkinlaista roskapostia, ja kaikki friikit yrittävät ottaa yhteyttä. Siksi piilotin Windows Livellä laatimani arvostelmat niin, ettei niitä voineet nähdä muut kuin kirjautuneet, ei niitä nähnyt sitten enää kukaan. Tällaisilla yleisillä palvelimilla otaksutaan oletuksena, että kaikki haluaisivat välttämättä olla muiden kanssa tekemisissä kaiken aikaa, ja kaikkialla. No, eivät todellakaan halua! Niinpä päätin lopulta ottaa tiedot talteen Liveltä, ja julkaista ne täällä, sillä jos ei itse aseta sivulle kommentointimahdollisuutta, ei jutuista voi kommentoida kukaan yhtään mitään, tai jos voikin, niin epäsuorasti linkittäen. Ei näissäkään artistiarvosteluissa mitään järkeä ole, mutta missäpä sitä olisikaan.